Kun hiileen mä puhallan, näin sen kuitenkin hehkuvan. Tulen liekkiin se puhkeaa, kun oikein mä jaksan puhaltaa. Voiko se minua sisältäin lämmittää, kun on niin sanomattoman kylmää. Jos ahtaaseen kuiluun tai rotkoon putoaisin, olisi se samanlaista kuin masennuksessa olisin. Kun hiileen mä puhallan, ei lämpöä se anna mun mielellein. Ajatus kaukana ikuisuuden takana, jospa olisi vielä päiviä parempia. Ahdas kuilu puristaa mieltäin, miten voisin päästä eteenpäin. Näänkö kipunoita tuolla, kun ajatus on vain kuolla. Jos mä ottaa kiinni voisin, tarttua sinuun kuin hukkuva oisin. Haukon henkeä täällä, herään aamuun utuiseen vielä. Yön unettomuus ja levottomuus unessa, olen taas kaukana totuudesta. Kun oikein puhallan, tunnen että hengittän. Kuinka kuilusta nousta mä voisin, kun kaikki asiat ovat aivan sekaisin. Miten aatoksen järjestykseen laittaisin, kuinka eväitä siihen mä löytäisin. Olen maan raossa vajoan, kun ylös pinnistän yhä putoan. Kuulen tuulen soittavan sävelmää, ympärillä on kaikilla elämää. Kun mä taas puhallan, kipeää se mieleeni tuo vaan.
Totuus minusta
Olen kaukan pimeässä metsässä, yksin harhailen, en tiedä olenko missä. Käyn yhä vain kauemmas ja taivas pimenee mustemmaks. Olen harhaillut metsässä kauan, minne matkani on. Pakkanen ja lumi maassa narskuu, vaatteet märät ja palelen. En tiedä missä olen, eksynyt mato matkamies. Nään himmeän sinisen kuin neonvalon, valoja ilmestyy enemmän. Ne ohjaa ja puhuvat minulle, minä vastaan ja keskustelen niiden kanssa. Saavun kahdeksan tunnin jälkeen valaistulle tielle, en tiedä minnepäin mennä. Nään taas sinisiä valoja tuolla, paljon paljon ja ne ohjaa minua. Ei, en tahdo mä kuolla, ymmärrys ei ole mukana. Saavun paikkaan mä salattuun, odotan ja odotan jotain saapuvan. Seison tunnin tai kaksi, en tiedä ketään saapuvaksi. Kauan ja kauaksi ehtinyt oon, vieras seutu mitään tunne en.
Herään sairaalasta vielä, ihmettelen miksi olen siellä. Kait jokin tarkoitus vielä oisi, jos mä elämän itselleni soisin. Matka alkaa hoitoon, ei ne mua pistäkkään jonoon. Tapaan sairaalassa toisia onnettomia, outoa kun en olekkaan minä ainoastaan sairas. On siis muitakin saman ladun hiihtäjiä, taas koitetaan yhdessä uusia siipiä.
Se aika uusi elämässä, laittoi minun ajatukset järhestykseen. Ammattiauttajille kiitos kaunis, olen palannut elämän ja kuoleman rajalta. Tunnen elämää, rikasta arvokasta elämää. Elän päivän kerrallaan, olen onnellinen kaikesta, mitä minulla nyt on. On paljon aikaa, on elämää taikaa. Kun sen vain oikein ymmärtää.
Kaiken takana oli masennus, vuosia ehkä. Elämä risanen ja eihän sitä masennuksessa osaa ymmärtää elämän arvoja. Otin yliannostuksen lääkkeitä, sekavassa tilassa mökillä olin lähtenyt samoilemaan metsään.
En ole viinan kanssa lötrännyt, en tuolloinkaa.
Älkää hyvät ihmiset langetko vastaavaan!!!!!!!
Parantuminen masennuksesta, laittoi elämäni uuteen järjestykseen. Ajattelun ja pohtimisen aikaa. Uusi arvo elämässä. Koiran pentuja 7 kpl kasvatettu, ollut mahtava kokemus seurata noita pieniä jackrusselin taaperoita syntymästä luovutukseen. Sekin on kasvattanut minua.
Kiitän kun minulla on tuon kaiken jälkeen taas sama perhe mukana arkea pyörittämässä. Lapset, lastenlapset, ystävät ja sukulaiset. Korvaamaton apu on ollut heistä.
Siis elä heitä ajatusta paranemisesta kaivoon. Luo se hoitpaika itsellesi ja pinnistä hoitojen kautta takaisin elämään. Sillä se ei ole niin helppoa kuin mitä on sanoa. Se vaatii lujaa tahtoa sinulta parantua. Oppia itsesi tuntemaan, oppia puhumaan asioista, mitkä pakahduttaa. Opetella itselle uusi ajattelutapa....
Hyvää jatkoa teille kaikille uurastaville...
Totuus minusta
Olen kaukan pimeässä metsässä, yksin harhailen, en tiedä olenko missä. Käyn yhä vain kauemmas ja taivas pimenee mustemmaks. Olen harhaillut metsässä kauan, minne matkani on. Pakkanen ja lumi maassa narskuu, vaatteet märät ja palelen. En tiedä missä olen, eksynyt mato matkamies. Nään himmeän sinisen kuin neonvalon, valoja ilmestyy enemmän. Ne ohjaa ja puhuvat minulle, minä vastaan ja keskustelen niiden kanssa. Saavun kahdeksan tunnin jälkeen valaistulle tielle, en tiedä minnepäin mennä. Nään taas sinisiä valoja tuolla, paljon paljon ja ne ohjaa minua. Ei, en tahdo mä kuolla, ymmärrys ei ole mukana. Saavun paikkaan mä salattuun, odotan ja odotan jotain saapuvan. Seison tunnin tai kaksi, en tiedä ketään saapuvaksi. Kauan ja kauaksi ehtinyt oon, vieras seutu mitään tunne en.
Herään sairaalasta vielä, ihmettelen miksi olen siellä. Kait jokin tarkoitus vielä oisi, jos mä elämän itselleni soisin. Matka alkaa hoitoon, ei ne mua pistäkkään jonoon. Tapaan sairaalassa toisia onnettomia, outoa kun en olekkaan minä ainoastaan sairas. On siis muitakin saman ladun hiihtäjiä, taas koitetaan yhdessä uusia siipiä.
Se aika uusi elämässä, laittoi minun ajatukset järhestykseen. Ammattiauttajille kiitos kaunis, olen palannut elämän ja kuoleman rajalta. Tunnen elämää, rikasta arvokasta elämää. Elän päivän kerrallaan, olen onnellinen kaikesta, mitä minulla nyt on. On paljon aikaa, on elämää taikaa. Kun sen vain oikein ymmärtää.
Kaiken takana oli masennus, vuosia ehkä. Elämä risanen ja eihän sitä masennuksessa osaa ymmärtää elämän arvoja. Otin yliannostuksen lääkkeitä, sekavassa tilassa mökillä olin lähtenyt samoilemaan metsään.
En ole viinan kanssa lötrännyt, en tuolloinkaa.
Älkää hyvät ihmiset langetko vastaavaan!!!!!!!
Parantuminen masennuksesta, laittoi elämäni uuteen järjestykseen. Ajattelun ja pohtimisen aikaa. Uusi arvo elämässä. Koiran pentuja 7 kpl kasvatettu, ollut mahtava kokemus seurata noita pieniä jackrusselin taaperoita syntymästä luovutukseen. Sekin on kasvattanut minua.
Kiitän kun minulla on tuon kaiken jälkeen taas sama perhe mukana arkea pyörittämässä. Lapset, lastenlapset, ystävät ja sukulaiset. Korvaamaton apu on ollut heistä.
Siis elä heitä ajatusta paranemisesta kaivoon. Luo se hoitpaika itsellesi ja pinnistä hoitojen kautta takaisin elämään. Sillä se ei ole niin helppoa kuin mitä on sanoa. Se vaatii lujaa tahtoa sinulta parantua. Oppia itsesi tuntemaan, oppia puhumaan asioista, mitkä pakahduttaa. Opetella itselle uusi ajattelutapa....
Hyvää jatkoa teille kaikille uurastaville...
Vastaukset 3
Vanhimmat
miten kauniisti sinä osaat kirjoittaa ahdinkostasi ja parantumisestasi,ihan tuli kyynel silmään.
minä olen myös rämpinyt vuosi kausia välilä pimeydessä välillä valossa.
olen kokenut vakavan masennuksen,lapsen menetyksen,pahoinpitelyn kaiken mikä vei minulta järjen.
kahden pojan takia olen jaksanut ja jaksanut ja olen heistä niin sanoinkuvaamattoman ylpeä.
niin kuin jokainen äiti lapsistaan.
olen ollut hoidossa,lapset olivat sen aikaa sijais perheessä,missään vaiheessa minua ei uhkailtu lasten huostaan otolla.minulla ei ollut itsemurha yrityksiä vaan suunnaton tuska kaikesta mitä olin joutunut kokemaan.
lasten isään en ole missään yhteydessä ja sain yksinhuoltajuuden.
taistelin kaksi vuotta,olin niin hukassa mutta nyt elän päivän kerralaan.ei ole kiire mihinkään.
kaipaan päivittäin piesntä tyttöä joka kuoli kahden päivän ikäisenä.
minun pieni prinsessa,en voi sanoa että kaikella on tarkoituksensa.
on elettävä joka hetki ja rakastettava tärkeitä ihmisiä.
kaikkea hyvää sinulle elä huvä elämä.
Oman lapsen menetys on äärimmäisen raskas kokemus. Menetin rakkaan poikani noin kaksi vuotta sitten. Vaikea, tuskallinen syöpä vei hänet 16-vuotiaana. Sitä on äitinä hyvin vaikea unohtaa. Kamppailen nyt masennukseni kanssa, sillä suru hyökyi vasta nyt. Olen selvinnyt hyvin vakeista tilanteista ja asioista, joten tiedän, että tästäkin selviän, ennemmin tai myöhemmin.
Olen kuitenkin surua paetessani tehnyt sellaisia ratkaisuja, jotka ovat tuoneet lisää ahdistusta. Luovuin hyvästä työpaikasta, ja nyt joudun rakentamaan elämääni ja arvojani uudelleen yksinhuoltajana. Tämä aika tulee olemaan elämäni käänne, sillä olen kääntämässä selkää kaikelle entiselle. en tiedä, mitä on edessä.
Lämmin kiitos vastauksesta. Kyllä elämällä on jokin tarkoitus, ehkä. Meitä jokaista koitellaan tavalla jos toisella. Kait ne voisi jostain etukäteen lukea kun tietäis mistä. Elämä vaan yksinkertaisesti on joskus kovaa. Kaikki eivät niitä kestä. Me vanhemmat 50 ollaan varmaan koettu kaikki karvaatkin kokemukset. Osaksi johtuu vanhempien sota-ajan seikkailut. Mistä osan kylmyyttä lapsuuteen olen saanut. Vaikka hyvin on huollettu ja kasvatettu, mutta varmaan se rakkaus ja läheinen suhde on puuttunut, äidin syli.....
Teillä molemmilla on ollut kova koittelemus, lapsen menetys. Otan osaa ja toivon että saatte asiat puhumalla kuntoon. On varmaan ensiarvoisen tärkeä että voitte jutella ammattiauttajan kanssa menetyksestä. Minun vanhin siskoni menetti 1966 Kemijärvellä 2 lastaan. 5 ja 6 vuotiaat ihanat lapset hukkuivat Kemijärveen. Poikaa ei koskaan löytynyt. Eikä hän ole käynyt koskaan kriisipalaverissa ym. keskustelussa. Olen hänelle vielä nytkin puhunut että menisi niistä juttelemaan psykologin kanssa, jotta voisi nauttia eläkepäivistään ehjänä.
Toivotan elämää Teille jatkossakin ja voimmehan kirjoitella lisää. Jaksakaa saada elämä raiteille. Lukekaa kirjallisuutta, sieltä löytyy vastaukset moniin kysymyksiin. . . . .