Sen mukaan, mitä olen lehdistä lukenut, keskusta suunnittelee hallituspohjaksi yhdistelmää Keskusta Kokoomus RKP Vihreät. Sen perusteella, mitä vihreistä tiedän niin mielipiteiden kuin henkilöidenkin puolesta, nämä susiensuojelijat merkitsisivät hallituksen sisällä jatkuvaa okaa lihassa ja jäsenet sitäpaitsi kuitenkin äänestäisivät oman mielensä mukaan.
Kun etsin eri vaalikoneilla itselleni ehdokasta, ne löytyivät satunnaisessa järjestyksessä puolueista: Keskusta, Kokoomus, Kristillisdemokraatit. Milloin missäkin järjestyksessä, niin että mielipiteitten perusteella olisi vaoinut valita minkä hyvänsä.
Häntäpäästä puolestaan löytyi yhtä satunnaisessa järjestyksessä: Vasemmistoliitto, Vihreät ja eri kommunistiset puolueet.
Tätä voi vetää sen johtopäätöksen, että vihreitten mielipiteet ovat huomattavan paljon lähempänä kommunisteja kuin keskustaa.
Ja tämä tulisi varmasti näkymään kaikissa mahdollisissa yhteyksissä hallitusta heikentävänä ja ongelmia aiheuttavaaana tekijänä.
Entäpä sitten entinen vaaliliittokumppani KD.
Uskon, ettei aiheuta mitään sisäistä ongelmaa, koska arvot ovat samat kuin keskustalaisilla.

Vastaukset 1
Vanhimmat
samaa mieltä ja vähän samoilla perustellakin. Lisäksi se, että vihreät ovat maaseutuvihamielisyydessään täysin luonnosta vieraantuneita asfalttivihreitä.