Sannan kanssa ostoksilla

Jaana

Aamulla herätessäni ajattelin:” Vihdoinkin ansaitsemani vapaapäivä” . Mietin mitä tekisin tänään, sillä vaikka olinkin odottanut vapaa-päivääni, en ollut suunnitellut mitään. Ajattelin aloittaa kupilla kahvia ja tutkailemalla nettiä. Löytyisiköhän täältä seuraa vaikka ostoksille tai muuten kaupungille. Kokeilin sättiä, haettuani aikani seuraa oman kaupungin alueelta, olin jo luopua toivosta, kunnes Sanna vastasi huhuiluuni. Hän oli naapurikaupungista ja juttelimme niitä näitä ja pyysin häntä kaupungille kauppoihin pyörimään.

Minulla oli tietyt odotukset tapaamiseltamme. Koska oli kuuma päivä olin pukenut päälleni väljän kesämekon, alle en ollut laittanut kuin pikkarit, rintsikat jätin kotiin.
Odottelin Sannaa ja annoin kesätuulen kulkea mekon alla, oli hyvä olo. Sannan saapuessa olin omissa ajatuksissa, kun hän kysyi ”Moi,oletko Anne ?”. Hätkähdin upeannäköinen nainen seisoi edessäni, hänellä oli tiukka farkkumekko päällä pari ylimmäistä nappia jätetty auki, näin selkeästi hänen hyvin muodostuneet rinnat. Ajattelin, että haluan toiveeni toteutuvan, olla naisen kanssa.

Kiertelimme päivänmittaan kauppoja, kävimme muutamalla oluella ja syömässä. Kun iltapäivällä menimme Anttilaan ajattelin, että nyt laitan kaiken peliin. Mennessämme vaateosastolle, ajattelin että kokeilen jotain sexyä, joka saattaisi Sannan haluamaan.
Valitsin ensin mekon, joka oli tiukka, esittelin Sannalle, mitä mieltä hän on? Sanna pyysi kokeilemaan, ja ei kun sovituskoppiin, olin hilpeällä tuulella. Tiesin, että Sanna odotti kopin ulkopuolella, joten jätin verhon raolleen, että sinne olisi suora näköyhteys. Availin nappeja mekostani ja syrjä silmällä näin Sannan katselevan minua. Otin mekon pois, olin kiihottunut, laitoin tiukan mekon päälleni, mekko korosti rintojani ja hieman pyöreää pyllyäni. Esittelin mekkoa Sannalle, hänen silmistä näki, että hän oli myös kiihottunut. Sanoin Sannalle, haluasiko hän valita mekon minulle, menen sillä aikaa ottamaan tämän pois.
Sannan tullessa takaisin odotin kopissa pikkuhousuissa, sanoin Sannalle tule autamaan pukemisessa, olin aivan märkä ja se näkyi kostuneissa pikkuhousuista.

Sannan tulessa koppiin suutelin häntä, Sanna vastasi suudelmaan kiihkeästi. Kuiskasin Sannalle ”olen aivan märkä”. Sanna heitti oman mekkonsa pois, eikä siellä ollut alla mitään. Hän oli ajanut kaikki karvansa pois pillustaan, pillun huulet oli turvonneet ja kiilti kosteana, ”Minäkin olen” Sanna huokaisi ”kokeile”. Kosketin hänen häpyhuuliaan sormella ne olivat ihanan tuntuiset ja kosteat. Sanna huokaili. Riisuin omat pikkarini pois ja paidauduin Sannaa vasten suutelemaan, hieroimme pillujamme vastakkain tuntui hyvältä. Sanna kysyi ”haluatko nuolla”, olin aivan kiimassa ”tottakai” vastasin. Sanna istuutui sovituskopin tuoliin ja levitti pillunsa ”ole hyvä” hän sanoi. Kävin kontalleen hänen eteen niin, että tunsin kiimaisen pillun hajun. Levitin sormilla häpyhuulia niin, että sain klitoriksen nuoltavaksi. Nuolaisin klittaa, Sanna huokaisi, Nuolin nopeammin ja tunsin kuinka Sanna värisi työnsin sormen hänen kosteaan pilluun, hän voihkaisi. Arvasin, että hän oli tulossa jatkoin nuolemista nopeammin ja työntelin sormia sisään, Sanna sai nopeasti orgasmin.
Nyt on minun vuoro sanoin ja asetuin istumaan, nostin jalat kopin seiniä vasten, että Sannan olisi parempi nuolla. Sanna osasi nuolemisen hän aloitti hitaasti ja nopeutti vähitellen. Tuntui taivaalliselta, värisin ja olin juuri saamassa orgasmin, kun kopin ovi aukaistiin, säikähdin, mutta Sanna näytti tulijalle, että ovi kiinni ja jatkoi nuolemista. Ihanat aallot tuntuivat vatsassa, kun sain orgasmin.

Pukeuduimme ja tulimme ulos sovituskopista, ulkopuolella odotti nainen, joka oli ilmiselvästi kiihottunut kopista kuuluneista äänistä. Sanna antoi mojovan suukon naiselle suoraan suulle ja kysyi ”mitäs pidit ?”
Jatkoimme suoraan Sannan asunnolle ja siitä voin kertoa, jos joku haluaa ?

6

9749

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mies

      jatka ehdottomasti!

    • Janne

      ..kerro lisää

    • Mikko

      voit jatkaa

    • Mixu

      ..Jatko osa oli parempi

    • Jaana

      Sannan kotona tapahtuu... jos kiinnostaa

    • Tyttö Hämeenlinnasta

      Kerro mulle mitä ostosten jälkeen tapahtui!!!!!!!!!!!!!! Kirjota siitä sivulle!!!!!!! PLIIS!!! MÄ OON SUN FANI!!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      107
      4662
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3433
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2390
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      49
      1514
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1423
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1236
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1142
    8. 159
      1036
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1028
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      954
    Aihe