Mikäli te demarit haluatte pelastaa Suomen lamalta ja päästä hallitukseen, niin teidän on hyväksyttävä ruuan arvonlisäveron alentaminen.
Ruuan ALV
Alvari Ruokanen
5267
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
niin on turha haaveilla maatalousmaan ja metsäkiinteistöjen ulottamisesta kiinteistöveron piiriin.
Ei tule onnistumaan. Keskusta estää sen ja alentaa ruoan alv:ta.
Maaseutu ja yrittäjät iskivät takaisin äänestämällä oikeistoa.
Teidän neuvotteluasemat on niin heikot, että eero myy vaikka vanhan äitinsä päästäkseen hallitukseen.
Ei teiltä kysytä mitä te haluatte, teille sanellaan mitä te haluatte.
Siinä on valtava ero.
kaikkihan on periaatteessa mahdollista mutta jos demarit silti säilyy vallankahvassa jollakin tavoin puheet demokratiasta tässä maassa voidaan unohtaa lopullisesti.
Suomalainen porvarillinen parlamenttarismi on osoittanut toimimattomuutensa. Yli 32 % äänestäjistä sanoi "EI" porvarilliselle parlamenttarismille. Mikään puolue ei saanut edes lähellekkään neljännestä annetuista äänistä, eli on demokratian kannalta aivan sama mitkä puolueet ovat hallituksessa. Mikäli hallituspohjasta järjestettäisiin kansanäänestys, niin punamulta voittaisi todennäköisesti ylivoimaisesti.
olisi olemassa,ei tiedetä.käytännössähän nukkuvien puolueella on hyvin paljon valtaa eikä kannata matematiikkojen tai galluplaatijoiden tilastoja uskoa äänestymiskäyttäytymisessä.
mollataan jos ruuan hinta laskee, maajussien haukkuminen ei käy jos ruoka halpenee. Syy tappioon oli omaisuusveron poisto, joka ei koskenut ainuttakaan demariäänestäjää ja perintöveron poiston vastustaminen vaikka se koskee satojatuhansia tavallisia duunareita.