Laitan tähän rööriin tän ajatukseni kun täällä on kai paljon äitejä ja äidit on viisaita :)
Mietityttää nää lastenhankintahommat kai biologian takia. Olen 28-vuotias yksin asuva ja hyvin itsenäistä elämää viettävä nainen. Lähipiirissä lähes kaikilla ystävillä on lapsia tai sitten ovat raskaana.
Tunnen itseni jotenkin epänormaaliksi kun ajatus lastensaamisesta tuntuu niin täysin vieraalta. Lähinnä kai pelottaa se ettei sitä koskaan tule niitä haluamaankaan, ja sitten jos joskus haluaa voi olla jo liian myöhäistä. Pidän lapsista kyllä paljonkin...
Voiko se vaan olla niin että toisia naisia ei ole tarkoitettu synnyttämään ja hoivaamaan lapsia? Ei mulla ole vakituista parisuhdettakaan ettei sillä... Mutta mietin vaan onko tällänen normaalia.... Olenko liian itsekäs ja mukavuudenhaluinen?
Mietityttää nää lastenhankintahommat kai biologian takia. Olen 28-vuotias yksin asuva ja hyvin itsenäistä elämää viettävä nainen. Lähipiirissä lähes kaikilla ystävillä on lapsia tai sitten ovat raskaana.
Tunnen itseni jotenkin epänormaaliksi kun ajatus lastensaamisesta tuntuu niin täysin vieraalta. Lähinnä kai pelottaa se ettei sitä koskaan tule niitä haluamaankaan, ja sitten jos joskus haluaa voi olla jo liian myöhäistä. Pidän lapsista kyllä paljonkin...
Voiko se vaan olla niin että toisia naisia ei ole tarkoitettu synnyttämään ja hoivaamaan lapsia? Ei mulla ole vakituista parisuhdettakaan ettei sillä... Mutta mietin vaan onko tällänen normaalia.... Olenko liian itsekäs ja mukavuudenhaluinen?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Itte sä elämästäs päätät, turha hakee jotain hyväksyntää toisilta. Tosiaan pitää kasvaa eka aikuiseksi....
Mielestäni alkuper. kirjoittajan viesti oli täysin asiallinen ja vaikuttaa fiksulta kun pohtii noin asioita...useat kun vaan "tekevät" niitä lapsia miettimättä sen tuomia vastuuksia yms. Ja eikös loppujen lopuksi ihmiset tee itsekkäistä syistä (=halu jatkaa omaa sukua) lapsia? Loppujen lopuksi se joka tietoisesti kieltäytyy tekemästä lapsia saattaa olla puolestaan epäitsekästä! Kannattaa itse kasvaa aikuiseksi :-)
Ei ole itsekästä eikä mukavuudenhaluista olla haluamatta lapsia.
Jokaisella olkoon oikeus valintoihinsa ja muut niitä kunnioittakoon.
Turha noita itsekkyysasioita on pohtia. Itsekkyyden kannalta ei ole mitään eroa, teetkö vai etkö tee lapsia. Lapsia halutaan juuri siksi, että niitä ITSE HALUTAAN, ei mistään suuresta armosta.
Saattaa se vauvakuumekkin vielä pökätä. Mulla tuli vasta 32-vuotiaana ja sitä ennen toitotin joka paikas, etten ikinä hommaa lapsia. Vannomatta paras.
Jos ei kuitenkaan halua lapsia, ni mikäs siinä. Ei sekään väärä valinta oo. Ja ainahan voi adoptoida, jos mieli muuttuu.
Mulla meni 30 vuotta ennen kuin suovuin ajatukselle lapsesta. Kun tapasin aviomieheni, kaikki vain loksahti paikoilleen tosi klisheisesti ja nyt odotellaan ekaa vauvaa saapuvaksi. Minusta on ihan jees ja luontevaa ettei kaikilla ole lapsia. Ei tarvitse olla! Itekkyys on kimurantti juttu, ja kumpikin voidaan tuomita sen alle, lasten hankkiminen tai se ettei koskaan hanki/halua lapsia.
Minulla lapsiajatus kasvoi pikkuhiljaa, ensin katselin vauvoja ja mietin, josko minullekin joskus. Sitten tajusin haluavani asettua aloilleni (ei toki jumittua:)ja lopulta ahdistuin ajatuksesta etten edes saisi lapsia. Sittemmin valaistuminen omien vanhempien vanhenemisesta sai minut ajattelemaan lapsia ja sitten jo haaveilemaan. Sitten tulinkin raskaaksi ja lapsi on jo nyt rakkaampi kuin olisin voinut uskoa.
Mutta jokaisella omat ajatuksensa ja kertomuksensa. Lapsia ei muiden vuoksi tarvitse hankkia, ei painostuksesta, ei siksi koska niin "kaikki" tekee.
Kiitos kovasti vastauksista! Tää asia on tosiaan ollu mun mielessä ja vaivannut jostain syystä. Ootte saanut mut ajattelemaan :) Ehkä mun aikani ei ole vielä sitten tullut, ehkä pitää vastuunkantamisessa ja muutenkin vielä kasvaa tässä... Kyse kun ei oikeastaan ole siitä etten oikeesti haluais niitä lapsia, ajatus tuntuu vaan jotenkin tosi pelottavalta... ja tää asia onkin sitten juttu erikseen..
Musta on vaan kamalaa jos lapsi ei saa tasapainoista ja hyvää alkua elämälleen sen takia että äiti voi huonosti tai ei ole tasapainossa elämän kanssa.. tää johtaa siihen ajatukseen, että mitä annettavaa mulla on lapselle. Vaikka toisaalta se taitaa kyllä olla niin että lapsi antaa vanhemmilleen ja kasvattaa, eikä toisinpäin :)
Kiitos kaunis kaikille vastanneille!!!
Olen itse 32v ja työskentelen itse lasten parissa. Omia en halua enkä ole koskaan halunnut.Löysin rinnalleni miehen,joka on samaa mieltä.Useammalla ystäväperheellä on lähes kouluikäisiä lapsia ja tosi asia vaan on,että eivät he näytä lastensa kanssa selviytyvän.
Hei
Minä samanikäisenä kuin sä vietin ja mietin samanlaista elämää kuin sä varmaan : ) Toki kyllähän se haave jossain kyti, että lapsi ja oli välillä paniikki, mut se kunnon mies pitäs ensin löytää, sen verran vanhanaikainen, tosin välillä mietti, että juutas, onhan noita miehiä, eikun vain siemenet ottaan, mut siinäkin on sit ne haittapuolensa ja riskinsä, kun sitä kondomia ei voi laittaa suojaamaan sukupuolitaudeilta. No, 30v. mä sit löysin tän siippani ja nyt 34v.sain lapsen. Ihanaa elämää. Olet valveutunut ja vastuuntuntoinen mielestäni. Toivottavasti löydät kumppanin ja mahdollisesti haluatkin lapsia joskus.
olla samasta muotista valettuja, kyllä tässä maailmassa näitä lapsia riittää, vaikka sinä tai muut samoin ajattelevat jättäisittekin väliin :)
Voi, kunpa kaikki ajattelisivatkin yhtä paljon asiaa ennenkuin ryhtyvät tuumasta tekoon..:(