LOIMAAN KASSA

Sieltä saat työttömyysrahat ilman politikointia ja maksaa vain 65 euroa / vuosi.

Et siis tue liittojohdon ryyppy- ja perversiojuhlia, et liioin mielettömän suuria palkkoja.

Jos Loimaan kassa on tähän asti pärjännyt, niin kyllä se pärjää tästä eteenkinpäin. Eroamalla SAK:n alaisista työntekijäliitoista, vähennät myös kätevästi Demareiden taskuun meneviä puoluetukia.
6399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itse olin loimaan liitossa, mutta sitten tuli ongelmia ja olisin tarvinnut lakimiesapua. Loimaalaisuus tuli niin kalliiksi, että maksan jatkossa suosiolla kunnon liiton jäsenmaksut.

Äänestä
  • kyllä sinne aina silloin tällöin joku proletariaatti yrittää soluttautua,mutta siellä on senverran fiksua porukkaa että tunnistavat tuollaiset yritykset.

    Äänestä

TIEDOKSI:: Loimaan kassa ei tee yhtään Työehtosopimusta, eikä neuvottele yhdenkään tyonantajan kanssa työntekijän työehdoista.Eikä puolusta Sinun oikeuksiasi,jos valtiovalta tai työnantajat päättävät alentaa työttömyyskorvauksia (siis:"pätäkkää").Ei sieltä saa liioin minkäänlaisia etuja tai alennuksia Yhteistyökumppaneilta, kuten Liiton kautta saa.Mutta jos kiinnostaa "vain pelkkä" Työttömyyskorvaus( jonka suuruuteen muuten Liitot ja "polikointi"on vaikuttanut)niin ole hyvä vaan. Jos olet vielä työelämässä, säälin sinua jos satut jäämään työttömäksi.Ja muista:"Olet vapaamatkustaja, mitä etuihisi työelämässä tulee.Muut taistelevat puolestasi kaikki etuudet (myös ansiosidonnaiset Työttömyyskorvaukset)".Luotatko niin paljon työnantajien hyvyyteen, ettet usko tarvitsevasi Liiton apua mahdollisessa irtisanomisessasi.Ai niin tosiaan, sinähän aiot nauttia Loimaan kassan "eduista",jotka ovat yhtä tyhjän kanssa.

Äänestä
  • Turhan herraskainen koko SAK mallia Neuvostoliitto

    Äänestä

  • jo yli viisi vuotta Loimaan kassassa ja todella tyytyväinen eli jatkan edelleen. Omillaan ajatteleva.

    Äänestä

kaverikseen. Eli Suomen Solidaarisuuden, sosialismista vapaan ammattiliiton.

SAKn Ay-terroristit manipuloivat työpaikoille ongelmia jotka sitten muka ratkaisevat. Yhteistyö työnantajan kanssa tarjoaa paremmat edut.

Piikkiq

ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sinne vaan kaikki kirjoitti:

Sieltä saat työttömyysrahat ilman politikointia ja maksaa vain 65 euroa / vuosi.

Et siis tue liittojohdon ryyppy- ja perversiojuhlia, et liioin mielettömän suuria palkkoja.

Jos Loimaan kassa on tähän asti pärjännyt, niin kyllä se pärjää tästä eteenkinpäin. Eroamalla SAK:n alaisista työntekijäliitoista, vähennät myös kätevästi Demareiden taskuun meneviä puoluetukia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu