Vihreä uhka

Mikäli maahan tulee Keskustan ja Kokoomuksen porvarihallitus, niin apupuolueiden valinta aiheuttaa miettimistä.

Mikäli Vihreät, Demarit ja Vasemmistoliitto jäävät yhdessä yhtä aikaa oppositioon, niin voi vain kuvitella sitä vaikerruksen määrää. Vihreät iskevät hallistusta kuin vierasta sikaa ympäristöpolitiikasta ja kaupunkilaisten asioista, Demarit tykittävät tahtia SAK:n tuella työläisten kyykyttämisestä huutamalla ja vasemmistoliitto tulee muistamaan hallitusta joka lauseessa epäonnistuneesta köyhien ja pienituloista kansaneläkeläisten unohtamisesta.

Eiköhän se ole jo nyt kaikille selvää, että jos porvarihallitus tulee, niin tänä vuonna tupo-neuvottelut tulevat ajautumaan umpikujaan, koska SAK:lle ja demareille niiden epäonnistuminen on tärkeää, jotta pääsevät syyttämään Kokoomusta työläisten kyykyttämisestä. Siitä se oppositio politiikka lähteekin kunnolla liikkeelle.

Neljän vuoden kuluttua vaaleissa on odotettavissa murskatappio tälläisella oppositiolle.

Ainoaksi vaihtoehdoksi jäänee opposition heikentäminen ottamalla vihreät mukaan hallitusvastuuseen. Toki demarit voisi ottaa mukaan, mutta ei oikein istu edes suomalaiseen "demokratiaan" kolmen suuren yhteishallitus.
0125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ripsa_ kirjoitti:

Mikäli maahan tulee Keskustan ja Kokoomuksen porvarihallitus, niin apupuolueiden valinta aiheuttaa miettimistä.

Mikäli Vihreät, Demarit ja Vasemmistoliitto jäävät yhdessä yhtä aikaa oppositioon, niin voi vain kuvitella sitä vaikerruksen määrää. Vihreät iskevät hallistusta kuin vierasta sikaa ympäristöpolitiikasta ja kaupunkilaisten asioista, Demarit tykittävät tahtia SAK:n tuella työläisten kyykyttämisestä huutamalla ja vasemmistoliitto tulee muistamaan hallitusta joka lauseessa epäonnistuneesta köyhien ja pienituloista kansaneläkeläisten unohtamisesta.

Eiköhän se ole jo nyt kaikille selvää, että jos porvarihallitus tulee, niin tänä vuonna tupo-neuvottelut tulevat ajautumaan umpikujaan, koska SAK:lle ja demareille niiden epäonnistuminen on tärkeää, jotta pääsevät syyttämään Kokoomusta työläisten kyykyttämisestä. Siitä se oppositio politiikka lähteekin kunnolla liikkeelle.

Neljän vuoden kuluttua vaaleissa on odotettavissa murskatappio tälläisella oppositiolle.

Ainoaksi vaihtoehdoksi jäänee opposition heikentäminen ottamalla vihreät mukaan hallitusvastuuseen. Toki demarit voisi ottaa mukaan, mutta ei oikein istu edes suomalaiseen "demokratiaan" kolmen suuren yhteishallitus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu