the Ring

Tämä on elokuva joka saa kylmiä väreitä aikaan! Ring on japanilaiseen kauhuelokuvaan Ringu perustuvan uusintafilmatisointi. Valitettavasti en ole nähnyt japanilaista versiota, mutta luulen että herkkähippiäisenä minulle riitti tämä amerikkalainen versio. Yö tuli mukavasti vietettyä painajaisten kanssa.

Elokuva kertoo toimittajasta (Naomi Watts), joka alkaa tutkimaan sisarentyttärensä ja hänen ystävien outoja kuolemia. Hänelle selviää, että viikkoa ennen kuolemia nuoret ovat katsoneet filmin, joka ei ole aivan tavallinen filmi.
Toimittaja Reiko katsoo filmin, jonka jälkeen hän saa puhelinsoiton, jossa ilmoitetaan, että hänellä on seitsemän päivää elinaikaa. Elokuvan juonesta en paljasta enempää.

Näyttelijät ovat hyviä ja elokuva on todella mukaansa tempaiseva. Ahdistusta lisäsi jonkun verran se, kun elokuvan lähestyessä loppua filmi katkesi (vahingossa?!) kesken elokuvan ja me katsojat jäimme hetkeksi istumaan pimeyteen. Katsomo täyttyi väkinäisistä nauruista ja hämmentyneistä ilmeistä. No pian elokuva jatkuikin normaalisti ja itseäni jäi vaivaamaan oliko se joku filminnäyttäjän pila.

Suosittelen kauhuelokuvien ystäville, mutta en herkkänahkaisille, enkä herkkäkorvaisille. Äänimaailma oli enimmäkseen kohinaa, mutta välillä korkeat kimeät äänet ottivat korviin ilkeästi.

Elokuvan alussa jotkut kohtaukset toivat mieleeni kuudennen aistin (olenkohan ainut?)... varsinkin kohta jossa Toimittajan poikaa kuvattiin hautajaisissa ja siellä erityisesti, kun hän seisoi rappusten alapäässä.

Mitäs muut katsoneet piditte leffasta?
8732
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Musta se oli aivan karmee.en voi enää ikinä kattoo sitä.Menin leffa teatteriin ja aattelin että eihän tässä mitään.sitten istuin koko leffan ajan ihan koomassa.poikakaverikin piti musta kiinni kun pelkäsin niin.apua..

Äänestä

"kesken elokuvan ja me katsojat jäimme hetkeksi istumaan pimeyteen. Katsomo täyttyi väkinäisistä nauruista ja hämmentyneistä ilmeistä. No pian elokuva jatkuikin normaalisti ja itseäni jäi vaivaamaan oliko se joku filminnäyttäjän pila."

Siinä näkyi myös kankaan reunassa välillä musta pallo (olevinaan viallinen filmi) Kajarit rätisivät kuin ne kohta menisivät rikki ja tosiaankin se katkesi kesken, se kuului siihen elokuvaan... Että silleen.

Äänestä
  • Eli se kuului siihen filmiin. Hyvä että kerroit. Mä jo ajattelin, että leffateatterin laitteet meni rikki, tai et filminpyörittäjällä oli huono huumorintaju.

    Juu mäkin huomasin sen pallon, että filmi ois ollut muka viallinen. Hyvä että en laittanut sitä huonon teatterin piikkiin. Manasin meinaan jo koko teatteria ja sen laitteita :D

    Äänestä

  • naftaliini kirjoitti:

    Eli se kuului siihen filmiin. Hyvä että kerroit. Mä jo ajattelin, että leffateatterin laitteet meni rikki, tai et filminpyörittäjällä oli huono huumorintaju.

    Juu mäkin huomasin sen pallon, että filmi ois ollut muka viallinen. Hyvä että en laittanut sitä huonon teatterin piikkiin. Manasin meinaan jo koko teatteria ja sen laitteita :D

    No minä näillä mahtavilla älylahjoilla ymmärsin tuon heti, eihän siitä tietenkään varma ois voinu olla, mutta nyt on selvää sekin.

    Vähänkö ollaan sairaita x). Elokuvan jälkeen kun lopputekstit on menossa, porukat nousee ja on lähtemässä teatterissa, alkaa kymmenellä ihmisellä kännykkä soimaan... Järkyttävä uutinen 7 days! Mhuah, että on hauskaa... Kaikki rupee itkemään XD

    Äänestä

  • mii kirjoitti:

    Ei kyseinen leffa katkennut kertaakaan? Katsoin kylläkin sen kotona ja ääni laitteisto on varmasti parempi mitä useimmissa leffa teattereissa eikä ole sitä ns. "mv suomifilmi" efektiä eli niitä pisteitä/täpliä kankaalla :DD

    Äänestä

Ei soi puhelin ei. Olisin iloinen jos joku 7 päivästä höpisisikin, vaikken seiskaa tilaisikaan.

Joka tapauksessa TheRing taitaa olla juuri niitä leffoja, joita minun on syytä välttää, ihan vain siksi jotta saan yöni nukkua rauhassa, ne muutamat tunnit.

Oli kuitenkin kiva lukea arviota, jossa oli hieman mietitty mitä sanotaan ja miten. Näitä lukisi mielellään lisää, sillä juttu toi hyvän mielen ja hymyn huulille.

Äänestä
  • mulle on käyny noin .... kaks päivää sit katoin jonkun ihan ihme filmin ja sit heti soi puhelin.... onkohan joku pilaillu mun kustannuksella vai onkohan ringin taru sittenkin totta...?:(

    Äänestä

Toi leffa oli mun mielestä todella surkee....

Ennemmin olis kattonu scream 2 ja 3.....vaikka niittenkin aikana meinas nukahtaa....

this is just my opinion...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

naftaliini kirjoitti:

Tämä on elokuva joka saa kylmiä väreitä aikaan! Ring on japanilaiseen kauhuelokuvaan Ringu perustuvan uusintafilmatisointi. Valitettavasti en ole nähnyt japanilaista versiota, mutta luulen että herkkähippiäisenä minulle riitti tämä amerikkalainen versio. Yö tuli mukavasti vietettyä painajaisten kanssa.

Elokuva kertoo toimittajasta (Naomi Watts), joka alkaa tutkimaan sisarentyttärensä ja hänen ystävien outoja kuolemia. Hänelle selviää, että viikkoa ennen kuolemia nuoret ovat katsoneet filmin, joka ei ole aivan tavallinen filmi.
Toimittaja Reiko katsoo filmin, jonka jälkeen hän saa puhelinsoiton, jossa ilmoitetaan, että hänellä on seitsemän päivää elinaikaa. Elokuvan juonesta en paljasta enempää.

Näyttelijät ovat hyviä ja elokuva on todella mukaansa tempaiseva. Ahdistusta lisäsi jonkun verran se, kun elokuvan lähestyessä loppua filmi katkesi (vahingossa?!) kesken elokuvan ja me katsojat jäimme hetkeksi istumaan pimeyteen. Katsomo täyttyi väkinäisistä nauruista ja hämmentyneistä ilmeistä. No pian elokuva jatkuikin normaalisti ja itseäni jäi vaivaamaan oliko se joku filminnäyttäjän pila.

Suosittelen kauhuelokuvien ystäville, mutta en herkkänahkaisille, enkä herkkäkorvaisille. Äänimaailma oli enimmäkseen kohinaa, mutta välillä korkeat kimeät äänet ottivat korviin ilkeästi.

Elokuvan alussa jotkut kohtaukset toivat mieleeni kuudennen aistin (olenkohan ainut?)... varsinkin kohta jossa Toimittajan poikaa kuvattiin hautajaisissa ja siellä erityisesti, kun hän seisoi rappusten alapäässä.

Mitäs muut katsoneet piditte leffasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu