Hyvä että ylimielinen SEPEn kelomajan ja ökyauton puolustaja putosi eduskunnasta, pitäisi vielä lähteä Sepestäkin!
Markku Koski sai
ansionsa mukaan
1178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä kun pudotitte - näin pitäisi käydä kaikille turhille vallanpitäjille. Koskikin nosti ylisuurta palkkaa monta vuotta, tekemättä oikeita töitä koko kansan eteen. Eduskunta muutenkin nykymuodossaa on aika turha EU-Suomessa ja tämän kaltaisia pyrkyreitä sinne pääsee ja toimivat sitten miten toimivat.
Kiitos oikein äänestäneille.