Vaalitulos olisi voinut olla pienipalkkaisten ja työttömien osalta huonompikin. Nimittäin sinipunahallitus olisi vähäosaisimmille pahin vaihto-ehto. Nyt kuitenkin vasemmiston on pakko tulevaa äänimääräänsä lisätäkseen pistää heti jarrut päälle tes neuvotteluita silmälläpitäen. Yleislakko tulee ja lamahan on jo ylivelkaannuuttamisen kautta tulossa jokatapuksessa. Ei muuta, kun taas hurlumhei--- ja kupeinkeikkaa, kuten 1990-luvun alkupuolella.
Yleislakko tulee!
Olethan valmis!
8610
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Herätys!
Seitkytluvusta on jo aikaa.
Vanhat koirat ei halua oppia uusia temppuja.
Ne haluaa purra nuoria koiria, ne haluaa tapella muutosta vastaan.
Nuoriso nauraa kippurassa, kun vanhat pirut uhoaa tohkeissaan: yleislakko, yleislakko!
Ihan kuin Kummelin sketsistä! heh!
Mikähän olisi kerroin?
älkää lapset leikkikö tulella
ittees klyyvariin! Saatanan Isänmaan petturi!
Yleislakolla uhkailijat ja yhteistyöstä kieltäytyjät, suorittavat häpeällistä ristiretkeä rakasta Isänmaata kohtaan.
Molemmat pappani taistelivat minulle, ja meille vapaan maan, toinen antoi henkensä. Ja saman tekisin minäkän, jos rakkaan Isänmaan etu sitä vaatisi!
Hävetkää raukat paskiaiset! Tunnustakaa isien töiden arvo, olkaa valmiit rakentamaan arvokkaasti ja rauhassa tätä maata. Tehkää mieluummin hyviä tekoja, kuin pahoja, olkaa valmiit uhrautumaan Isänmaan puolesta!
Oma veikkaukseni on, että yleislakkoja ei tässä maassa enää nähtäne tai pitää olla "äärimmäinen hätä".
Tilanne oli "sisäsiittoisessa Suomessa" esim 50-luvulla PIKKAISEN eri asia kuin tämän päivän Suomessa, jossa kilpaillaan melkein alalla kuin alalla globaalisti.
Selitys on hyvin yksinkertainen: niihin ei ole yksinkertaisesti varaa. Tuulee ns. omaan nokkaan liian helposti.
"Onhan se kiva juosta vauhdilla seinää päin, mutta omaan päähänhän siinä kuhmu tulee...seinä kyllä kestää hyvin paljon."
Jos jollakulla nyt sattuisi olemaan niin paljon ylimääräistä "lakkoenergiaa" takataskussa, niin suosittelisin lämpimästi käyttämään ja jalostamaan sen energian mieluummin omaksi yritystoiminnaksi. Siinähän hyötysuhde on monin verroin korkeampi omaksi hyödyksi kuin lakossa.
Lakoissa tuppaa hyödyt hukkumaan vähäksi aikaa niihin menetyksiin.
Sitten pääsee vuolemaan "hilloa" omien saavutustensa päältä niin paljon kuin sielu sietää. Ja saa määritellä tahtinsa ja tulonsa, jos yksinyrittäjä on. Elämä on.
Niin tulee yleislakko aivan varmasti.
Heti perään Neuvostoliitto herää henkiin, DDR:n puhtaat urheilijat palaavat olympialaisiin. Oikeasti paperityöntekijät voivat olla pari viikkoa lakkoilemassa kesämökeillään ja palaavat sitten taas töihin. Itse asiassa eivät taida enää paperityöntekijätkään uskaltaa.
Koita nyt päästä tälle vuosisadalle jo pahvi...
Vasuripunikit ovat henkisesti ja ymmärryskyvyltään vajavaisia. Typeryytenne ja haitallisuutenne takia pitäisi "laillisetkin" lakot kieltää!!
Opettelisitte edes keskustelemaan ja neuvottelemaan, vaikkette nykymaailman todellisuutta tajuakaan.