Jos vaihdat kertakäyttöistä vaippaa kyläillessä, mihin sen laitat? Jos perheessä ei ole omia vaipan kuluttajia, niin vaipparoskista ei löydy. Vietkö keittiön roskikseen, lykkäätkö vaipan emännän/isännän käteen vai hylkäätkö tylysti vessan nurkkaan?
Mummoni, maalla asuva rautarouva, suutahti siskolleni, kun hän päivän vierailun aikana jätti kakkavaippajätettä lähemmäs kymmenen kappaletta. Heillä kun ei ole vielä jätehuoltoa, vaan kaikki maatumaton tai polttoon kelpaamaton kuljetetaan itse kaatikselle. Sisko suuttui myös, sillä hänen mielestään kertisten pointti on juuri siinä, että niitä ei tarvi raahata käytettynä mukanaan. Tilanteen onneksi pelasti mieheni ennen pahempaa konfliktia, joka lupasi kuskata jätökset palatessaan kaupunkiin.
Tein likavaippa galluppia lapsettomassa ystäväpiirissäni ja heidän vastauksensa oli yksimielinen: Kukaan ei halua haisevia vaippoja omaan roskikseensa, vaan vierailijat saisivat mieluummin viedä käytetyt vaippansa itse ulos.
Mummoni, maalla asuva rautarouva, suutahti siskolleni, kun hän päivän vierailun aikana jätti kakkavaippajätettä lähemmäs kymmenen kappaletta. Heillä kun ei ole vielä jätehuoltoa, vaan kaikki maatumaton tai polttoon kelpaamaton kuljetetaan itse kaatikselle. Sisko suuttui myös, sillä hänen mielestään kertisten pointti on juuri siinä, että niitä ei tarvi raahata käytettynä mukanaan. Tilanteen onneksi pelasti mieheni ennen pahempaa konfliktia, joka lupasi kuskata jätökset palatessaan kaupunkiin.
Tein likavaippa galluppia lapsettomassa ystäväpiirissäni ja heidän vastauksensa oli yksimielinen: Kukaan ei halua haisevia vaippoja omaan roskikseensa, vaan vierailijat saisivat mieluummin viedä käytetyt vaippansa itse ulos.
Vastaukset 23
Vanhimmat
mukanani, jos isäntäperheessä ei ole vaippaikäisiä lapsia tai kyseessä ole muuten niin tuttu ja läheinen ystävä, että tiedän hänen sallivan vaipan jättämisen. Silloikin yleensä kysyn ensin.
Mutta lähes aina kun mitään sanomatta laitan kakkavaipan pienen muovipussiin ja takaisin laukkuun, niin talon emäntä sanoo, että saa sen tännekin jättää, jos raaskii siitä luopua.
Syö se.
No ei vaisiskaan, me olemme ratkaisseet asian niin että mukana on aina pieniä kaupan "hedelmäpusseja". Ei paina paljoa mutta pelastaa monasti tuolla tien päällä.
vierailla vaihdella paskasia vaippoja.itse en todellakan kehtaa.häpeän kuollakseni vauvan puolesta.lähden heti pois kun vauva paskantaa housuun.nimittäin se on niin iljettävääkin,että en kehtaa edes vaihtaa ku ite olen aina melkee laatat kurkussa samalla.se on inhottavinta mitä tiedän.normaalin ihmisen paskakaan ei haise niin pahalle ku vauvan.onko mitään paskankovetus lääkkeitä,ettei paskois kokoajan??
minä kysyn aina minne laitan vaipan vai vienkö mukaani kun lähdetään. yleensä jos sanotaan että voi sen tännekkin jättää niin laitan sen vielä pieneen pussiin ensin ja pussin kunnolla kiinni ja sitten vasta vieraiden roskikseen(ei ala vessat/muut huoneet, riippuen missä roskis on, hajustamaan pikkuisen vaippajätöksille :) )
Pyydän emännältä pussin johon vaipan sujautan ja laitan oven ulkopuolelle odottamaan tai partsille. Kun lähden otan pussin mukaani ja vien roskikseen.
Minä pyytäisin emännältä pienen muovipussin, jossa laittaisin vaipan heidän roskikseensa.
Ja meidän roskikseen saa vieraat ihan kernaasti laittaa vaippansa.
Kyllä nyt sen verran pitää vieraanvaraisuutta löytyä!
Eihän kyse yleensä ole monesta vaipasta.
Saako käydä paskalla kyläpaikassa, jos on pakko?
Minäkin ihmettelin, että voiko tuollaisestakin asiasta tehdä ongelman ja aloittaa asiasta vielä niinsanotun keskustelun! Taitaa pitää paikkansa väite, että pienten lasten vanhempien ympyrät käyvät helposti niin ahtaiksi, että ymmärrys ja todellisuudentaju hämärtyy kokonaan.
En osaa muuta neuvoa antaa, kuin että nyt äkkiä ulos aistimaan muutakin maailmaa. Vaippahöyryjen hengittäminen on nähtävästi haitallista aivotoiminnalle!
varsinkin lapsettomille ystäväperheille on. Pieni vaipan käry saa heti nenun solmuun. Hyvä että keskustelu aloitettiin. Monesti olen asiaa itsekin miettinyt.
Juu niin on. Tämä on ongelma, koska te lapsiperheet olette tehneet siitä ongelman käyttymällä epäkunnioittavasti meitä lapsettomia kohtaan.
Eli tästä pääsemmekin yhtälöön jossa ihmettelemme toistemme toimia lapsiperhe vs. lapseton pari/sinkku.
Oliskohan kuitenkin ihan kaikkien osapuolten kannalta mukavaa, että se helvetin paskavaippa kuljetetaan toisten kotoa joko itse roskikseen tai edes keittiön roskikseen. Ei jätetä niitä sinne wc:n paperiroskikseen tai lavuaarin reunalle. Jos tätä ei lapsiperheen vanhempi ymmärrä, niin häpeän puolestasi hyvä äiti tai isi. Mitäpä jos vaikka seuraavalla kerralla kun kyläilen lapsiperheen luona niin jättäisin kakkakikkareeni vetämättä alas pöntöstä? Kuinka hyväksyttävää se olisi? Taitaisi ottaa vähän nenuun?
Lapseton liisa puhuu asiaa.
Meilläkin on ollut pieniä lapsia enkä silti halua haisevia kakkavaippoja ainakaan keittiön roskikseeni. Hyvin outo tapa on edes yrittää niitä sinne survoa. Meillä on kyllä wc:ssä oma roskis, johon vauvan vaippoja voi laittaa, MUTTA haisevat kakkavaipat saa mieluusti olla vielä erillisessä pussissa ja vieraat voi itse ne huolehtia roskiin saakka. Kiitos. Tämä asia täytyisi olla itsestäänselvyys jokaiselle pikkuvauvan vanhemmalle. Ainoa mikä minun sydämeni hellyttää on oma lapsenlapsi ja hänen haisevat vaipat mummo kyllä vie ihan itsekin ensin ulos roskapussissa ja sieltä ed.roskiin. Sisälle en jätä niitäkään haisemaan. Ymmärtäkää nyt hyvät tuoreetkin vanhemmat, että vaikka lapset on kuinka suloisia niin se kakka haisee heilläkin, en minä välitä käryistä kodissani ja tuskin kukaan muukaan lapseton ja lapsellinenkaan, teille vanhemmille taitaa vaan olla oudompi ymmärtää sitä asiaa.
Tämä on niin naurettavaa, että tällaisesta asiasta täytyy edes keskustella. Mutta ilmiselvästi se ei edelleenkään ole kaikille selvää. Olen minäkin kyllä tyhmä kun roikun jossain vaippa-palstalla julistamassa vaippojen hävittämisen ilosanomaa. No mutta kuitenkin on lohdullista huomata että edes suurin osa on sitä mieltä että EI ole hyväksyttävää jättää niitä kakkikääröjä mihin sattuu. Hauskaa iltaa kaikille kakkimaan kakaroille! :)
oli aiheellinen aloitus kun näin kiivasta keskustelua syntyi;)
Ei ollenkaan naurettavaa, hyvä että puhutaan, ehkä tämä keskustelu pistää miettimään asiaa..nyt siis kaikki pikku- taaperon isit ja äityliinit, muistakaa, kakkikökkö omaan pussiin ja roskikseen ;)).
älytön keskustelu edes. Meillä ainakin tyhjennetään roskikset aina välillä, joten kyllä sen vaipan voi sinne jättää, jos kylään tulee. Ja jos joku tulisi kylään joskus vauvan kanssa, mielelläni veisin roskapussin sitten jälkikäteen, jos siitä hajuhaittoja syntyisi. Pieni vaiva siitä ilosta että tulisi vauvavieraita... Ikävillä ihmisillä käytte kylässä, jos tuollaisesta tulee ongelma! Nuo pienten kanssa tulemiset ja lähtemiset ja vierailut ylipäätään voivat olla kyllä melkoista säätämistä ilman jotain roskapussien miettimisiä lähtiessä.
Minulla ei tuota ongelmaa ollut siinä mielessä, kun käytettiin kestoja. Ne kun tuli vietyä kotiin muutenkin.
ne on kuumia paikkoja.
Mutta eivät riittävän kuumia kertakäyttövaippojen polttamiseen. Muovit vain höyrystyvät ja tarttuvat hormeihin, eikä ne lähde nuohoomalla pois.
vaipan pussiin joko mukana olleeseen tai pyydän kylästä ja heittänyt vaipan joko ulkopuolelle odottamaan tai eteiseen kerrostaloasunnossa.
En itsekään pitänyt omilla vauvoilla kakkavaippoja sisällä roskiksessa joten en niitä haluaisi mieluusti vierailtakaan omaan roskikseeni.(minulla on vähän sellainen hajunenä)
Mutta vieraanvaraisuuteni olen osoittanut sanomalla että heitä siihen ulos niin vien sen sitten roskikseen.
Lapsiperheen lähdöt on monesti sitten "ohjelmallista" jo itsessään niin se vaippa saattaa hyvinkin unohtua.
Millaisissa paikoissa käytte kylässä ja millaisten ihmisten kanssa olette "ystäviä", jos tästä asiasta saa tällaisen riidan aikaiseksi? Todella huomaavainen vieras huolehtii itse paskapaketista ja todella huomaavainen emäntä ei omaankaan roskikseen jätetystä paskapaketista pulttaa. Ja ihan oikeat ystävät pystyvät puhumaan jopa paskapaketin kohtalosta asiallisesti. Ei tarvitse lapsettomien enää ihmetellä, mihin ystävät katoavat saatuaan lapsia, jos asenne on tuollainen. Ja kyllä se asenne kuultaa läpi monessa muussakin asiassa...
silloin kun vielä oli maitokakkaa niin kysyin mihin voi laittaa ja yleensä se vietiin sitten ulos joko ulkoroskikseen tai odottamaan lähtöä. Omasta mielestäni maitokakka ei kyllä edes haise paljon miltään (ainakaan rintamaito, korvikekakka kuulema haisee) mutta ehkä olin vaan tottunut hajuun :-). Kiinteän kakan aikoina olen useimmiten tiputtanut kikkareen pönttöön ja laittanut vaipan wc:n roskikseen tai jos siellä ei ole niin kysynyt mihn voi laittaa ja ilmoittanut että sisältö on laitettu pöntöstä alas..
kotona meillä on wc:ssä vaipparoskis joka on tosin ihan tavallinen eikä mikään sangenic hajuton tms. yritän tyhjentää usein mutta monesti se jää... kotonakin heitän kakat pönttöön... ei oo kukaan valitellut hajuja... itse varmaan olen niin tottunut :-)
Jos on mitenkään mahdollista, niin vien vaipan heti ulkoroskikseen.
Jos se jostain kumman syystä ei ole mahdollista, laitan sen piukkaan pussiin jotta hajut pysyy sisällä ja tiputan kenkäni viereen jotta muistan ottaa mukaani..
En keksi yhtään syytä miksei vaippaa voi viedä heti ulkoroskikseen?
Mielellään vieras veisi vaipat mukanaan. Kerran joku oli jättänyt wc:n kannelliseen roskikseen kakkavaipan joka oli ollut siellä monta päivää kun emme tyhjennä tätä roskista kuin kerran kuussa (sinne tulee ainoastaan pientä roskaa). Voi luoja sitä hajua kun avasin kannen, oikeasti meinasi oksennus lentää, haju oli JÄRKYTTÄVÄ!!!!
Meillä käytetään kestovaippoja joten olen huomauttanut tämän tapauksen jälkeen kaikkia vaippojen käyttäjiä että veisivät hajupommit mukanaan. Myös ne "naisten vaipat" mielellään mukaan, nekin haisevat wc:n roskiksessa (käytän itse kuukautiskuppia).
Moi voit lähettää minulle lasten kertakäyttövaippoja tykkään käyttää niitä tässä on sähköpostiosoite:[email protected]