Kiitos punikit!

Eduskuntavaalit 2007 on käyty ja lopputuloksena on oikeiston Rysät tyhjentävä vaalivoitto. Kokoomuksen ja Perussuomalaisten massiivista voittoa kuvasi toisaalta vasemmiston romahdus. SDP menetti ensimmäisen kerran näin paljon edustajia kertarysäyksellä sitten vuoden 1962.

Pääsyyt poliittisen ilmaston muuttumiseen ovat kaksijakoiset; yhteiskunnan muuttuminen ja tämän tosiasian huomiotta jäätäminen - siihen tiukasti liittyvine muutosvastarintoineen.

Vuoden 2007 Suomi ei ole enää se tiukasti duunareihin ja porvareihin jakautunut ns. luokkayhteiskunta, jonka harhakuvaa taantumuksellisin vasemmisto yrittää ylläpitää edelleen - täysin todellisuudesta irtiolevana. Nykyinen Suomi on huomattavasti mutkikkaampi ja paljon erilaisia yhteiskunnallisia päällekkäis- ja rinnakkaisrakenteita sisällään pitävä ja jatkuvassa muutoksessa liikkuva 2000-luvun yhteiskunta. Karrikoidusti nyky-yhteiskuntaamme kuvaa parhaiten samassa henkilössä inkarnoituva, pitkää työpäivää tekevä ja omillaan oleva PK-yrityksen duunari-toimitusjohtaja.

Tätä vasten tarkasteltuna ei ole ihme, että vasemmiston yhteiskunnallista vastakkainasettelua julistanut vaalikampanja ajoi karille koneet iloisesti edelleen täysillä eteenpäin huutaen.

Muutosvastarinnan näkyvimpiä merkkejä on viime aikoina edustanut todellisuudesta tukevasti irrallaan medioissa riehuva uusi vihervasemmistolainen sukupolvi. Nämä kaiken materiaalisen saaneet - ja henkistä tyhjyyttään huutavat - keskenkasvuiset haluaisivat niin kovasti muuttaa tämän maailman ihquksi. Seurauksena on vaaleanpunaista, epämääräisellä humanismilla maustettua, maailmoja syleilevää, kapeakatseista, epärealistista ja omalla hassulla tavallaan niin kovin itsekeskeistä propagandaa.

Siis propagandaa - ei journalismia. Mainioina esimerkkeinä HS:n (siis sitoutumattoman valtakunnallisen päivälehden) ja YLE:n untuvikot. Näillä pikku höpönassuilla on niin kiire ja kauhea tarve tuoda uutisoinnin yhteydessä oma maailmankuvansa esiin. Niin kiire, että uutinen muuttuu läpinäkyväksi propagandaksi.

Tätä kehitysketjua kuvaa hyvin muutaman vuoden jatkunut vähemmistöjen ja marginaaliryhmien hyysääminen. Kun seksuaalivähemmistöistä, maahanmuuttajista ja muista marginaaliryhmistä kerrotaan jatkuvasti niin, että näiden oikeudet ovat tärkeämpiä kuin ns. suuren enemmistön oikeudet, onko se ihme että Keskiverto Virtasta alkaa aluksi epäilyttämään? Ja sen jälkeen kun K.V. huomaa, että hei "näähän kusettaa", alkaa Virtasta vituttamaan - ja ankarasti. Varsinkin kun tämä tiedottaminen tapahtuu ruusunpunaiset lasit päässä ja ko. ryhmien negatiivista piirteistä vaieten.

Virtanen ei vaalitulosten perusteella uskonut kaikkea mitä hänelle näissä vaaleissa yritettiin syöttää. HS ja YLE levittelivät vaalien alla manipuloituja mielipidemittaustuloksiaan. Viimeinen yritys tapahtui vielä päivää ennen vaalipäivää. HS julisti Kokoomuksen suosion pudonneen. Vaalipäivä näytti aivan toista totuutta.

Niin kiinni omassa todellisuudessaan olivat nämä pikku ressukat sunnuntai-iltanakin, että joku onneton pikkutoimittaja meni onnittelemaan Zahra Abdullaa suorassa vaalilähetyksessä eduskuntapaikasta. Muuten hyvä - uutinen vaan sattui olemaan ankka. Jokainen voi miettiä itsekseen, kuinka luotettavan kuvan tällaisen valtaväestön mielipiteistä poikkeavan toiveajattelun kertominen totuutena, antaa YLE:n kaltaisesta valtamediasta. Tuo tapaus oli kokonaisuudessaan noloa ja myötähäpeää yhteistä yleisradioyhtiötä kohtaan aiheuttavaa sekoilua. Journalismia ilman minkäänlaista vastuuntuntoa - vastuunkantamisesta puhumattakaan.

Näin vaalien jälkeen propaganda on taas kiihtynyt. Kiitos sitä Teille vihervasemmistolaiset untuvikkotoimittajat. Suosikkiryhmänne ja -asianne eivät tarvitse enää vihollisia. Ystävyytenne kuristaa ne hengiltä.
381153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Näin on!

Äänestä
  • Natsikortti heiluu. Taitaa pikkupunikkia vituttaa tosissaan? :D

    Äänestä

  • parempaan pysty? kirjoitti:

    Natsikortti heiluu. Taitaa pikkupunikkia vituttaa tosissaan? :D

    hyysäämisestä.

    Natsit ovat tietääkseni vähemmistö Suomessa.

    Äänestä

  • Jotenkin heräsi kysymys.

    Äänestä

  • vähemmistöjen kirjoitti:

    hyysäämisestä.

    Natsit ovat tietääkseni vähemmistö Suomessa.

    Eipä yllätä, punikki!

    Äänestä

  • lukemaasi? kirjoitti:

    Eipä yllätä, punikki!

    kohtaan......:)

    Lahtari!

    Äänestä

  • vähemmistöjä kirjoitti:

    kohtaan......:)

    Lahtari!

    Suomessa!

    Äänestä

  • porvarillisessa kirjoitti:

    Suomessa!

    politiikkaan? Lopetetaanko sananvapaus?

    Äänestä

  • Pojois-Korean kirjoitti:

    politiikkaan? Lopetetaanko sananvapaus?

    Heinäluoman politiikkaa.

    Äänestä

  • sen mafioso kirjoitti:

    Heinäluoman politiikkaa.

    Kuuluuko se marginaaliryhmiin? :)

    Äänestä

Erittäin hyvä kirjoitus, joka ansaitsisi huomattavasti arvostetumman foorumin kuin tämä suomi24.

Äänestä
  • ???

    Äänestä

  • tarkoitat? kirjoitti:

    ???

    Noinko pahasti punikin sieluun sattuu? :D

    Herää pahvi! - sosialismi on menneisyyttä ja demarit kaatopaikkatavaraa.

    Äänestä

  • voi voi voi kirjoitti:

    Noinko pahasti punikin sieluun sattuu? :D

    Herää pahvi! - sosialismi on menneisyyttä ja demarit kaatopaikkatavaraa.

    rasismi ainoa vaihtoehto valkoisen vallan VÄHEMMISTÖN mielestä?

    Äänestä

  • tarkoitat? kirjoitti:

    ???

    Sosialismi tullaan Suomesta ajamamaan sinne mistä se on tänne tullutkin: Aasiaan !

    Äänestä

  • Palpatine kirjoitti:

    Sosialismi tullaan Suomesta ajamamaan sinne mistä se on tänne tullutkin: Aasiaan !

    Vai Tampereelle?

    Äänestä

  • Onko kirjoitti:

    rasismi ainoa vaihtoehto valkoisen vallan VÄHEMMISTÖN mielestä?

    vaalivoitto pikku-punikkia vituttaa? Varo ettet hajoo! :D

    Äänestä

  • Venäjälle? kirjoitti:

    Vai Tampereelle?

    sinne muslimimaailmaan.

    Äänestä

  • kokoomuksen kirjoitti:

    vaalivoitto pikku-punikkia vituttaa? Varo ettet hajoo! :D

    Älä itke...

    Perusta oikeistopuolue:)

    Äänestä

  • senkin mennessäsi kirjoitti:

    sinne muslimimaailmaan.

    viedä sen saattaessasi sosialismia Aasiaan:):):):):):):):

    Äänestä

  • Sinä voit kirjoitti:

    viedä sen saattaessasi sosialismia Aasiaan:):):):):):):):

    punikkipelle!

    Äänestä

  • tapojasi kirjoitti:

    punikkipelle!

    vielä nousevat kunniaansa:)

    Äänestä

  • vähemmistöön? kirjoitti:

    Älä itke...

    Perusta oikeistopuolue:)

    täysin sekaisin. Hakeudu nyt äkkiä hoitoon vähemmistöläinen.

    Äänestä

  • Kyllä vähemmistöt kirjoitti:

    vielä nousevat kunniaansa:)

    Jokaisella on luonnollisesti oikeus mielipiteeseensä, niin sinulla kuin minullakin. Toivon kuitenkin että vainoharhaisuutesi paranee siihen mennessä kun saavutat äänestysiän.
    Terveyttä.

    Toverisi

    Äänestä

  • realiteetit kirjoitti:

    täysin sekaisin. Hakeudu nyt äkkiä hoitoon vähemmistöläinen.

    Ehkä vähemmistöt vielä joskus ovat enemmistöjä:)

    Äänestä

  • Toverisi Kaarinasta kirjoitti:

    Jokaisella on luonnollisesti oikeus mielipiteeseensä, niin sinulla kuin minullakin. Toivon kuitenkin että vainoharhaisuutesi paranee siihen mennessä kun saavutat äänestysiän.
    Terveyttä.

    Toverisi

    hyysääminen......:)

    Äänestä

  • tarkoitat? kirjoitti:

    ???

    Mielestäni keskustelun avaavalla kirjoituksella ei kyllä ole mitään yhteyttä natsismiin. Kirjoitus on realistinen. Miksi nykyään tavallinen hetero perusrehellinen asevelvollisuutensa suorittanut työssäkäyvä suomalainen on teikäläisten mielestä natsi? Jos ulkomaalainen tuomitaan suomessa rikoksesta oikeuslaitos on rasistinen? Niinkö? Jos äitin pikku sivari ei halua leikata tukkaansa, säädetään laki pitkätukista armeijan leivissä? Niinkö? Jos somali joutuu koulussa laulamaan suvivirren, on se syrjintää? Niinkö? Jos suomalaisen yhteiskunnan perinteinen järjestys ei miellytä aina löytyy maita, joissa on eri säännöt. Eipä vaan taida sullakaa olla kanttia lähtiä, ku sielä ei äitee oo keittämäs sulle kasvisruokia ja passaamas pilalle.

    Äänestä

  • No, älä huoli. kirjoitti:

    Ehkä vähemmistöt vielä joskus ovat enemmistöjä:)

    tulee pahoja harhoja.

    Äänestä

  • Marginaaliryhmien kirjoitti:

    hyysääminen......:)

    tekstiä tunne?

    Äänestä

  • ryyppääminen kirjoitti:

    tulee pahoja harhoja.

    Marginaaliryhmät, eli muslimit ja lestat, eivät ryyppää:)

    Äänestä

  • puoluetoverisi kirjoitti:

    tekstiä tunne?

    puolueeseen....

    Puolueiden jäsenet ovat marginaaliryhmä:)

    Äänestä

  • Köyhäisäntä kirjoitti:

    Mielestäni keskustelun avaavalla kirjoituksella ei kyllä ole mitään yhteyttä natsismiin. Kirjoitus on realistinen. Miksi nykyään tavallinen hetero perusrehellinen asevelvollisuutensa suorittanut työssäkäyvä suomalainen on teikäläisten mielestä natsi? Jos ulkomaalainen tuomitaan suomessa rikoksesta oikeuslaitos on rasistinen? Niinkö? Jos äitin pikku sivari ei halua leikata tukkaansa, säädetään laki pitkätukista armeijan leivissä? Niinkö? Jos somali joutuu koulussa laulamaan suvivirren, on se syrjintää? Niinkö? Jos suomalaisen yhteiskunnan perinteinen järjestys ei miellytä aina löytyy maita, joissa on eri säännöt. Eipä vaan taida sullakaa olla kanttia lähtiä, ku sielä ei äitee oo keittämäs sulle kasvisruokia ja passaamas pilalle.

    Vai miksi yrität väännellä asioita savolaiseen tyyliin?

    Äänestä

ratkaisee omalla tavallaan .
Tulo=Ulos !
Äänestys %=68 ?
Nukkuvat ratkaisi koko 2007 vaalit hyväksymällä tosiasian ,olkoon kuka tahansa vallassa ,meno on samanlaista .
Porvarit ovat huolissaan omistaan,eduistaan ja voittivat !
PS= on kanava joka toi selvästi esiin vasemistossa ,ennenkaikkea SDP'n mädännäisyyden ,joka erkani virkamieskoneiston avittamana ,välittämättä heikommassa-asemassa olevan duunarikansan arjesta ,pelasivat omaan pussiin ,edukseen.(Fortumi,RAY......jnep).
Virkamiespaikkoja jaellessaan sisäpiirilleen,kansan kusetuslinja sai tuomion .
SAK'n mainokset avittivat ,vihastuttivat,"ihastuttivat" myös tappioon !
Vasurina ja SAK'n jäsenenä en hyväksy SAK'n toimintaa muualla kuin työmarkkina riita ja muissa vastaavissa oikeudellisissa työasiossa duunarin tukijana,puolustajana sortoa vastaan.
Vasemmistoliitto on kuitenkin minun sydämmenasija
ja toivon Vasemmistoliiton eduskuntaryhmälle menestystä tavallisenihmisen arjenasioitte hoitamisessa,meidän parhaaksi.
Tsemppiä vasurit !

Äänestä
  • asia. Moni demari esitti mielipiteensä Sdp:een jättämällä äänestämättä. Se oli selväkannanotto, ei suinkaan saamattomuutta.

    Äänestä

Mukavaa että löytyy vielä järkevää pohdintaa.Helpointa kun olisi vain syytellä muita ja pitää pää pensaassa.

Äänestä
  • eduskuntaan?

    Äänestä

  • olisi päässyt kirjoitti:

    eduskuntaan?

    hienoa?

    Kerros nyt meille mikä siinä olisi ollut hienoa ja mitä tämä Zahra oli lupautunut tekemään suomalisten eteen?

    Äänestä

  • olisi ollut kirjoitti:

    hienoa?

    Kerros nyt meille mikä siinä olisi ollut hienoa ja mitä tämä Zahra oli lupautunut tekemään suomalisten eteen?

    maallisesta kurjuudesta. Ajattele, mikä syntipukki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


K. Kullervonpoika kirjoitti:

Eduskuntavaalit 2007 on käyty ja lopputuloksena on oikeiston Rysät tyhjentävä vaalivoitto. Kokoomuksen ja Perussuomalaisten massiivista voittoa kuvasi toisaalta vasemmiston romahdus. SDP menetti ensimmäisen kerran näin paljon edustajia kertarysäyksellä sitten vuoden 1962.

Pääsyyt poliittisen ilmaston muuttumiseen ovat kaksijakoiset; yhteiskunnan muuttuminen ja tämän tosiasian huomiotta jäätäminen - siihen tiukasti liittyvine muutosvastarintoineen.

Vuoden 2007 Suomi ei ole enää se tiukasti duunareihin ja porvareihin jakautunut ns. luokkayhteiskunta, jonka harhakuvaa taantumuksellisin vasemmisto yrittää ylläpitää edelleen - täysin todellisuudesta irtiolevana. Nykyinen Suomi on huomattavasti mutkikkaampi ja paljon erilaisia yhteiskunnallisia päällekkäis- ja rinnakkaisrakenteita sisällään pitävä ja jatkuvassa muutoksessa liikkuva 2000-luvun yhteiskunta. Karrikoidusti nyky-yhteiskuntaamme kuvaa parhaiten samassa henkilössä inkarnoituva, pitkää työpäivää tekevä ja omillaan oleva PK-yrityksen duunari-toimitusjohtaja.

Tätä vasten tarkasteltuna ei ole ihme, että vasemmiston yhteiskunnallista vastakkainasettelua julistanut vaalikampanja ajoi karille koneet iloisesti edelleen täysillä eteenpäin huutaen.

Muutosvastarinnan näkyvimpiä merkkejä on viime aikoina edustanut todellisuudesta tukevasti irrallaan medioissa riehuva uusi vihervasemmistolainen sukupolvi. Nämä kaiken materiaalisen saaneet - ja henkistä tyhjyyttään huutavat - keskenkasvuiset haluaisivat niin kovasti muuttaa tämän maailman ihquksi. Seurauksena on vaaleanpunaista, epämääräisellä humanismilla maustettua, maailmoja syleilevää, kapeakatseista, epärealistista ja omalla hassulla tavallaan niin kovin itsekeskeistä propagandaa.

Siis propagandaa - ei journalismia. Mainioina esimerkkeinä HS:n (siis sitoutumattoman valtakunnallisen päivälehden) ja YLE:n untuvikot. Näillä pikku höpönassuilla on niin kiire ja kauhea tarve tuoda uutisoinnin yhteydessä oma maailmankuvansa esiin. Niin kiire, että uutinen muuttuu läpinäkyväksi propagandaksi.

Tätä kehitysketjua kuvaa hyvin muutaman vuoden jatkunut vähemmistöjen ja marginaaliryhmien hyysääminen. Kun seksuaalivähemmistöistä, maahanmuuttajista ja muista marginaaliryhmistä kerrotaan jatkuvasti niin, että näiden oikeudet ovat tärkeämpiä kuin ns. suuren enemmistön oikeudet, onko se ihme että Keskiverto Virtasta alkaa aluksi epäilyttämään? Ja sen jälkeen kun K.V. huomaa, että hei "näähän kusettaa", alkaa Virtasta vituttamaan - ja ankarasti. Varsinkin kun tämä tiedottaminen tapahtuu ruusunpunaiset lasit päässä ja ko. ryhmien negatiivista piirteistä vaieten.

Virtanen ei vaalitulosten perusteella uskonut kaikkea mitä hänelle näissä vaaleissa yritettiin syöttää. HS ja YLE levittelivät vaalien alla manipuloituja mielipidemittaustuloksiaan. Viimeinen yritys tapahtui vielä päivää ennen vaalipäivää. HS julisti Kokoomuksen suosion pudonneen. Vaalipäivä näytti aivan toista totuutta.

Niin kiinni omassa todellisuudessaan olivat nämä pikku ressukat sunnuntai-iltanakin, että joku onneton pikkutoimittaja meni onnittelemaan Zahra Abdullaa suorassa vaalilähetyksessä eduskuntapaikasta. Muuten hyvä - uutinen vaan sattui olemaan ankka. Jokainen voi miettiä itsekseen, kuinka luotettavan kuvan tällaisen valtaväestön mielipiteistä poikkeavan toiveajattelun kertominen totuutena, antaa YLE:n kaltaisesta valtamediasta. Tuo tapaus oli kokonaisuudessaan noloa ja myötähäpeää yhteistä yleisradioyhtiötä kohtaan aiheuttavaa sekoilua. Journalismia ilman minkäänlaista vastuuntuntoa - vastuunkantamisesta puhumattakaan.

Näin vaalien jälkeen propaganda on taas kiihtynyt. Kiitos sitä Teille vihervasemmistolaiset untuvikkotoimittajat. Suosikkiryhmänne ja -asianne eivät tarvitse enää vihollisia. Ystävyytenne kuristaa ne hengiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu