http://www.srk.fi/index.php?p=nain_me_uskomme
"Kaste on hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa ja siinä Jumala vahvistaa lapsen uskon ja nostaa hänet seurakunnan hoitoon. Kasteen armosta langennut ihminen voi saada uskon lahjan takaisin parannuksen kautta."
Lankeaako vl-lapsuuden uskossa säilynyt pois kasteen armosta? Jos hän on aina vl, niin onko hän kasteen vaikutuksen alla siihen asti, kun jos jättää vanhoillislestadiolaisuuden? Eli jos vl on aina vl, niin onko hän vielä kasteen armossa kiinni?
Sitten toinen kysymys
SRK:n sivulla on artikkeli Oikea ja väärä ja siinä sanotaan näin:
"9. Jumalan sanan saarna on menettänyt merkitystään kirkkomme työssä. Sanan arvostuksen tilalle on tullut sakramenttien merkityksen ylikorostaminen. Saarna parannuksesta ja syntien anteeksiantamuksesta tulisi olla julistuksessa keskeistä. Augsburgin tunnustus opettaa:..."ne, jotka kasteen jälkeen ovat tehneet syntiä, saavat milloin hyvänsä, kun tulevat parannukseen syntien anteeksiantamuksen... Todellinen, oikea parannus taas ei itse asiassa ole mitään muuta kuin katumista ja hätää eli peljästystä synnin tähden, mutta kuitenkin sen ohessa evankeliumin ja synneistäpäästön uskomista, että synti on anteeksiannettu ja armo Kristuksen kautta ansaittu. Tämä usko taas lohduttaa ja rauhoittaa sydämen. Sitten pitää myös seurata muutoksen ja sen, että synnistä luovutaan..." (Augsburgin tunnustus 12)."
"sakramenttien merkityksen ylikorostaminen"? Luterilaisessa kirkossa on aina opetettu, että Pyhä Henki toimii kirkossa sakramenttien välityksellä, niin kasteessa kuin ehtoollisessakin. On opetettu, että kasteessa saadaan Pyhä Henki ja ehtoollisessa syntien anteeksiantamus. Näin on opetettu sakramenteista jo Augustinuksen ajalla sekä kirkkoisien opeissa yleensä.
Sakramentteja ei voi korostaa liikaa sillä kuten ev.lut-kirkon sivulla sanotaan:
http://www.evl.fi/sanasto/selitysA.htm#ARMONVALINEET
"Armonvälineet
Luterilaisen kirkon uskon mukaan armonvälineet ovat välttämättömiä, jotta ihminen pelastuisi. Pyhä Henki suorittaa työnsä seurakunnassa Jumalan sanan ja sakramenttien välityksellä. Sen vuoksi Jumalan sanaa ja sakramentteja sanotaan armonvälineiksi. Luterilaisen kirkon sakramentteja ovat kaste ja ehtoollinen.
Kirkon koko elämä helluntain jälkeen perustuu armonvälineiden varaan. Armonvälineiden kautta kirkko tuo ihmiset Kristuksen yhteyteen, niin että he pelastuvat synnin, kuoleman ja kadotuksen vallasta ja pääsevät osallisiksi pelastuksesta.
Armonvälineen luonne on myös ripillä ja pappisviralla, jotka Kristus asetti armon ja pelastuksen jakamisen välineiksi."
Tällaisia kysymyksiä ja olis hyvä, jos joku osaisi kommentoida.
"Kaste on hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa ja siinä Jumala vahvistaa lapsen uskon ja nostaa hänet seurakunnan hoitoon. Kasteen armosta langennut ihminen voi saada uskon lahjan takaisin parannuksen kautta."
Lankeaako vl-lapsuuden uskossa säilynyt pois kasteen armosta? Jos hän on aina vl, niin onko hän kasteen vaikutuksen alla siihen asti, kun jos jättää vanhoillislestadiolaisuuden? Eli jos vl on aina vl, niin onko hän vielä kasteen armossa kiinni?
Sitten toinen kysymys
SRK:n sivulla on artikkeli Oikea ja väärä ja siinä sanotaan näin:
"9. Jumalan sanan saarna on menettänyt merkitystään kirkkomme työssä. Sanan arvostuksen tilalle on tullut sakramenttien merkityksen ylikorostaminen. Saarna parannuksesta ja syntien anteeksiantamuksesta tulisi olla julistuksessa keskeistä. Augsburgin tunnustus opettaa:..."ne, jotka kasteen jälkeen ovat tehneet syntiä, saavat milloin hyvänsä, kun tulevat parannukseen syntien anteeksiantamuksen... Todellinen, oikea parannus taas ei itse asiassa ole mitään muuta kuin katumista ja hätää eli peljästystä synnin tähden, mutta kuitenkin sen ohessa evankeliumin ja synneistäpäästön uskomista, että synti on anteeksiannettu ja armo Kristuksen kautta ansaittu. Tämä usko taas lohduttaa ja rauhoittaa sydämen. Sitten pitää myös seurata muutoksen ja sen, että synnistä luovutaan..." (Augsburgin tunnustus 12)."
"sakramenttien merkityksen ylikorostaminen"? Luterilaisessa kirkossa on aina opetettu, että Pyhä Henki toimii kirkossa sakramenttien välityksellä, niin kasteessa kuin ehtoollisessakin. On opetettu, että kasteessa saadaan Pyhä Henki ja ehtoollisessa syntien anteeksiantamus. Näin on opetettu sakramenteista jo Augustinuksen ajalla sekä kirkkoisien opeissa yleensä.
Sakramentteja ei voi korostaa liikaa sillä kuten ev.lut-kirkon sivulla sanotaan:
http://www.evl.fi/sanasto/selitysA.htm#ARMONVALINEET
"Armonvälineet
Luterilaisen kirkon uskon mukaan armonvälineet ovat välttämättömiä, jotta ihminen pelastuisi. Pyhä Henki suorittaa työnsä seurakunnassa Jumalan sanan ja sakramenttien välityksellä. Sen vuoksi Jumalan sanaa ja sakramentteja sanotaan armonvälineiksi. Luterilaisen kirkon sakramentteja ovat kaste ja ehtoollinen.
Kirkon koko elämä helluntain jälkeen perustuu armonvälineiden varaan. Armonvälineiden kautta kirkko tuo ihmiset Kristuksen yhteyteen, niin että he pelastuvat synnin, kuoleman ja kadotuksen vallasta ja pääsevät osallisiksi pelastuksesta.
Armonvälineen luonne on myös ripillä ja pappisviralla, jotka Kristus asetti armon ja pelastuksen jakamisen välineiksi."
Tällaisia kysymyksiä ja olis hyvä, jos joku osaisi kommentoida.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Näin Aulis Zidbeck kirjassaan:
”OLE VAPAA VAPAAKSI OSTETTU LAUMA” Lutherin tekstien valossa
"Anteeksisaamisessa edellyttää, että ihmisessä on herännyt syntiensä tähden suru ja anteeksisaamisen tarve. Tätä katumusta ja vanhurskauttamisen tarvetta ei ihminen voi itse aikaansaada, vaan se on Jumalan Hengen työtä. Luther kirjoittaa oikein katumuksesta:
Tämä on oikean parannuksen alku, että sydän ensinnä syntinsä tähden pelkää Jumalan vihaa ja sydämestä halajaa päästä vapaaksi siitä. ----
Jos katumus on oikein sydämessä ja mielesi on paha, ettäs tähän asti olet Jumalaa vastaan syntiä tehnyt, on sinun mahdoton sellaiseen syntiin mieluisesti jälleen itsesi antaa. Mutta semmoista katumusta ei ihminen itse taida toimittaa itsellensä; se on Pyhän Hengen työ, jonka hän toimittaa meissä Jumalan sanan kautta, joka ensinnä ilmoittaa synnin ja myös näyttää synnin rangaistuksen, iankaikkisen kuoleman.
Luther opettaa, että armolla ja anteeksiantamuksella tulee lohduttaa sellaista ihmistä, jonka sydämessä Jumala on saanut synnyttää katumusta ja vanhurskauden nälkää. "Syntiä nuhtelee Kristus niissä, jotka eivät syntiänsä tunne ja erinomattain niissä, jotka eivät tahdo syntisiä olla, vaan luulevat pyhiä olevansa, niin kuin fariseukset. Synnit antaa Hän anteeksi niille, jotka syntinsä tuntevat ja anteeksi pyytävät.”
Anteeksiantamus ei suinkaan merkitse lupaa synnin tekemiseen. Luther kohdistaa varoittavat sanansa niille, jotka luulevat armon ja anteeksiannon heille kuuluvan, vaikka elävätkin jatkuvasti synnissä. "Synnissä pysyä, eikä siitä eritä ja kuitenkin anteeksi pyytää, on julkinen Jumalan pilkka.
Murhe synnistä ja armon ikävöiminen johtavat Jumalan vaikuttamana anteeksiantamuksen vastaanottamiseen. Luther ei opeta, että herännyt ihminen (esimerkiksi temppelissä rukoileva publikaani) olisi jo vanhurskas. "Syntisi eivät sen tähden tule sinulle anteeksi annetuiksi, että panet niitä pahaksesi. Vaan siihen tarvitaan, että syntisen vaimo (tai mies) paran kanssa juokset Herran Kristuksen luokse etsien Häneltä syntien anteeksiantamusta. Siellä, missä Kristus, Pyhä Henki, ei ole läsnä sanaa kirkastamassa ja sillä ihmisiä lähestymässä, ei voi syntyä elävää, vanhurskauttavaa uskoa, vaikka sydämet olisivat tulvillaan Jumala-kaipuuta, vieläpä syntejään tunnustaisivat ja anteeksi anoisivat.
Mistä herännyt ihminen löytää Kristuksen? Tässä olemme tulleet Lutherin vanhurskauttamis- ja seurakuntaoppien liittymäkohtaan.
””Pyhän Paavalin opin mukaan on maan päällä aina olemassa kristillinen, pyhä kansa, Jossa Kristus elää, vaikuttaa ja hallitsee armon ja syntien anteeksiantamisen kautta, ja Pyhä Henki eläväksi tekemisen ja pyhityksen kautta, jokapäiväisen syntien poishiomisen elämän uudistamisen kautta, niin ettemme jää synteihimme, vaan voimme elää uutta elämää.””
Syntiä anteeksiantavana Kristus on siis löydettävissä seurakunnassaan, ei missään ulkopuolella.
””Sen siis, joka tahtoo löytää Kristuksen, täytyy ensin löytää Neitsyt Maria s .o. seurakunta. Sillä kuinka voisi joku tietää, missä Kristus on ellei hän tiedä, missä Hänen uskovaisensa ovat? Ja se, joka tahtoo tietää jotain Kristuksesta, hän ei saa uskoa itsensä päälle, tahi omilla mielipiteillään rakentaa omat portaansa taivaaseen, vaan hänen tulee mennä seurakuntaan eli kirkkoon ja kysyä siltä. Nyt ei kirkko ole olkia ja kiveä, vaan se on joukko kristinuskovaisia ihmisiä; heihin tulee sinun pitäytyä ja katsoa, kuinka he uskovat, elävät ja opettavat, sillä heillä on totisesti Kristus luonaan. Mutta ulkopuolella Kristuksen seurakuntaa ei ole mitään totuutta, ei mitään Kristusta, eikä mitään autuutta, vaan ainoastaan rottia, hiiriä, kyykäärmeitä ja heidän myrkyllisiä oppejaan.””
Ihminen ei voi tulla vanhurskautetuksi yksinäisyydessä ja välittömästi, vaan pyhä Henki käyttää tähän välikappaleenaan seurakuntaa, Jumalan ihmisiä. "Ja sellaisia ihmisiä täytyy aina olla maan päällä, vaikkei niitä olisi useampia kuin yksi tai kaksi.--- Sellaisia vanhoja on valitettavasti ainoastaan vähän, ja jotka eivät sitä ole, heidän ei pitäisi lukea itseänsä kristityiksi, eikä heitä pitäisi lohduttaakaan, ikään kuin he olisivat kristittyjä lörpöttelemällä heille paljoa syntien anteeksiantamuksesta Kristuksen armosta, kuten antinomistit tekevät."
Yhä uusin sanoin Luther vakuuttaa, että kristitylle on jätetty valta pidättää ja antaa anteeksi syntejä Herran nimessä:
"”Tämä voima on Herralta Kristukselta alkunsa saanut ja sitten meille ihmisille jäänyt, erityisesti niille, jotka ovat virassa ja kutsutut evankeliumia saarnaamaan, s. o. parannusta ja syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimeen julistamaan. Tämä valta on jokaisella kristityllä, koska Kristus on meidät tehnyt osallisiksi voimastaan ja vallastaan. Tämä valta koskee omiatuntoja, niin että minä Jumalan sanan voimassa voin lausua tuomion, joka omantunnon sitoo, ja jota ei yksikään luontokappale pysty muuttamaan tai purkamaan, ei synti, ei maailma, eikä perkele; tämä on kristityn oikea valta. Tämä valta on meillä hänen jälkeensä jättämässään sanassa ja aivan yhtä voimakkaana meidän niitä lausuessamme, kuin jos hän itse vaeltaisi maan päällä ja lausuisi ne siinä majesteettisuudessa ja kunnian loistossa, joka hänellä nyt on. ja tämä on se voima, joka meillä on hänen ylösnousemisestaan ja taivaaseenastumisestaan. Tässä antaa hän meille vallan kuolettaa ja eläväksi tehdä, antaa perkeleelle ja ottaa perkeleeltä. --- Täten asetettiin apostolit ja heidän jälkeläisensä hamaan maailman loppuun asti herroiksi, joille on viran puolesta annettu yhtä suuri valta ja voima kuin Kristuksella, Jumalan Pojalla itsellä oli. Koko maailman valta ja voima ei ole tämän rinnalla mitään, vaikka se ei ole maailman silmissä loistava, eikä valtana pidetä. Kuitenkaan ei se saa, eikä voi ulottua kauemmaksi kuin ainoastaan siihen MIKÄ JUMALAN EDESSÄ SANOTAAN SYNNIKSI, NIIN ETTÄ MISSÄ SYNTI ALKAA TAI MUUTTUU TOISEKSI, SIINÄ PITÄÄ TÄMÄN HALLITUKSEN ALKAMAN JA MUUTTUMAN.. Ja tälle hallitukselle alamaisia tulee kaiken olla, mikä maan päällä elää ja sanotaan ihmiseksi, olkoon suuri tai pieni, ei yksikään erotettuna. Sillä sen tähden hän sanoo, JOILLE TE ANNATTE SYNNIT ANTEEKSI. Näin ei siis kenenkään pidä pääsemän taivaaseen ja iankaikkiseen elämään, ellei hän saa sitä teiltä, s. o. teidän virkanne kautta."”
””Kristus ei sano: Mitä minä sidon ja päästän taivaassa, se on teidänkin sidottava ja päästettävä maan päällä, kuten harha-avaimen opettajat uskottelevat. Koska saisimme tietää, mitä Jumala sitoo tai päästää taivaassa? Emme koskaan, ja niin muodoin avaimet olisivat turhat, eikä niistä olisi mitään hyötyä. --- Vaan näin hän sanoo: Kun te sidotte ja päästätte maan päällä, niin tahdon minä samalla sitoa ja päästää taivaassa.. --- Mitä te sidotte ja päästätte (sanon minä), sitä en minä tahdo enää sitoa enkä päästää, vaan se on oleva sidottu ja päästetty ilman minun sitomistani ja päästämistäni; minun ja teidän tekonne on oleva yksi ja sama teko, eikä kaksi tekoa; minun ja teidän avaimenne ovat Yhdet ja samat avaimet, eikä kaksi eri avainta ---. Näin Kristus velvoittaa ja sitoo itsensä meidän työhömme.””
Koska se päästösana lausutaan ihmisen kautta, niin luullaan sitä pelkäksi ihmissanaksi ja ajatellaan, että Jumala on tuolla ylhäällä korkeuksissa, kaukana siitä sanasta, joka on maan päällä, ja niin töllistellään ylös taivasta kohti. --- Juuri NE SAMAT AVAIMET, jotka on Kristuksella eikä kellään muulla, juuri NE hän antaa Pietarille., ikää kuin hän sanoisi: Mitä töllistelet kohti taivasta ja sieltä etsit avaimiani? Etkö kuule, että olen antanut ne Pietarille? Ne ovat kyllä taivaan avaimet, se on totta, mutta ne EIVÄT OLE TAIVAASSA. Minä olen JÄTTÄNYT NE ALAS MAAN PÄÄLLE.
Älä anna tässä johtaa itseäsi harhaan tuon farisealaisen lörpötyksen, jolla muutamat PETTÄVÄT ITSENSÄ, nimittäin, kuinka muka ihminen voisi antaa anteeksi syntejä. --- Pysy sinä KRISTUKSEN SANOISSA ja ole VARMA SIITÄ, ettei Jumala millään muulla tapaa anna syntejä anteeksi, kuin SUULLISEN SANAN kautta, jonka tavan hän on määrännyt meille ihmisille. Ellet etsi anteeksiantamusta TÄSSÄ SANASSA., niin turhaan katsoa töllistelet taivasta kohti odottaen sieltä armoa, tai niin kuin he sanovat sisäistä anteeksiantamusta. ”
Onhan Hän luvannut: "Etsivä löytää, kolkuttavalle avataan." Kun totisella sydämellä etsimme, Hän on luvannut, että sen löydämme. "Ja antaisitko lapsellesi, jos hän sinulta jotakin pyytää, käärmeen." Eli ei Hänkään anna meille käärmettä, kun me sydämestämme etsimme ja anomme ja sen sanan uskomme, mikä vie elämään.
”KANNANOTTOJA ARKKIHIIPPAKUNNAN PAPPEINKOKOUKSISSA”
”Salo-Uskelan kirkkoherrana kävin säännöllisesti arkkihiippakunnan virallisissa pappeinkokouksissa eli ns. synodaalikokouksissa. Näissä osallistuin opillisiin keskusteluihin, joita käytiin ns. synodaaliväitöskirjojen pohjalta. Edustin siinä määrin laestadiolaisia näkemyksiä, että minut leimattiin varsinkin vastustajien taholta jo silloin laestadiolaiseksi. Eräät käyttämäni puheenvuorot ovat varsin ajankohtaisia tänäkin päivänä. Esittelen tässä joitakin.
”SYNNINPÄÄSTÖSTÄ JA SEURAKUNNASTA (1957)”
Turussa lokakuussa 1957 pidetyssä pappeinkokouksessa oli käsiteltävänä silloisen Turun tuomiorovastin Osmo Alajan synodaalikirjoitus ”Keskustelua kirkossa ja kirkon vaiheilla.”
Kokouksen pöytäkirjan mukaan olen teoksen johdosta käydyssä keskustelussa lausunut mm. ”Kiinnitän lopuksi huomiota kohtaan , joka koskettaa pelastusopin sisintä ydintä. Tämän mukaan kuuluu, siis Alajan mukaan, normaalin kristityn kilvoitukseen tunnustaa sekä yleinen syntisyys että tunnolla olevat erityiset synnit välittömästi Jumalalle ja samalla omistaa anteeksiantamus välittömästi Jumalan sanasta, jolla hän asian yhteydestä päätellen tarkoittaa tässä Raamattua. Näissä sanoissa ilmaistu käsitys vanhurskauttamisesta onkin yleisesti vallitseva hiippakuntamme papistossa, joka täten itse asiassa julistaa itsensä tarpeettomaksi.
Me papit luemme joka pyhä uskontunnustuksen sanat: Minä uskon Pyhän Hengen, pyhän seurakunnan ja syntien anteeksisaamisen, mutta tosiasiallisesi me olemme kristillisyyden näkemyksessämme ja julistuksessamme antaneet Raamatulle sen aseman ja sijan pelastusjärjestelmässä, joka raamatun oman sanoman mukaan kuuluu pyhälle seurakunnalle, joka Kristuksen valtuutuksella hoitaa sovituksen virkaa maan päällä. ”seurakunta on äiti, joka meidät lapsiksi Jumalalle synnyttää ja helmassaan hoitaa”, sanotaan Ison katekismuksen kolmannen uskonkappaleen selityksessä. Kun ihmisiä ensin neuvotaan ei pyhien yhteydessä, vaan yksinäisyydessä eli välittömästi etsimään Kristusta ja anteeksisaamista, sitten kuitenkin ihmetellään, että sanankuulijat noudattaen opettajiensa neuvoa häviävät pappiensa ympäriltä. Syy-yhteyttä ei kuitenkaan huomata tai haluta tunnustaa.”
””PARANNUKSESTA JA RIPISTÄ (1962)”
”Vuonna 1962 lokakuussa oli Turun arkkihiippakunnan virallinen pappeinkokous, johon teologian lisenssiaatti Veikko Takala oli laatinut synodaalikirjoituksen, ”Herätys ja kääntymys”. Teoksen aihe käsittelee siis kirkkomme ja uskontomme varsin keskeistä kysymystä. Käytin keskustelussa seuraavan puheenvuoron: ”On todella iloittava Veikko Takalan synodaalikirjoituksesta. Siinä avataan rohkeasti rajat auki kalvinilaisuutta ja myös piilokalvinilaisuutta vastaan. Katolilaisuuden pelossa olemme näet ajautunee kalvinilaisuuteen. Tuo yleisesti meillä vallitseva käsitys välittömästä vanhurskauttamisesta ei ole, toteaa Takala, Lutherin opin mukainen. Uskon saamista varten Jumala on asettanut saarnaviran ja uskonut sille evankeliumin ja sakramentit. Jumala voisi toimia välittömästi, mutta hän ei tahdo sitä. Hän vaikuttaa saarnatun ja kuullun sanan sekä pyhien sakramenttien kautta.
Takala toteaa aivan oikein, että parannus on Lutherin opin mukaan kasteeseen palaamista, sen uudelleen etsimistä ja harjoittamista, mikä jo ennen oli aloitettu, mutta josta sitten on luovuttu. Miten tämä parannus eli kasteen armoliittoon palaaminen käytännössä tapahtuu?
Tämä tärkeä tapahtuma jää Takalan kirjassa mielestäni hämäräksi, vaikka Luther tässä yhteydessä puhuu selvästi ns. kolmannesta sakramentista. ”Usein tapahtuu, että horjahdamme ja lankeamme pois kasteen armosta. Mutta jos joku lankeaa, hän pyytäköön jälleen uida takaisin ja tarttua siihen., jotta hänet jälleen otettaisiin ylös purteen. Tästä nyt näet, että kaste merkitykseensä nähden sisältää kolmannenkin sakramentin, parannuksen.” (Iso katekismus)
Myös Confessio Augustana ja sen apologia eli Augsburgin Tunnustus ja sen puolustus puhuvat tässä yhteydessä synninpäästön sakramentista: ”Pitäkäämme ja uskokaamme synninpäästön sanaa juuri taivaasta kajahtavana äänenä. Tämä synninpäästö nimenomaan on kutsuttava parannuksen sakramentiksi.” Kirjassaan ”Avaimista” Luther teroittaa salaripin ja sen antaman synninpäästön suurta lahjaa ja siunausta.: ”En anna kenenkään riistää itseltäni suullista synninpäästöä, enkä tahtoisi antaa sitä koko maailman aarteista, sillä tiedän, mitä vahvistusta ja lohtua se on minulle antanut. Ei kukaan muu kuin se, jonka täytyy usein taistella ja sotia perkeleen kanssa, tiedä, mikä voima salaripissä on. Perkele olisi aikoja minut voittanut, ellei tämä rippi olisi pitänyt minua pystyssä.” Kun sekä Luther ja kirkkomme tunnustuskirjat puhuvat ripistä siunattuna armonvälineenä jopa kolmantena sakramenttina, olisi jo aika todenteolla elvyttää sen käyttö eikä jatkuvasti joko vaieta siitä tai suorastaan riidellä siitä ja sen elpyvää käyttöä vastaan, kuten eräät pappispiirit tekevät.”
Mainitttakoon, että Zidbeck sai Parannuksen armon 1981
Pieni kommenttinsa vielä tämän kirjan loppupuplelta
Vaimonsa kuoleman jälkeen hänelle alkoi tulla omantunnontuskia elämänsä vaiheista.
”Aloin kaivata vapautusta tunnon syytöksiin. Mieleeni nousi vanhan opettajani proffessori Antti. j. Pietilän loppupäätelmä ja neuvo hänen monille kielille käännetyssä kirjassaan ”Synnin hätä ja Jumalan rauha” (1918): ”Tie synnin hädästä Jumalan rauhaan kulkee synnin tunnustamisen ja päästön kautta Jumalan kansan edustajan edessä.. ” Mutta tämähän oli juuri se sielunhoidollinen neuvo, jota laestadiolaisuuden piirissä oli vuosikymmenet saarnattu samanaikaisesti, kun rippi ja synninpäästö oli kirkon julistuksessa ja sen sielunhoidossa ei vain suuresti laiminlyöty, vaan jopa kielletty ja vääränä oppina närkästyksellä torjuttu.”
"Uskon saamista varten Jumala on asettanut saarnaviran ja uskonut sille evankeliumin ja sakramentit. Jumala voisi toimia välittömästi, mutta hän ei tahdo sitä. Hän vaikuttaa saarnatun ja kuullun sanan sekä pyhien sakramenttien kautta. "
---Kirkon papit ja piispat hoitavat virallista saarnavirkaa, hoitavat sakramentit ja ovat päteviä myös antamaan synninpäästön ripittäytyjälle.-----
"Takala toteaa aivan oikein, että parannus on Lutherin opin mukaan kasteeseen palaamista, sen uudelleen etsimistä ja harjoittamista, mikä jo ennen oli aloitettu, mutta josta sitten on luovuttu. Miten tämä parannus eli kasteen armoliittoon palaaminen käytännössä tapahtuu?
Tämä tärkeä tapahtuma jää Takalan kirjassa mielestäni hämäräksi, vaikka Luther tässä yhteydessä puhuu selvästi ns. kolmannesta sakramentista. ”Usein tapahtuu, että horjahdamme ja lankeamme pois kasteen armosta. Mutta jos joku lankeaa, hän pyytäköön jälleen uida takaisin ja tarttua siihen., jotta hänet jälleen otettaisiin ylös purteen. Tästä nyt näet, että kaste merkitykseensä nähden sisältää kolmannenkin sakramentin, parannuksen.” (Iso katekismus)"
----parannus on joka päivä kasteessa saatuun turvaan ja hyötyyn palaamista. Ihminen kun muistaa tulleensa kastetuksi, hän tietää jo kuuluvansa Jumalalle ja olevansa liitetty Jeesukseen kasteessa. Yksi kaste ihmiselle elämässä riittää, koska kasteen vaikutus ei katoa.------
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/5osa.html
Luther opettaa, että ehtoollisessa saa synnit anteeksi.
"Jatkamme nyt ja tarkastelemme tämän sakramentin voimaa ja hyötyä, mitä varten se varsinaisesti on asetettu. Tämä onkin ehtoollisen olennaisin kohta, josta opimme tietämään, mitä meidän on siitä etsittävä ja mitä olemme siitä saamassa. Tämä taas käy selvästi ja helppotajuisesti ilmi juuri niistä sanoista, joita äsken pohdimme: "Tämä on minun ruumiini ja vereni, teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi." Se voidaan lyhyesti lausua näin: menemme ehtoolliselle ottaaksemme siinä vastaan aarteen, jonka välityksellä ja jossa me saamme syntien anteeksiantamuksen. Miksi näin tapahtuu? Siksi, että nuo sanat ovat siinä ja antavat sen meille. Kristus näet käskee minun syödä ja juoda sitä varten, että omistaisin sakramentin ja että se hyödyttäisi minua varmana panttina ja merkkinä, ja vielä enemmän: juuri sen hän on minun hyväkseni asettanut syntiäni, kuolemaani ja kaikkea onnettomuuttani vastaan. "
Lutherilta mietteitä heille, jotka sanovat että ehtoollisessa ei saa syntejä anteeksi
"Jälleen tässä asiassa nyrjähtävät nuo riivastelijamme suurine oppeineen ja älyineen. He huutavat ja pauhaavat: "Miten leipä ja viini voivat antaa synnit anteeksi ja vahvistaa uskoa?" Tottahan he ovat kuulleet ja tietävät, että me emme suinkaan väitä leivän ja viinin sellaisenaan sitä tekevän, vaan että sen tekee leipä ja viini, joka on Kristuksen ruumis ja veri ja johon sana on yhdistynyt. Juuri se eikä mikään muu, näin me opetamme, on se aarre, jonka välityksellä anteeksiantamus on meille hankittu. Eikä sitä saata omaksemme mikään muu kuin juuri tämä sana: "Teidän edestänne annettu ja vuodatettu". Sillä siinä sinulla on molemmat: että se on Kristuksen ruumis ja veri ja että se on sinun omaksesi annettu aarre ja lahja. Kristuksen ruumis taas ei voi milloinkaan olla turha ja vailla vaikutusta, niin ettei se saisi mitään aikaan eikä siitä olisi mitään hyötyä. Mutta miten suuri tämä aarre itsessään onkin, se on kuitenkin suljettava sanaan ja meille ojennettava. Muutoin emme voisi tietää siitä mitään emmekä osaisi sitä etsiä."
"Mieletön on sen vuoksi myös tämä heidän väitteensä: koska Kristuksen ruumista ja verta ei ole annettu ja vuodatettu meidän edestämme ehtoollisessa, me emme voi tässä sakramentissa saada syntien anteeksiantamusta. Vaikka näet se teko, joka on hankkinut meille syntien anteeksiantamuksen, on tehty jo ristillä, se ei voi saavuttaa meitä muutoin kuin sanan välityksellä. Mistä muualta me olisimme voineet saada tiedon tuosta tapahtumasta ja siitä, että se on lahja, joka kuuluu meille, ellei sitä olisi meille saarnattu, suullisesti julistettu? Ja mistä he itse sitten sen tietävät tai miten he pystyvät tarttumaan anteeksiantamukseen ja saamaan sen omakseen, elleivät he pidä kiinni Raamatun ja evankeliumin sanasta eivätkä usko siihen? Sillä sana sisällyttää tähän sakramenttiin koko evankeliumin ja koko kolmannen uskonkohdan: "Minä uskon pyhän kristillisen kirkon, syntien anteeksiantamuksen..." ja ojentaa sen meille. Miksi meidän pitäisi antaa heidän riistää ehtoollisesta tämä aarre? Pakkohan heidän kuitenkin on tunnustaa, että kysymys on juuri niistä sanoista, joita koko evankeliumi meille kuuluttaa. Koska he kerran eivät uskalla väittää, että kaikki se evankeliumi, Jumalan sana, joka ei liity ehtoolliseen, on hyödytöntä, vähiin jää myöskin heidän mahdollisuutensa väittää tätä ehtoolliseen sisältyvää sanaa hyödyttömäksi."
Luther opettaa, että ehtoollisessa saa synnit anteeksi, vaikka sen jakaisi kelvoton pappi
"Edellisen perusteella on siis helppo vastata kaikkiin niihin kysymyksiin, joilla ihmiset itseään vaivaavat. Esimerkiksi kelpaa vaikkapa tämä: Voiko myös kelvoton pappi toimittaa ja jakaa ehtoollisen? Me näet väitämme, ja tästä emme tingi: vaikka ehtoollisen ottaa vastaan tai sen jakaa täysi heittiö, hän ottaa vastaan oikean sakramentin eli Kristuksen ruumiin ja veren. Tässä suhteessa hän ei yhtään eroa siitä, joka toimittaa sen kaikkein kelvollisimman. Ehtoollinen ei näet nojaa ihmisen pyhyyteen, vaan Jumalan sanaan. Ei yksikään pyhä maan päällä, eipä edes kukaan taivaan enkeleistä pysty tekemään leipää ja viiniä Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Yhtä mahdotonta on muuttaa Kristuksen ruumista ja verta joksikin muuksi, vaikka sitä käytettäisiinkin väärin. Sillä asetussana, joka on tehty leivän ja viinin sakramentiksi, ei muutu ihmisen persoonan eikä epäuskon tähden vääräksi. Eihän Kristus sano: "Jos uskotte tai olette kelvollisia, saatte minun ruumiini ja vereni", vaan: "Ottakaa, syökää ja juokaa, tämä on minun ruumiini ja vereni", sekä: "Tehkää se", nimittäin se, minkä minä nyt teen, asetan, annan teille ja käsken ottaa vastaan. Tämä merkitsee: "Riippumatta siitä, oletko kelvoton vai kelvollinen, saat tässä Kristuksen ruumiin ja veren. Sen vaikuttaa sana, joka tulee leipään ja viiniin." Ymmärrä tämä ja pidä se hyvin mielessäsi, sillä nämä sanat ovat meidän perustuksemme, turvamme ja puolustuksemme kaikkia niitä harhoja ja eksytyksiä vastaan, jotka suinkin ovat meidät kohdanneet tai ehkä vielä tulevat kohtaamaan."
Oliko Ristin ryöväri jonkun seurakunna jäsen, oliko Job???? Minkä?
Seurakunta ei pelasta ketään ja jos puhut Pyhästä Hengestä, sitä on vain seurakunnissa, jossa Henki on antanut armolahjoja, kuten kielillä puhuminen. Jollei niitä ole nähtävissä, ei Henki ole seurakunassa.
tahi kolme kokoontuu minun nimeeni, siellä minä olen heidän seurassaan.