Meillä on 3 vuotias tyttökoira, joka on edellisessä perheessä tottunut, että sitä ei viedä ulos, vaan tekee tarpeensa lehdelle. Nyt olemme vieneet koiraa kolmesti päivässä ulos, mutta se panttaa tarpeensa tai tekee ulos jotain pientä ja aina kun silmä välttää, niin on kussut tai paskonut jonnekin!! Yöt koira nukkuu sänkymme alla ja aamulla sitä ei saa hereille tai kaivettua sängyn alta pois ennen töihin lähtöä lenkille, sillä koira on aamu-uninen ekä halua lähteä ulos. Kn olen yrittänyt tökkiä koiraa hereille niin on yrittänyt puraista minua. Nyt asumme vuokralla, mutta olemme muuttamassa omistusasuntoon jossa parkettilattia, niin en todellakaan halua koiran pissivän yhtä ainuttakaan pisaraa parketille. Olen todella epätoivoinen koiran kanssa. Meillä on myös pieni vauva joka kohta lähtee ryömimään, niin i ole kiva jos joutuu kusisilla lattioilla menem. Mies ja poika eivät koirasta suostu luopumaan ja minä suunnittelen kohta koiran nirhaamista!!
Aikuinen koira sisäsiistiksi
Epätoivoinen koiranomistaja
145171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Koira täytyy saada hämminkiin jollain tempulla, kun se on tekemässä pennusta asti oppimaansa väärää tekoa.
Suora kielto, tai pakotus voi saada jonkin koiran näyttämään hampaita tai puraisemaan, mutta sivukeino aiheuttaa hämminkiä, ja en sivukeinon aiheuttamasta riesasta pois päästäkseen koira suostuu jotain oppimaankin.
Ja se kivuton sivukeino voisi olla vesisuihku.
Jos koira ei lähde lenkille aamulla sänkysi alta, suhauta sen naamaan kunnon vesisuihku ja kutsu sitä oikein hyvillä mielin.
Jos kertasuhaus ei auta, toista se, ja taas mukava kutsuminen. Ja kun se lopulta tulee, niin kehu sitä oikein lämpimästi.
Ei tartte monena aamuna houkutella, koska se oppii heräämään ja nousemaan ennenkuin vesisuihku tulee.
Se ei koiran kynsiä kestä. Minulla oli göötti, siis pieni koira, mutta paketti on sen jäljiltä hiomakunnossa.
niskavilloista ja työnnä nenä paskaan tai kuseen ja nakkaa pellolle.
ja jos ei tule aamulla sängyn alta niin repäiset hihnasta sen ulos kymän viileesti ja noijut sille niin että naapuritkin herää aamulla. jos puraisee niin annat vain loimeen että tuntuu, ei anneta periksi missään nimessä!
kyllä tehoa! pahentaa vaan asiaa, vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä tavasta oppiminen pois. ja kun omistajalla on jo tommonen asenne niin ehdotan koirasta luopumista...
Muuten se tekee mitä päähän pälkähtää.
Pomo-hommakin voi tosin mennä överiksi. Minä, metsästyskoiriin tottuneena, pidin göötilleni liikaakin kuria.
Yhteen aikaan göötti halusi yöllä ulos vain huvin vuoksi. Minä eräänä yönä annoin siitä sille vähän "palautetta". Seurauksena oli se, ettei koira tarpeen tullenkaan uskaltanut pyytää ulos, vaan paskoi matolle oven eteen.
Taitaapa ollakin provoja tuommoiset jutut. En ainakaan usko, että kukaan normaalijärkinen koiraihminen tuollaisia suustaan päästelee. Eri asia sitten, kuinka järkevää tuollaista paskaa täällä on kirjoitella.
Mutta, asiaan: Kyllä ilman väkivaltaa pitää pystyä koiransa sisäsiistiksi opettamaan. Neuvoisin viemään koiraa ulos mahdollisimman paljon, eli heti aamulla, joka syönnin ja juonnin jälkeen ja viimeisenä illalla. Joka kerran, kun tapahtuu onnistunut suoritus, koiraa kehutaan ja palkitaan. Ulos vaan mahdollisimman useasti, ettei satu vahinkoja ja positiivisella ehdollistamisella koulutetaan. Ei koira mikään tyhmä eläin ole. Jos se on opetettu sisälle paskomaan, ei siltä voi odottaakaan muuta. Eri asia sitten on, kannattaako sellaisten ihmisten koiraa edes hankkia, jotka eivät ole vähääkään koiraihmisiä ja kyllä se äijä ja kakaratkin joutaa sitä koiraa ulos kuskailla.
miksi koira yleensä kantsii ottaa jos ei tiedä jo ottaessan,että sen kans pärjää,koirat on kyllä aivan ihania,mutta...mutta
Koiraa ei väkivallalla tai muulla pakottamisella opeteta!! Siitä saa vaan pelokkaamman tai kiukkusemman koiran. KOIRA EI OSAA YHDISTÄÄ ASIOITA JA PÄÄTELLÄ ITSE. Siksi koiran kasvattaminen psykologista touhua, jossa mietitään koiran kannalta paras ratkaisu, jossa koira vaan ei pääsisi tekemään virheitä.
Samalla periaattella opetetaan lapsiakin. Vai lyöttekö itse lapsia kun he tekevät virheen? vai opetatteko te lapsia vikivallalla ja pakottamisella? MIettikääpäs!!
tunne yhtään koirasi enkä sen luonnetta. Parhaimmat ja nopeimmat tulokset saatte kun etsitte paikkakunnaltanne jonkun kouluttajan / koirapsykologin. Joka tulee käymään teillä, kerrotte koiran historian ja hän antaa/kertoo teille parhaimmat niksit, jotka sopivat juuri teidän koirallenne.
Älä vaan lähde lyömislinjalle! Mietippä kuinka koiralla menee pää sekaisin siitä kun ennen on ollut hyväksyttävää kakkia lattialle, ja nyt rankaiset siitä. KOirasi ei yhdistä noita asioita.
Parketit menee varmaan "vaihtoon" kynsien takia.
Niin onko koiraa käytetty ollenkaan ulkona/lenkillä vanhassa kodissaan?
Itselläni on pian 11 vuotias kääpiövillakoira, joka on tehnyt kans tarpeensa paperille, kun istun pyörätuolissa niin oli helpompaa. Nyt nykyinen avopuolisoni otti paprut pois about kuukausi sitten ja koira oppi sisäsiistiksi - ei yhtään vahinkoa tapahtunut. Käytämme aamulla, kun heräämme, päivällä pariin otteeseen ja illalla vielä. Toki lenkitimme koiraani silloin, kun teki tarpeet paprulle ja teki myös ulos silloin. Minkä rotuinen koira on? Ja onko ollut teillä kauan?
Tuossa joku kirjoittelikin, että nokita, kun on tehnyt sisälle, mutta rankaise koiraa vain silloin, kun olet nähnyt tekevän sisälle. Palkitse ja kehu, kun on tehnyt ulos tarpeensa. Kärsivällisyyttä tarvitaan, kun kyseessä aikuinen koira. Tehkää siitä jotenkin iloinen tapahtuma, kun menette ulos... Ei muuta kuin TSEMPPIÄ JA SITÄ KÄRSIVÄLLISYYTTÄ.
Koira ei saa koskaan irvistellä eikä purra perheenjäseniä. Ei koskaan !
Koiraa ei saa lyödä koskaan. Ei koskaan !
Ainut keino, joka tehoaa. Ajattelepas kun lapsi alkaa ryömiä, se elukka luultavasti syö sen. En ymmärrä, miksi ihmiset pitävät haisevia koiria asuintiloissa, varsinkaan tällaisia, jotka kuseskelee ja paskantaa pitkin huushollia?
Itselläni on parketi ja ollut koiria aina. Koiran/t voi eristää sellaiseen tilaan kun itse on poissa että niille ei satu vahinkoja. Siis kuula kalloon niille ihmiselle jotka ottavat mitä tahansa eläimiä ja kohtelevat niitä julmasti, pitää aina m iettiä ennekuin eläintä ottaa. Koiraa ei saa lyödä ja koira ei saa purra perheenjäseniä. Vika koirien käytöksistä on lähes 99 % imisen korvien välissä mikä koiralla ei ole jotakin sairautta. Siis alkää ottako mitään eläimiä jos niitä pitää pahoinpidellä.
hulluhan sä olet jos kuvittelet että koira syö lattialla olevan kakaran!! tai menee puremaan ilman syytä. mielenvikaiset koirat on asia erikseen, normaali koira joko tekee tuttavuutta tai pelkää lasta eikä uskalla edes mennä lähelle. normaali koira ei todellakaan pure ilman syytä. eikä lasta ja koiraa sitäpaitsi edes saa jättää keskenään ellei koirasta ole kokemuksen tuomaa 100% varmuutta että osaa olla lasten kanssa.
Ei voi olla totta, että koiraa ei olla viety
ulos? Miten ihmeessä on mahdollista antaa
koiria tai mitään eläimiä ihmisille jotka
eivät huolehdi eläinten hyvinvoinnista.
vähän sama kun ihmiset pakotettaisiin käymään
aina ulkona asioillaan..sisälle ei saisi tehdä :)
ihan vihaiseksi tulee..huh..huh..
jos on autokouluja niin ihmisille pitäisi olla
eläinten kastatus koiluja ehdottomasti..
eläimistä ei tiedetä mitään ja sitten ne otetaan
koristeeksi kotiin :(