Eespäin

"Eespäin, eespäin tiellä taistojen rinta rinnan astukaamme, siskot, veikot.
Soipi laulu meidän joukkojen, teitä taistoon kutsuen.
Eespäin, eespäin alta sorron yön kaikki puutteen raskaan alle ahdistetut.
Niille, niille soipi laulu tää, jotka huokaa alla työn.

Me käymme taisteloon puolesta ihmisoikeuden
ja kansan kärsineen me viemme onneen yhteiseen.
Jo kuivuu kyyneleet, soi suuret huomensävelet.
Kun hetki lyö, niin poistuu yö ja kunniassa on kansa ja työ.

Niin monta, niin monta on tielle uupunut,
niin monta, niin monta on taistoissa kaatunut.
Vaan lannistaa meitä ei mahti mainen saa.
Me rauhan lujan luomme, mi riidat karkoittaa.

Siis veljiksi tulkaa nyt kansat kaikkein maan,
niin onnemme tiellä käy ruusutkin kukkimaan.
Pois puute, pois kurjuus, pois kaikki silloin jää.
Siis onnen orpo kansa jo nosta pystyyn pää!"


Tämän ja monta muuta työväenlaulua tulet kuulemaan monta kertaa seuraavan neljän vuoden aikana, mikäli Keskusta hyväksyy Kokoomuksen hallitukseen.
3193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vallankumous on nyt ohi

demarit kuihtuu hallituksessa

Äänestä

  • alkanu pojanmaalla on kuulema pitäny sittoo poikia puuhun kiinni kun on meinanneet tappaa kaikki porvarit ja myyvvä niitten nahkat markkinoolla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eespäin kirjoitti:

"Eespäin, eespäin tiellä taistojen rinta rinnan astukaamme, siskot, veikot.
Soipi laulu meidän joukkojen, teitä taistoon kutsuen.
Eespäin, eespäin alta sorron yön kaikki puutteen raskaan alle ahdistetut.
Niille, niille soipi laulu tää, jotka huokaa alla työn.

Me käymme taisteloon puolesta ihmisoikeuden
ja kansan kärsineen me viemme onneen yhteiseen.
Jo kuivuu kyyneleet, soi suuret huomensävelet.
Kun hetki lyö, niin poistuu yö ja kunniassa on kansa ja työ.

Niin monta, niin monta on tielle uupunut,
niin monta, niin monta on taistoissa kaatunut.
Vaan lannistaa meitä ei mahti mainen saa.
Me rauhan lujan luomme, mi riidat karkoittaa.

Siis veljiksi tulkaa nyt kansat kaikkein maan,
niin onnemme tiellä käy ruusutkin kukkimaan.
Pois puute, pois kurjuus, pois kaikki silloin jää.
Siis onnen orpo kansa jo nosta pystyyn pää!"


Tämän ja monta muuta työväenlaulua tulet kuulemaan monta kertaa seuraavan neljän vuoden aikana, mikäli Keskusta hyväksyy Kokoomuksen hallitukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu