Dippadappaduu

"Kannatukseni oli kotitekoiselle, valtavirtaa vastaan uivalle, pientä ja imagovammaista puoluetta edustavalle, tiedotusvälineiden nuivimalle, melkein yksinomaan netissä kampanjoineelle ja ilmeisen epäkarismaattiselle ensikertalaisehdokkaalle todella kova, uskoakseni ainutlaatuinen Suomen vaalihistoriassa"

Minusta on Halla-Aholta koomista väittää "uivansa valtavirtaa vastaan", kun hän toisaalla kuitenkin kirjoittaa uskovansa, että suurin osa ihmisistä on hänen kanssaan mahanmuuttokysymyksistä yhtä mieltä. Onko valtavirta eri mieltä vai ei?

Tiedotusvälineet eivät ole varsinaisesti nuivineet Halla-Ahoa, joskin Hesarin nyt liite teki Halla-Ahosta jutun (kaikista noinkin marginaalista ehdokkaista jutta ei tehty). Halla-Ahohan muistaakseni epäili ennen vaaleja, että Hesari tai Yle saattaa kaataa hänen niskaansa likasangon kaksi päivää ennen vaaleja, mitä ei koskaan nähty tapahtuvan.

Jos Halla-Aho on kampanjoinut lähes yksinomaan netissä, olenko minä sitten nähnyt väärin havaitessani niitä tuhannen julisteita ja muita flaijereita pitkin kaupunkia, saadessani Halla--Ahon mainoksen postilaatikkooni ja nähdessäni nelosella Halliksen TV-mainoksen?

"Maininnan ansaitsee se, että eduskuntaan valittiin Zyssen seuraksi yksi etnisen vähemmistön edustaja lisää, nimittäin saamelainen Janne Seurujärvi (kepu). Mikä paneekin ihmettelemään, miksi Hesari ja Yle olivat valinneet viralliseksi vähemmistö- ja maahanmuuttajaehdokkaaksi ja raivoisan hypetyksen kohteeksi juuri Zahra Abdullan. Siksikö, että tämä käyttäytyy kuten maskottimamun kuuluu käyttäytyä? Eli vaatii kiintiöitä, ruikuttaa rasismista, puhuu kelvotonta suomea 17 maassaolovuoden jälkeen, ratsastaa ihonvärillään ("Väriä eduskuntaan!") ja vetoaa suomalaisten syyllisyydentunteeseen ("On jo aika!"). Vastaavasti SDP:n Zahra Osman-Sovalasta ei puhuttu halaistua sanaa, koska hän osaa suomea, koska hän ei ruikuta, koska hän on integroitunut, koska hän ei julista toiseuttaan ihquilla etnoliinoilla, ja koska hän profiloitui "pikemminkin demariksi kuin maahanmuuttajaksi". Olipa vielä sellaista kerettiläistä mieltä, että "ehdokkaan valitseminen pelkästään maahanmuuttajataustan vuoksi ei ole mielekästä". Tällaista väärinajattelua ei Hesarin toimittaja sulata.

Muistaako kukaan edes kuulleensa sellaisista maahanmuuttajaehdokkaista kuin Freddy van Wonterghem tai Godwin Ikegwuonu? Kuten Osman-Sovala, hekään eivät ymmärtäneet, mikä on maahanmuuttajan tehtävä tiedostavassa maailmankuvassa. Hänen hommansa ei ole integroitua yhdeksi meistä vaan lisätä sopeutumattomuudellaan suomalaisten syyllisyyttä ja siten tarjota kansakunnan eettiselle kermalle loputtomia mahdollisuuksia moraaliseen säteilyyn. (Kts. kirjoitus Gluttons for Guilt.)"

Tätä tekstiä en viitsi edes kommentoida mitenkään, mutta muilta osin ihan kiva teksti.
0278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Galaktinen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu