enkä tiedä kuuluuko tää viesti edes tänne ikävä -palstalle, vai mihin mun pitäis se laittaa...
toteutumattomat unelmat, elämää suuremmat päiväunet, kylmä suihku vai syvä pettymys? herätys todellisuuteen, hyväksyntä. hyvästi? sellaisia palstoja ei täältä löydy.
silloin kun näin sut ekan kerran, kun en vielä tiennyt susta muuta... kuin sen katseen, joka ravisteli mua niin, että toi sut mun uniinkin kummittelemaan. silloin olisin voinut kirjottaa viestini tuonne ihastus -palstalle. kun sitten ihmeen kaupalla löysin sut ja tutustuin vähän, olisin voinut kirjottaa susta sivukaupalla tonne ihannemies -palstalle. sä tunnuit joltain, jota olin etsinyt koko elämäni ajan, jotain sellasta, jonka löytämisen toivosta olin jo luopunut.
ja lopulta päädyinkin kirjoittamaan suurimman osan viesteistäni (niitä on ollut jokunen) särkyneisiin sydämiin. järki ja tunteet on vaihdellut ikävän ja rakkauden ja rakastamisen kanssa. suru- palstalle en osannut kirjoittaa siitä musertavasta menetyksestä ja kivusta jonka koin, kun se unelma muuttui kasaksi siruja ja tuhkaa. eniten ehkä kuitenkin sain apua tuolta rakkausrunot -palstalta, jonne kerroin kaiken sen, mitä olisin sulle halunnut vielä kertoa.
tässä viimeaikoina, viimesten parin kuukauden ajan, mä olen viimein tajunnut sen, että selviän tästä. selviän susta. selviän rakkaudesta. menetin sun myötä paljon, enimmäkseen uskoa ihmisiin ja rakkauteen, mutta samalla sain niin paljon. sain varmuuden siitä, että osaan rakastaa. että "tuolla ulkona" on sittenkin joku, toinen ihminen, joka saa mun olon tuntumaan täydellisen rauhalliselta. niin hyvältä. se tieto on mulle tärkeämpi kuin mikään muu. se mitä koin sun kanssa ja vielä enemmän ilman sua. se on muuttanut mua paljon. en todellakaan ole sama ihminen kuin ennen ja loppujen lopuksi olen varma siitä, että se on hyvä juttu.
kun katson taaksepäin, mitä tunnen?
ylimmäisenä mielessä on halu laittaa kaikki taakse. sulkea viimein sen arkun kansi ja naulata se kiinni. unohtaa, niiltä osin kun pystyn. sen jälkeen tulee järki, joka sanoo taas, että kaikelle tälle oli syynsä. jokaiselle hyvälle ja huonolle hetkelle. taivaalle ja helvetille. on paljon syyllisyyttä ja häpeääkin, en uskonut koskaan kuinka alas voisin vajota. kuinka kaikesta tuli niin kauhean sotkuista ja pimeää. kuinka mun mielikuva susta onkaan muuttunut näiden viimeisten askelten aikana.
tarvitsin vielä kerran tän tien purkaa kaiken. viimeisen kerran.
nyt mä olen ehjä taas. vahva ja omilla jaloillani. mä en tarvitse enää sua, enkä niitä unelmia. en ikävöi sua henkilönä vaikka hetkittäin sitä, mitä se olisi mun unelmissa voinut olla. en tarvitse sinua.
mutta rakastan silti sinua. koko miestä, vikoineen ja heikkouksineen. rakastan. enemmän kuin sä koskaan ehkä tajusitkaan. niin paljon, ettei silläkään ole merkitystä, ettet sä rakasta takaisin. enkä mä välitä siitä, mitä sä musta ajattelet. sulla on oikeus ajatella ihan niinkuin tahdot. näin se vaan meni ja sen kanssa on elettävä. ja elänkin. siksi onkin aika...
*naulaa arkun kiinni*
toteutumattomat unelmat, elämää suuremmat päiväunet, kylmä suihku vai syvä pettymys? herätys todellisuuteen, hyväksyntä. hyvästi? sellaisia palstoja ei täältä löydy.
silloin kun näin sut ekan kerran, kun en vielä tiennyt susta muuta... kuin sen katseen, joka ravisteli mua niin, että toi sut mun uniinkin kummittelemaan. silloin olisin voinut kirjottaa viestini tuonne ihastus -palstalle. kun sitten ihmeen kaupalla löysin sut ja tutustuin vähän, olisin voinut kirjottaa susta sivukaupalla tonne ihannemies -palstalle. sä tunnuit joltain, jota olin etsinyt koko elämäni ajan, jotain sellasta, jonka löytämisen toivosta olin jo luopunut.
ja lopulta päädyinkin kirjoittamaan suurimman osan viesteistäni (niitä on ollut jokunen) särkyneisiin sydämiin. järki ja tunteet on vaihdellut ikävän ja rakkauden ja rakastamisen kanssa. suru- palstalle en osannut kirjoittaa siitä musertavasta menetyksestä ja kivusta jonka koin, kun se unelma muuttui kasaksi siruja ja tuhkaa. eniten ehkä kuitenkin sain apua tuolta rakkausrunot -palstalta, jonne kerroin kaiken sen, mitä olisin sulle halunnut vielä kertoa.
tässä viimeaikoina, viimesten parin kuukauden ajan, mä olen viimein tajunnut sen, että selviän tästä. selviän susta. selviän rakkaudesta. menetin sun myötä paljon, enimmäkseen uskoa ihmisiin ja rakkauteen, mutta samalla sain niin paljon. sain varmuuden siitä, että osaan rakastaa. että "tuolla ulkona" on sittenkin joku, toinen ihminen, joka saa mun olon tuntumaan täydellisen rauhalliselta. niin hyvältä. se tieto on mulle tärkeämpi kuin mikään muu. se mitä koin sun kanssa ja vielä enemmän ilman sua. se on muuttanut mua paljon. en todellakaan ole sama ihminen kuin ennen ja loppujen lopuksi olen varma siitä, että se on hyvä juttu.
kun katson taaksepäin, mitä tunnen?
ylimmäisenä mielessä on halu laittaa kaikki taakse. sulkea viimein sen arkun kansi ja naulata se kiinni. unohtaa, niiltä osin kun pystyn. sen jälkeen tulee järki, joka sanoo taas, että kaikelle tälle oli syynsä. jokaiselle hyvälle ja huonolle hetkelle. taivaalle ja helvetille. on paljon syyllisyyttä ja häpeääkin, en uskonut koskaan kuinka alas voisin vajota. kuinka kaikesta tuli niin kauhean sotkuista ja pimeää. kuinka mun mielikuva susta onkaan muuttunut näiden viimeisten askelten aikana.
tarvitsin vielä kerran tän tien purkaa kaiken. viimeisen kerran.
nyt mä olen ehjä taas. vahva ja omilla jaloillani. mä en tarvitse enää sua, enkä niitä unelmia. en ikävöi sua henkilönä vaikka hetkittäin sitä, mitä se olisi mun unelmissa voinut olla. en tarvitse sinua.
mutta rakastan silti sinua. koko miestä, vikoineen ja heikkouksineen. rakastan. enemmän kuin sä koskaan ehkä tajusitkaan. niin paljon, ettei silläkään ole merkitystä, ettet sä rakasta takaisin. enkä mä välitä siitä, mitä sä musta ajattelet. sulla on oikeus ajatella ihan niinkuin tahdot. näin se vaan meni ja sen kanssa on elettävä. ja elänkin. siksi onkin aika...
*naulaa arkun kiinni*
Vastaukset 3
Vanhimmat
Lämmöllä ajattelen sinua aloittaja.
Kirjoituksesi olisi voinut olla omien ajatuksieni tuotosta. Luulen ymmärtäväni mitä olet kokenut ja käynyt läpi. Niin samankaltaisia ajatuksemme ovat.
Minäkin kohtasin miehen, joka sai minut todellakin tuntemaan. Hän tuntui niin ihmeelliseltä- vikoineen päivineen. Samaan aikaan niin voimakkaalta ja herkältä, vilpittömältä ja avoimelta. Hänessä yhdistyivät pikkupojan riemu ja elämää nähneen miehen kokemus. Ja minutkin olosuhteet saivat vajoamaan syvälle suohon..en olisi minäkään uskonut vajoavani niin alas- ikinä.
Hän sai minut yhdellä lauseella raivostumaan, olemassaolollaan rakastamaan enemmän kuin kenties koskaan, yhdellä hipaisulla haluamaan---niin, olisi pitänyt tajuta, että hän oli liian hyvä ollakseen totta.
Sillä eräänä päivänä- yhdellä varomattomalla hetkellä hänen kulissinsa sortuivat edessäni- ja luottamus oli tiessään. Luottamuksen myötä menetin uskon, toivon ja halun. Mikä surkeinta- rakkaus jäi.
Nauloja kaivelen minäkin taskuistani.
Aika hyvää maksullista tarinaa.
ihan omasta elämästä, maksettu kyynelillä ja sydänsuruilla, nukkumattomilla öillä ja murskaavalla masennuksella.
muuten ei kyllä kukaan oo mitään maksanut.