Monsanto

Amerikkalaisilla on mainio menetelmä varastaa kaikki maailman hyötykasvit itselleen.

Lisäksi tämä sama menetelmä mahdollistaa ruokakasvien manipuloinnin niin että esim. tämän ruoan syöminen tekee ihmisestä tyhmän tms muutamassa vuodessa.

Kyseessä on Monsanto, jonka päämäärä on ottaa ruokaketju omakseen ja näin tehdä rahaa USA:n rikollisen sotakoneiston rahoittamiseen yms.

Muistatko hullun lehmän taudin? Sen aiheuttaa muunneltu proteiini. Ja jotkut geenimuunnellut kasvit sisältävät usein uudenlaisia vieraita proteiineja. Näiden proteiinien on todettu aiheuttavan esim. hedelmättömyyttä kotieläimissä.

Todennäköisesti ne aiheuttavat saman ihmisissä. Jos Sinut todetaan kyvyttömäksi lisääntyä, vastaus voisi löytyä Lidlin hyllystä, koska suurin osa Euroopan viljasta on geenimaipuloitua. Joko tarkoituksella tai "vahingossa".

Tuskin Monsanto päästäisi näitä vieraita proteiineja markkinoille ilman että itse ovat tutkineet salaa niiden vaikutukset.

On oletettava että Monsanto on salaa tutkinut näiden vieraiden proteiinien vaikutuksia, ja tietoisesti pakottavat ne maailman ihmisten syötäviksi.

Kuten tiedämme, yksi presidentti Bushin voimakkaimmista tahdoista on saada Monsanton GM-viljat joka maailman kolkkaan. Koska sitä kautta hän voi tarkalleen kontrolloida ihmisiä kaikkialla.

Comments please.
3495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei ole kuluttajansuojalain vastaista. Bush toimii ihan oikein.

Äänestä
  • Mutta etiikan vastaista se ainakin on.

    Äänestä

  • -----.----.---- kirjoitti:

    Mutta etiikan vastaista se ainakin on.

    Nykyään on vaikeaa välttää monsanton geenimanipuloituja tuotteita, ym myrkkyjä. On hyvinkin mahdollista että Round-upin tai vastaavien tuotteiden tarkoitus on hävittää maapallolta pöllyttävät hyönteiset, kuten tänä kesänä jo jonkun verran tapahtui suomessa.
    (eikö roundup ole pääaseena erästä mystisesti joka kolkkaan levinnyttä jättiläisputkikasvia vastaan??)

    Kun luonnosta ei enää löydy syötävää, sekä ruokaterroristit omistavat kaikki siemenet, on Monsanton rahasampo täydellinen. Ja Monsanton tuotearsenaali ja markkinointimenetelmä on USA:n valtion vahvasti tukema ase muiden valtioiden hallitsemiseen. Yhdysvallat eivät enää tarvitse ydinaseita, tämä on paljon totalitäärisempi ase, voit hallita ihmisten tulevaisuutta täsmällisesti hallitsemalla sen mitä he syövät.

    Nyt voi lukea Greenpeace- sivustoilla Monsanton sian lisääntymispatentista. Kun Monsanton erikoiset tuholaismyrkyt saavat sekä eläimet että ihmiset steriileiksi, on heillä valmiina uusi tuote; ihmiset voivat ostaa kemikaalia jonka avulla hän voi saada jälkeläisiä.

    Jo muinaisissa Veeda-kirjoissa ennustettiin että tulee Kalin aikakausi, jolloin ihmisiltä tulee puuttumaan kunnon kasvisruoka, ja he joutuvat syömään jopa omia lajitovereita elääkseen. Ihmettelin moista ennustusta kunnes tutustuin Monsanton menetelmiin kahmia rahaa luonnon kustannuksella. Näen ennustuksen toteutuvan silmieni edessä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hirviö kirjoitti:

Amerikkalaisilla on mainio menetelmä varastaa kaikki maailman hyötykasvit itselleen.

Lisäksi tämä sama menetelmä mahdollistaa ruokakasvien manipuloinnin niin että esim. tämän ruoan syöminen tekee ihmisestä tyhmän tms muutamassa vuodessa.

Kyseessä on Monsanto, jonka päämäärä on ottaa ruokaketju omakseen ja näin tehdä rahaa USA:n rikollisen sotakoneiston rahoittamiseen yms.

Muistatko hullun lehmän taudin? Sen aiheuttaa muunneltu proteiini. Ja jotkut geenimuunnellut kasvit sisältävät usein uudenlaisia vieraita proteiineja. Näiden proteiinien on todettu aiheuttavan esim. hedelmättömyyttä kotieläimissä.

Todennäköisesti ne aiheuttavat saman ihmisissä. Jos Sinut todetaan kyvyttömäksi lisääntyä, vastaus voisi löytyä Lidlin hyllystä, koska suurin osa Euroopan viljasta on geenimaipuloitua. Joko tarkoituksella tai "vahingossa".

Tuskin Monsanto päästäisi näitä vieraita proteiineja markkinoille ilman että itse ovat tutkineet salaa niiden vaikutukset.

On oletettava että Monsanto on salaa tutkinut näiden vieraiden proteiinien vaikutuksia, ja tietoisesti pakottavat ne maailman ihmisten syötäviksi.

Kuten tiedämme, yksi presidentti Bushin voimakkaimmista tahdoista on saada Monsanton GM-viljat joka maailman kolkkaan. Koska sitä kautta hän voi tarkalleen kontrolloida ihmisiä kaikkialla.

Comments please.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu