Ehdotan, että pyrkyreistä valittaissin entiseen tapaan normaali 200 edustajan kyynärpääparlamentti, mutta sen lisäksi arvottaisiin niin monta lisäedustajaa kuin on nukkuvien täysien prosenttien lukumäärä.
Ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä arvottaisiin heti julkaistavat syntymävuodet ja -kuukaudet 18-75 vuotiaiden keskuudesta. Sitten ensimmäisenä sunnuntaina kuukaudenpäivät. Näin valitut esimerkiksi 50 eri syntymäpäivää olisivat siis potentiaalisena pohjana lisäedustajille. Väestörekisteritoimisto lähettäisi niinä päivinä syntyneille kansalaisille ilmoittautumislomakkeen, jonka he palauttaisivat vaikka viimeiseen perjantaihin mennessä ennen vaaleja. Vaalipäivän aattolauantaina sitten arvottaisiin juhlavin menoin heistä 50 lopullista ehdokasta. Jos lopullinen äänestysprosentti olisi esimerkiksi 67,3 %, olisi heistä sitten vielä arvottava k:lo 20 jälkeen vaali-iltana 32 valittavaa lisäedustajaa eduskuntaan.
Vaalit saisivat näin lottomaista lisämielenkiin- toa ja koska kateus vie kalatkin järvestä, niin vie se valittavat lisäehdokkaatkin kaikkien rientäessä äänestämään.
Muutama läpimennyt lisäedustaja kyllä tervehdyttäisi eduskunnan henkeä, koska ahneudelle ja pyrkyrimäisyydelle jäisi vähemmän tilaa. Eduskunta siis vastaisi enemmän kansaa kuin nykyisin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jep, loppuisi se ikuinen "Äänestämällä voi vaikuttaa."
Nimim. aina ääni muille.