ASO laina ja maksuhäiriö merkintä- miten menetellään?

saatiin tarjous ihanasta asunnosta.
muttana vaan on että miehellä merkintä vaikka maksanut jo yli vuosi sitten sentilleen kaikki pois.
minulla ei merkintää ole koskaan ollutkaan.
molemmilla meillä on vakituinen työpaikka ollut jo useamman vuoden.

voiko lainan saanti (n. 25 000e) jäädä tuohon miehen merkintään vai joudunko ottamaan sen omiin nimiin vaan?!
meillä on 2 lasta joten jos yksin haen lainaa niin he eivät ymmärtääkseni ota miehen tuloja mukaan siihen, kaikki menot kylläkin mitä lapsien tarhakuluista ym tulee.. joten. :/

miten on, onko aivan toivoton tilanne??
4666
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En ole varma miten maksuhäiriömerkinnät vaikuttaa, mutta uskoisin, että sun puhtaat paperit ovat hyvä juttu. ASO-asunnossa kuitenkin vakuudet ovat sen verran hyvät, että voi olla sunkin tulojen pelkästään riittävän.

Kysykää ihmeessä useammasta pankista, vaikka ensimmäisessä olisivat hieman nihkeitä.

Äänestä
  • toivotaan että yhdessä saataisiin laina, olisi tuloja huomattavasti enemmän silloin.
    ja muutenkin.
    mutta jos ei niin minun nimiin vaan otetaan laina sitten :)

    ja ensiksi omasta pankista mennään kysymään, sitten muualta.

    Äänestä

Jos olette nimenomaan yhdessä hakeneet ASO-asuntoa, niin silloinhan se sopimus tulee kaiketi teidän molempien nimiin? Jos omistat ASO-oikeudesta vain puolet, et tietenkään voi siihen saada täyden osuuden edestä lainaa.

Äänestä

joten enään ei ole sitä huolta, nyt on vaan se huoli että hakeeko joku samaa kohdetta pienemmällä luvulla..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


siistii80 kirjoitti:

saatiin tarjous ihanasta asunnosta.
muttana vaan on että miehellä merkintä vaikka maksanut jo yli vuosi sitten sentilleen kaikki pois.
minulla ei merkintää ole koskaan ollutkaan.
molemmilla meillä on vakituinen työpaikka ollut jo useamman vuoden.

voiko lainan saanti (n. 25 000e) jäädä tuohon miehen merkintään vai joudunko ottamaan sen omiin nimiin vaan?!
meillä on 2 lasta joten jos yksin haen lainaa niin he eivät ymmärtääkseni ota miehen tuloja mukaan siihen, kaikki menot kylläkin mitä lapsien tarhakuluista ym tulee.. joten. :/

miten on, onko aivan toivoton tilanne??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu