Olen pettynyt kummipoikani äitiin suuresti. En halua olla hänen lapsensa kummi. Aluksi, kun minua pyydettiin tulemaan kummiksi, olin todella imarreltu ja onnellinen. Minulla ja miehelläni oli samanlainen arvomaailma kummipojan vanhempien kanssa. Nyt olen kuitenkin huomannut, että olemme ihan eri sfääreissä. Kummipojastamme ollaan kasvattamassa itseriitoista paskiaista, joka saa kaiken haluamansa. Tullessaan kylään meille, lapsettoman pariskunnan luo, tällä ystäväperheellä vallitsee käsitys että minun ja mieheni mielestä on mukavaa korjata pienen lapsen sotkuja ja leluja, kun meillä ei "valitettavasti" omaa lasta vielä ole. Myöskin on automaattisesti selvää, että meiltä saa ottaa mukaan mitä vaan, jos poika haluaa jne. Tuntuu vaan, että pari raskautta on hieman muuttanut erään naispuolisen ajatuksenjuoksua. Mennään lapsen ehdoilla - mentaliteetti on mennyt mielestäni liian pitkälle. -Miten tästä typerästä tehtävästä voisi hienovaraisesti sanoutua irti?
Arvostakaa itseänne kummit!
Rahaa, lahjoja ja pakkosuva...
3712
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itselläni on vähän samanlaisia kokemuksia.
Tosin sillä erotuksella, että minut painostettiin kummiuteen, kun lapsen äiti oli riitautunut lapsen alkuperäisen kummikandidaatin kanssa. Painostus kummiuteen tuli julkisessa tilanteessa, josta oli mahdoton kieltäytyä.
Nyttemmin en enää ole ko. perheen kanssa missään tekemisissä, koska lapsen äidin ja minun ystävyyskin päättyi jo vuosia sitten. Ei tosin kummiuteen liittyvistä syistä.
Tiedän kyllä, että minua on syyllistetty kummin "velvollisuuksien" laiminlyömisestä, mutta en tunne mitään huonoa omaatuntoa asiasta.
Minusta voi aivan hyvin ottaa asian reilusi puheeksi, jos vain kykenenet. Sanot suoraan, millaiset käytössäännöt teidän kodissanne ovat voimassa. Ja että myös edellytät niiden noudattamista. Ja jos tämä ei onnistu, voit toki luovuttaa kummiutesi jollekin toiselle halukkaalle...
Epäonnisen kummikokemukseni jälkeen olen kyllä ollut aika tarkka siiitä kenen lapsen kummiksi ylipäänsä suostun. On totta, että joidenkin ihmisten arvomaailma muuttuu hyvinkin radikaalisti oman vanhemmuuden myötä.
Minusta kummi ei ole mikään lahja-automaatti tai ilmainen lapsenpiika, vaan aikuinen ihminen, joka voi antaa lapselle jotain muuta kuin omat vanhemmat.
Se millaiseksi kummius sitten muodostuu riippuu paljolti siitä minkälaiset välit lapsen vanhempiin kummilla on. Itsekin koin valheelliseksi jatkaa jotain muodollista kummiutta sen jälkeen kun en enää ollut hänen perheensä kanssa tekemisissä, onneksi lapsi oli niin pieni ettei hänellä varmaan ole minusta mitään muistikuvaa.
Ota asia rohkeasti puheeksi, jos nimittäin annat asian jatkua tuollaisenaan, voi sinulla olla aika pitkä ja ikävä taival kummina.
Älä kutsu niitä enää kylään. Ei tuollaista kodin terrorisointia tarvitse kenenkään katsella.
Minulla on 4 kummilasta. Yhden kummilapsen asiat ovat erittäin hyvin. Välimatkaa minulla ja kummilapsella on 500 km. Vanhemmat ymmärtävät sen erittäin hyvin. Mutta sitten nämä 3 muuta...
2 kummipojan äiti, eli tarkoitan, että 2 lasta samasta äidistä, käytti kummiuttani häikäilemättömästi hyväksi. Nyt, kun vaihdoin paikkakuntaa, niin hän on käynyt kaljalla jättäen pienet lapset yksin kotiin. Olen ilmoittanut siitä eteenpäin, mutta asia ei etene yhtään. Sossu ei ota tosissaan. Paikkakunnan vaihtoon vaikutti muunmuassa erittäin pahat kunnianloukkaussyytökset. En nostanut poliisijuttua silloin, vaikka olisi ehkä pitänyt. Ja sitten tämä nyt rippikoulussa oleva nuorukainen: Hän saa kaiken periksi vanhemmiltaan ja hänen vanhemmat eivät usko, mitä esim. koulusta tulee negatiivista palautetta. Heitä ja heidän poikaa vainotaan, kun rehtori esim. ilmoittaa heidän pojan kärähtäneen tupakanpoltosta. Tai sitten viinan/kaljan juonnista. Ei oikein ole inspiraatiota mennä pojan konfirmaatiotilaisuuteen hymyilemään tekohymyä...