Vaalit on käyty ja nyt siirrytään jälkipeliin, joka on yhtä raadollinen kuin itse kisa. Omalta kohdin meni ehdokas läpi kuten aikaisemminkin, muita ilonaiheita että V-S ehdokkaista Perho, Puisto ja Immonen tippuivat, ikävä kyllä Lietolainen Hyssälä ja Vehmaalainen Kanerva istuvat edelleen eduskunnassa mutta eihän kaikkea hyvää voi saada kerralla, kai?. Muita ilonaiheita, Lipposen häntäkärpänen Alho on poissa, toinen jäi eli Jaakonsaari mutta ens kerralla sitten. Niin ja tipahtihan taidesihteeri/oikeusministeri Luhtanenkin joten kansan äänillä on jotain merkitystä.
Muuten koko vaalisysteemi onkin sitten täysin perseestä. Suhteellinen vaalitapa ei päästä vältämättä edustajaa läpi vaikka hänen äänisaaliinsa olisi 10000 ja toinen joka saa 1000. menee sisälle.
Isot puolueet pitävät kynsin hampain kiinni nykyisestä systeemistä mikä on ymmärrettävää. Toinen tapa että suoraan äänimäärän perusteella valittaisiin ei taas toimi nykyisessä vaalialue jaossa.
Ehkä meillä voitaisiin harkita Etelä-Amerikan ja Afrikan mallia jossa edustajat vaihdetaan hakemalla torrakat saunan takaa ja ilmoitetaan että voit häipyä nyt kun vielä kerkiit, ähh, eihän suomalaisia saa edes äänestämään, ainakaan nuoria.
Äänioikeus voitaisiinkin hyvin poistaa alta 30 vuotiailta, antaa meidän vanhempien tehdä päätökset jotka suoraan koskevat nuorten tulevaisuutta.
Meillä kun ei mene aikaa turhaan pulputtamiseen jossain torikokouksessa.
Niin tai näin, nyt ensin tapellaan kuka istuu missäkin jakkaralla ja Niinistö, niin Niinistö voidaan pistää näytille jotta akkalauma joka häntä äänesti pääsee ihailemaan edes vitriinin takaa.
Vaalit ohi?
1
366
Vastaukset 1
- PulaKauden Asukki
Afrikan malli tänne tulee. Ihan juuri sama kuin Iiro Viinasen ja ex. porvarihallituksen aikana.Pian alkaa taas puheet säästöistä ja kansan holtittomista palkkavaatimuksista yms... Lycka till vaan. Eipähän tarvi kattoo kun pääsee onneksi aina ulkomaille töihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2052029
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,481186Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1741082- 81976
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56861- 69772
- 100772
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77737Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.338677- 26661
