Minä - kiitos 8 - 0

Halla-ahokin ryömi vihdoin kolostaan ja teki ensimmäiset merkinnät Scriptaansa vaalien jälkeen.

Kun muiden ehdokkaiden sivuilla on kiitetty äänestäjiä saaduista äänistä, veivätpä ne ehdokkaan eduskuntaan tai ei, Halla-ahon pitkästä viestistä ei ainoatakaan kiitos-sanaa löydy sen enempää äänestäjille kuin tukijoukoillekaan. Sen sijaan sana "minä" toistuu tekstissä kahdeksan kertaa.
104744
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Viimisessä kappaleessa oli kyllä kiitos mutta kyllähän minä voitti aika reilusti silti...

Äänestä
  • Halla-Ahon kiittämätön asenne, miehen pisteet putosivat minun silmissäni roimasti. Toisekseen Perussuomalaisten imagon haukkumisen olisi voinut jättää kokonaan väliin, Hallis itsessään oli valtava imago-ongelma, jouduin vaalien aikana (Tampereella) selittämään Jussin ja Teemun asemaa puolueessa satoja kertoja! Varmasti kaksikko toi ääniä, mutta vei samalla toisesta päästä. Koko Helsingin vaalit menivät aikalailla alta lipan, kunnallisvaaleihin mennessä varmaan kannattaisi sekoittaa uutta ruutia.

    Äänestä

  • otti päähän kirjoitti:

    Halla-Ahon kiittämätön asenne, miehen pisteet putosivat minun silmissäni roimasti. Toisekseen Perussuomalaisten imagon haukkumisen olisi voinut jättää kokonaan väliin, Hallis itsessään oli valtava imago-ongelma, jouduin vaalien aikana (Tampereella) selittämään Jussin ja Teemun asemaa puolueessa satoja kertoja! Varmasti kaksikko toi ääniä, mutta vei samalla toisesta päästä. Koko Helsingin vaalit menivät aikalailla alta lipan, kunnallisvaaleihin mennessä varmaan kannattaisi sekoittaa uutta ruutia.

    kiitti vaalisivuillaan äänestäjiä vaalien jälkeen.

    selittelemään juurikin niille ihmisille, joita Halla-Aho kritisoi.

    Mutta kannattaa ottaa huomioon, että kyseisillä henkilöillä katoaa, n. 3v iässä lapsille kehittyvä kyky ajatella asiaa toisen ja kolmannen osapuolen kannalta, kun kyseessä on tuo "fanaattinen itseviha".

    Äänestä

  • Anteeksi.

    Tarkoitukseni ei ollut esittää väärää tietoa. Etsin minä- ja kiitos-sanoja tekstihaun avulla, joten tekstin loppuosassa oleva sana "kiitän" jäi huomaamatta.

    En huomaa edes kaikkia omia kirjoitusvirheitäni omassa tekstissäni, vaikka luen sen kymmeniä kertoja läpi, joten tuollaista virhettä saattoi odottaakin.

    Toisaalta eri sijamuodoissa olevia minua, minulla, minun -sanoja löytyi 14 kappaletta lisää aikaisempien kahdeksan perusminän lisäksi, kun uudestaan "skannailin" tekstiä.

    Mutta totta kai niitä on omissa kirjoituksissanikin.

    Äänestä

Ensin H-a julistaa: "Tappiota ei pidä yrittää selittää voitoksi." Sitten koko loppuajan hän yrittää selittää tappiotaan voitoksi.

H-a myös korostaa omia asiaperusteitaan ja heti perään sitten haukkuu eräitä kanssaehdokkaitaan tyhjäpäiksi ja pöljiksi turhakkeiksi.

Arvatenkin vaalitappio taitaa edelleenkin vähän pänniä...

http://www.halla-aho.com/scripta/vaalituloksen_tutkiskelua.html

Äänestä
  • Eikö vaalitappio saisi pänniä? Pitäisikö tappiosta riemuita? Kyllä minuakin pännisi, jos menisin ehdolle enkä pääsisi.

    Äänestä

Vituttaako sua! Ole hyvä:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

CyklonB kirjoitti:

Halla-ahokin ryömi vihdoin kolostaan ja teki ensimmäiset merkinnät Scriptaansa vaalien jälkeen.

Kun muiden ehdokkaiden sivuilla on kiitetty äänestäjiä saaduista äänistä, veivätpä ne ehdokkaan eduskuntaan tai ei, Halla-ahon pitkästä viestistä ei ainoatakaan kiitos-sanaa löydy sen enempää äänestäjille kuin tukijoukoillekaan. Sen sijaan sana "minä" toistuu tekstissä kahdeksan kertaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu