ihanaa!

Hienoa, kun oikea työväenpuolue tulee valtaan. Minäkin saan palkallista työtä. Nythän tienaan työmarkkinatuen ja 8 euroa päivässä. Mukavaahan työnteko on ja nyt saan vihdoinkin työlleni sen arvon. Kokoomushan lupasi, että kaikki työ on arvokasta. Demarien ja kepun aikaan sitä ei ymmärretty, vaan minulla on teetetty työtä ilmaiseksi.
VOI!! SYDÄMMELLISESTI TERVETULOA KOKOOMUKSEN TYÖMINISTERI. SUUTELEN JALKOJASI, KUN SAAN ENSIMMÄISEN TILINI.Vaikka se olisikin hieman keskipalkkaa pienempi, niin upeata silti. Keskipalkathan ovat jotain 3000 euroa/kk, ehkä enempikin. Voi miten mukavaa, kun tulen saamaan 2000. Voi! minähän palkkaan työmarkkinatuelle pudonneen demarin siivoamaan kotini, sillä tahdon toki tehdä ylitöitäkin. Sitten tienaisin vielä enempi ja kotitalousvähennyksellä taas elintasoni nousee kohisten.
Kyllä aito ja rehellinen työväenpuolue on upeeta. Ehdin ottaa vielä kalliin eläkevakuutuksenkin. Perintöveron poistosta minulle ei ole paljon iloa, koska vanhempani olivat noita vanhanaikaisia työläisiä, eivätkä pirulaiset saaneet kasaan muuta omaisuutta, kuin seittemän kersaa ja pienen mökin. Minun lapsilleni tulevaisuudessa tulee sentään hyvä aika, kun nyt alan rikastumaan. Heidän ei sitten tarvitse maksaa perintöveroa, jos minä nyt enää ikinä maltan kuollakkaan näin auvoisissa tulevaisuuden näkymissä.
0191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


nyt tienataan. kirjoitti:

Hienoa, kun oikea työväenpuolue tulee valtaan. Minäkin saan palkallista työtä. Nythän tienaan työmarkkinatuen ja 8 euroa päivässä. Mukavaahan työnteko on ja nyt saan vihdoinkin työlleni sen arvon. Kokoomushan lupasi, että kaikki työ on arvokasta. Demarien ja kepun aikaan sitä ei ymmärretty, vaan minulla on teetetty työtä ilmaiseksi.
VOI!! SYDÄMMELLISESTI TERVETULOA KOKOOMUKSEN TYÖMINISTERI. SUUTELEN JALKOJASI, KUN SAAN ENSIMMÄISEN TILINI.Vaikka se olisikin hieman keskipalkkaa pienempi, niin upeata silti. Keskipalkathan ovat jotain 3000 euroa/kk, ehkä enempikin. Voi miten mukavaa, kun tulen saamaan 2000. Voi! minähän palkkaan työmarkkinatuelle pudonneen demarin siivoamaan kotini, sillä tahdon toki tehdä ylitöitäkin. Sitten tienaisin vielä enempi ja kotitalousvähennyksellä taas elintasoni nousee kohisten.
Kyllä aito ja rehellinen työväenpuolue on upeeta. Ehdin ottaa vielä kalliin eläkevakuutuksenkin. Perintöveron poistosta minulle ei ole paljon iloa, koska vanhempani olivat noita vanhanaikaisia työläisiä, eivätkä pirulaiset saaneet kasaan muuta omaisuutta, kuin seittemän kersaa ja pienen mökin. Minun lapsilleni tulevaisuudessa tulee sentään hyvä aika, kun nyt alan rikastumaan. Heidän ei sitten tarvitse maksaa perintöveroa, jos minä nyt enää ikinä maltan kuollakkaan näin auvoisissa tulevaisuuden näkymissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu