SDP:N KANSANEDUSTAJAT

Luekiessani tänään Iltasanomia ja Iltalehteä olen hämmentyntyt puolueeseen ja sen johtoon kohdistunutta arvostelua taholtanne. Edustatte Sosialidemokraatista puoluetta ja kansa käsittää johdatte sitä. Osallistuitte vaalia koskeviin päätöksiin. Saatoitte arvioida vaaliohjelmaa ja vaalistrategiaa, viestintää jne. ennakkoon.

Ei ole syytä arvioida ketään toista, vaan katsottava aamulla peiliin ja mietittävä millainen sosialidemokraatti olen tänään ja vai enkö ole.

12 vuotta ja usein tekemässä päätöksiä, jotka eivät aina miellyttäneet. Kuitenkin Suomi oli nostettava jaloloilleen ja siinä onnistuttiin. Suomi oli velkaantunut rutusakkiin oikeistohallituksen jälkeen, oli huolehdittava siitä, että hyvinvointivaltio perusteet kuitenkin säilyivät. Noissa tilanteissa olisi pitänyt nähdä visio, tavoite. Pitää pääkylmänä ja jalat lämpöisenä.

Oliko mahhdollista ajaa tavoitteita aikaisemmin? Sen arvioimiseen ei ole mahdollisuuksia, mutta kylläkin sen, että tavvoitteet ja vaaliohjelma olisi pitänyt olla käytössä, jossain muodossa huomattavasti aikaisemmin.

Puolueen vaaliohjelma on hyvä ja kattaa ne asiat, joita pidetään tärkeinä. Puolue kertoi myös sen tärkeän, että ohjelma vaatii rahoituksen. Kokoomus puhui selkesti samoista asioista 60 kohdan ohjelmassaan, mutta teki sitten virheen. 1 miljardi ei riitä.

Mitä pitää tehdä?

Sosialidemokraattisten kansanedustajien on syytä aamu- ja iltarukouksissaan pitää esillä Kokoomuksen vaaliohjelman. On vaadittava, että kokoomus ajaa hallituksessa ja eduskunnassa ohjelmansa täysimääräisesti.

Vanhusten ja terveydenhoitoon 20 000 työntekijää. Tasa-arvotupo merkitsee 20 % palkankorotusta, mutta se ei voi tarkoittaa, että samalla unohdetaan yhteiskuntamme vähäosaisimmat naisvaltaiset alat. Esimerkiksi kauppa. Alalta löytyy varmasti 100 000 heikosti palkattua työntekijää, joiden kuukausitulot jäävät alle 1500 €, jotka ovat osa-aikaisessa (enintään 30 työtuntia viikossa) tai määräaikaisessa tai erikseen työhön kutsuttavissa työsuhteissa. Heillä on vähintääkin oikeus tasa-arvotupoon.

Kokoomuspuolue otti nyt ammattiliiton roolin ryhtyessään ajamaan yhden ammattialan palkkakysymystä. Valitettavinta tietysti taas on se, että Kokoomus ratsastaa lainahevosella. Rahat työntekijöihin ja mittavaan palkankorotukseen otetaan veroilla tai palvelumaksuilla terveyskeskuksissa ja sairaaloissa. Hyvänä ehdotuksena tilanteen korjaamiseksi on pidettävä sitä joskus lausuttua, että yksityisten terveydenhoitopalveluiden pitää toteutua ilman yhteiskunnan tukitoimia. Tällöin jää rahaa yhteiskunnan terveydenhoitopalveluihin.

Perusteltua on, että eläkkeensaajien verotus saadaan samalle tasolle kuin muidenkin tulonsaajien. Se merkitsee, että heti keväällä asia käsitellään ohittaen muut. Ehkäpä eläkkeensaajan käteen kuukaudessa tulee jo syksyllä 40 - 100 €.
1181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

jäitä hattuun ja rauhoittukaa demarit

Äänestä

Kommentoi aloitusta

autuas1 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu