Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Miettikää 2 kertaa

ryntäätte täytämään ryhmäseksifantasioitanne! Olen tehnyt vaimoni toiveesta ko. asian 2 kertaa (kolmas osapuoli molemmilla kerroilla oli nainen) ja siitä lähtien olen kuullut kunniani ja saanut haukut niskoilleni sata miljoona kertaa.

Minulla ei jäänyt mitään vaihdetta päälle, että olisin vaimoni selän takana tapaillut kyseistä "kolmatta pyörää", enkä koskaan häntä mitenkään kehunut jälkeenpäin. Siitä huolimatta kadun koko hommaa ja jättäisin tekemättä, jos pääsisin ajassa taaksepäin. Miehet huom!, jotka haaveilette kahdesta naisesta, opetelkaa hoitelemaan se 1 oma naisenne. Tiedän mistä puhun.

Pointti, jota koitan änkyttää tässä on se, että onko se todellakin vain ja ainoastaan jommankumman (vai molemman)fantasia, vai asia, jonka ihan oikeassa elämässä haluaa tehdä?!

Nim. Never again thank you
23892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ja olen ihan samaa mieltä, kokeiltu on olla kolmantena pyöränä sekä muiden parien tapaaminen on osoittanut ettei ole järkevää.
Viime kerralla tuli sukupuolitauti...

Mielummin olen kotona vaimon kanssa kun kuulen vinoilua siitä että olen naimisissa paksukaisen kanssa

Äänestä

"Miehet huom!, jotka haaveilette kahdesta naisesta, opetelkaa hoitelemaan se 1 oma naisenne. Tiedän mistä puhun."

Tämä voi vähän tuntua "hölmöltä" kysymykseltä, mutta mitä tarkalleen tarkoitat tuolla...

Tässä on kun ollut meillä pohdinnassa tuo toisen naisen mukaan ottaminen??

-S-

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ryhmäsex no fun kirjoitti:

ryntäätte täytämään ryhmäseksifantasioitanne! Olen tehnyt vaimoni toiveesta ko. asian 2 kertaa (kolmas osapuoli molemmilla kerroilla oli nainen) ja siitä lähtien olen kuullut kunniani ja saanut haukut niskoilleni sata miljoona kertaa.

Minulla ei jäänyt mitään vaihdetta päälle, että olisin vaimoni selän takana tapaillut kyseistä "kolmatta pyörää", enkä koskaan häntä mitenkään kehunut jälkeenpäin. Siitä huolimatta kadun koko hommaa ja jättäisin tekemättä, jos pääsisin ajassa taaksepäin. Miehet huom!, jotka haaveilette kahdesta naisesta, opetelkaa hoitelemaan se 1 oma naisenne. Tiedän mistä puhun.

Pointti, jota koitan änkyttää tässä on se, että onko se todellakin vain ja ainoastaan jommankumman (vai molemman)fantasia, vai asia, jonka ihan oikeassa elämässä haluaa tehdä?!

Nim. Never again thank you

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu