SDP:n vaalitappio

SDP:n tappio vaaleissa henkilöityy varmasti monilla puelueen puheenjohtajaan Heinäluomaan.

Ainakin itselleni on kasvanut erittäin negatiivinen kuva koko puolueesta pitkälti puolueen puheenjohtajan takia. Hänen julkinen esiintyminen vaalien alla vain kasvatti tätä vastenmielisyyttä. Oli siis pakko äänestää vastentahtoisesti toisen puolueen ehdokasta vain jotta voisin omalla äänelläni vaikuttaa siihen, ettei Heinäluoma saisi niin vahvaa asemaa, että voisi saada itselleen esim. pääministerin pestin.

Mistä tämä vasten mielisyys kasvaa? Siihen on varmasti monia syitä, hänen yleinen julkisuuskuva, tapa puhua ja esiintyä (luo selittelijän mielikuvan), vaali teemat eivät houkutelleet esitetyssä muodossa, ja kyvyttömyys tarttua asoihin (esim. SAK:n mainokset).

Ei asiat parane odottamalla tai selittämällä vastuuta muille. Puolueelle olisikin parasta juuri nyt vaihtaa puheenjohtajaa johonkin edes hiukan uskottavampaan henkilöön.
4603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minä ajattelin käydä äänestämässä, mutta ajatus muuttui kun näin Paavo Lipposen jakamassa ruusuja vino hymy huulillaan.

Äänestä
  • Työläisenä suurempaa virhettä EI VOI TEHDÄ KUIN ANTAA ÄÄNENSÄ SDP:lle TAI KOKOOMUKSELLE.Samaa sakkia molemmat.

    Äänestä

Kyllä vastuu on johdossa vaikka sitä Feldt-Ranta kampanjapäällikkönä ja Heinäluoma puheenjohtajana yhteen ääneen muuksi yrittävät väittää. Itsekritiikki on vaikea laji, viestinnän ohella.

Yrityksissä johdon huonoista päätöksistä kantaa vastuun taseen heikkenemisen muodossa yrittäjä ja pahimmillaan työpaikan menettämisenä työntekijä.

Äärimmäistä typeryyttä edustaa SAK:n taholta viestittää että yrittäjän pääasiallinen tarkoitus on antaa kenkää duunareille ja kurjistaa heidän olojaan. Duunari loppupeleissä kuitenkin on työnantajalle "tuloksentekoväline".

Äänestä

PAAVO LIPPONEN aloitti SDP:n alamäen.LIPPOSEEN kulminoituu koko suomen alennustila.Miksi heinäluoma ei ymmärtänyt sanoutua irti,lipposen teeseistä.Nyt konkretisoituu, KYLLÄ SIPERIA OPETTAA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


henkilöityy kirjoitti:

SDP:n tappio vaaleissa henkilöityy varmasti monilla puelueen puheenjohtajaan Heinäluomaan.

Ainakin itselleni on kasvanut erittäin negatiivinen kuva koko puolueesta pitkälti puolueen puheenjohtajan takia. Hänen julkinen esiintyminen vaalien alla vain kasvatti tätä vastenmielisyyttä. Oli siis pakko äänestää vastentahtoisesti toisen puolueen ehdokasta vain jotta voisin omalla äänelläni vaikuttaa siihen, ettei Heinäluoma saisi niin vahvaa asemaa, että voisi saada itselleen esim. pääministerin pestin.

Mistä tämä vasten mielisyys kasvaa? Siihen on varmasti monia syitä, hänen yleinen julkisuuskuva, tapa puhua ja esiintyä (luo selittelijän mielikuvan), vaali teemat eivät houkutelleet esitetyssä muodossa, ja kyvyttömyys tarttua asoihin (esim. SAK:n mainokset).

Ei asiat parane odottamalla tai selittämällä vastuuta muille. Puolueelle olisikin parasta juuri nyt vaihtaa puheenjohtajaa johonkin edes hiukan uskottavampaan henkilöön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu