Tunnen erään miehen joka on jo vuosia osoittanut poikkeuksellisen suurta kiinnostusta nuoriin, 10-16 vuotiaisiin tyttöihin. Miestä vaikutti kiinnostavan aivan liikaa tyttöjen ulkonäkö ja touhussa oli selvästi seksuaalisia piirteitä. Tiedän hänen ainakin aikaisemmin pitäneen yhteyttä moniin alaikäisiin tyttöihin puhelimella ja myös internetissä. Tyttöjen henkilöllisyydestä minulla ei ole mitään tietoa. Toki osa keskustelukumppaneista on saattanut olla yli kuudentoista, mutta tuskin kaikki.
Miehellä oli taannoin myös kuvia eräässä nimenomaan nuorien suosimassa netin kuvagalleriassa ja siellä näin hänen kirjoittelevan vihjailevia kommentteja aika nuortenkin tyttöjen kuviin. Esimerkiksi kaksitoistavuotiaalle tytölle kommentteja siitä kuinka kaunis tämä on ja neljätoistavuotiaalle että hänellä on hyvä perse. Tämä kaikki siis julkisesti ja ties mitä yksityisesti.
Asia ällöttää ja vaivaa mieltä, mutta en kai voi asialle mitään. Vai voinko?
Miehellä oli taannoin myös kuvia eräässä nimenomaan nuorien suosimassa netin kuvagalleriassa ja siellä näin hänen kirjoittelevan vihjailevia kommentteja aika nuortenkin tyttöjen kuviin. Esimerkiksi kaksitoistavuotiaalle tytölle kommentteja siitä kuinka kaunis tämä on ja neljätoistavuotiaalle että hänellä on hyvä perse. Tämä kaikki siis julkisesti ja ties mitä yksityisesti.
Asia ällöttää ja vaivaa mieltä, mutta en kai voi asialle mitään. Vai voinko?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Aina voi yrittää rikosilmoituksen tekoa. Se, eteneekö asia mihinkään riippuu sitten siitä, paljonko näyttöä asiasta on. 10-vuotiaan kohdalla luulisi että tuo täyttää pedofilian ehdot helposti.
Niin luulisi, että täyttää pedofilian ehdot helposti, mutta missä kohtaa rikoslaissa on pedofilia niminen rikos ?
Lakia tuntematon ehkä luulee, että pedofilia on joku rikos, mutta sellaista ei rikoslaissa taida olla. Pedofiilin täytyy tehdä jokin rikoslaissa rangaistavaksi määrätty teko, ennen kuin poliisi siihen voi puuttua.
että oikeus ei todennut syyttömäksi miestä joka oli harrastanut puhelinseksiä lapsen kanssa. Siinä siis ainakin ennakkotapaus.
Tuntuu vaan hassulta puuttua asiaan, koska mies ei ole minulle mitään rikollista tehnyt (olenhan jo aikaa sitten tuon suojaikärajan ylittänyt).
Jos mies saisi tietää tai edes arvaisi että minä olen hänet jostakin käräyttänyt, niin sekään ei olisi kovin hyvä juttu. Minulla ei todellakaan ole mitään kaunoja häntä kohtaan, tuo "harrastus" on vain todella kyseenalainen.
Eikös jo se ole rikos, että ehdottelee lapselle sukupuolisiveellisyyttä loukkaavia toimia? Niitähän mies on viljellyt jopa internetissä.
aiempi viesti viittaa enemmän käsitteeseen, ei rikosnimikkeeseen.
ote suomen rikoslaista, luku 20:
6 § (24.7.1998/563) Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Joka
1. on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa,
2. koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään, tai
3. saa hänet ryhtymään 2 kohdassa tarkoitettuun tekoon,
on tuomittava lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi.
Lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ei kuitenkaan pidetä 1 momentissa tarkoitettua tekoa, jos osapuolten iässä tai henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa.
Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan myös se, joka menettelee 1 momentissa tarkoitetulla tavalla kuusitoista mutta ei kahdeksantoista vuotta täyttäneen lapsen kanssa, jos tekijä on lapsen vanhempi tai vanhempaan rinnastettavassa asemassa lapseen nähden sekä asuu lapsen kanssa samassa taloudessa.
Yritys on rangaistava.
7 § (24.7.1998/563) Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Jos lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä
1. kohteena on lapsi, jolle rikos lapsen iän tai kehitystason vuoksi on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa,
2. rikos tehdään erityisen nöyryyttävällä tavalla tai
3. rikos on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa lapselle hänen tekijää kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen tai muuten tekijästä erityisen riippuvaisen asemansa vuoksi
ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
ainakin oman tulkintani mukaan ko. mies on heikoilla jäillä, kun kerran 10-vuotiaan kanssa touhuaa...
Lahden käräjäoikeushan tulkitsi em. pykäliä hiljattain antamassaan päätöksessään. Se tuomitsi miehen 45 päivän ehdolliseen vankeuteen, kun tämä oli puhelimessa kertonut 12-13 vuotiaalle tytölle seksuaalisesti latautuneita juttuja ja samalla itse masturboinut.
Mutta tämä oli vasta käräjäoikeuden päätös. Saa sitten nähdä, jääkö pysyväksi ?
perverssit irstailijat. 45 päivää ehdonalaista. Eihän se ole mitään.
Sen sijaan pikkutytön loppuelämä saattaa olla pilalla ja luottamus miehiin mennyttä.
Kaivattaisiin jämäkämpiä lakeja haavoittuvimpien suojelemiseksi.
"45 päivää ehdonalaista. Eihän se ole mitään."
Ei niin. Eikä kenellekään ole ehdonalaista nyt tuomittukaan, eikä tuomita. Sellaista kun ei edes voi tuomita.
"Sen sijaan pikkutytön loppuelämä saattaa olla pilalla ja luottamus miehiin mennyttä."
Höpön löpön. Ei kenenkään elämä mene pilalle pikku puhelinseksin takia, eikä siitä kyllä mitään muitakaan ongelmia tule. Vaikea kuvitellakaan, että ketään pystyisi puhelinseksiin edes pakottamaan.
Se, ettei luota toisiin ihmisiin, on taas ihan terve asenne, ihminen kun on ihmiselle sus...
Vie hautaan!! Ole suomalainen ja tee se !! Suomenlaki niin paska!! Et sama mitä täällä tekee...Pienet on tuomiot ja syytteet voivat oll niin vitsijä(et saadaaN edes tuomio) jos ei muuta keksitä!! Pedareilla ei ole oikeutta elää....
Röyhkeä sika!!!
Tee asialle jotakin
Mitä luulet, olisiko tässä yhdeksän vuoden aikana ennen sinu nollavastaustasi jotain ehtinyt jo asialle tapahtua?
Mikä järki tämänkin ketjun kaivamisessa jostain sadan sivun takaa arkistosta oli?=
Oletko sairas syytät aivan vääriä ihmisiä tuollaisesta?
Minäkin tiedän erään josta ei kukaan uskoisi. Näin käytöksen niinkuin vahingossa läheltä. Järkytyin täysin sillä kaikki pitävät häntä varmasti vain hyväntahtoisena koulutettuna kaverina. Hän meni niinkuin sekaisin lasten parissa, siis köytös muuttui kuin eri ihmiseksi siten ettei asiasta jäänyt mitään epäselvyyksiä. Meni runkkaamaan vessaan... Yrjötys.
Kävit siis vessassa katselemassa hänen runkkaamistaan. Yrjötys.