Seppo Lohen alustus 17.3.2007: SYDAMEN USKO
Sointulan kirjaamia otteita Seppo Lohen Helsingin rauhanyhdistyksella 17.3.2007 pitamasta alustuksesta 'Sydamen usko':
"SYDAMEN USKO
'Veresi voiman kautta kuuliaiseksi auta.'
'Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi...
Minun sieluni ikavoitsee ja halajaa Herran esikartanoihin.'
Alustuksemme aiheena on sydamen usko. Alustuksen tarkoituksena on, etta pysahtyisimme Jumalan sanan valossa ja alla omakohtaisesti miettimaan, onko minun uskoni paantietoa vai lujaa luottamusta Jumalan lupauksiin ja syntien anteeksisaamiseen.
Aihe 'Sydamen usko' ei ole ainakaan liian suppea aihe. Se on todella laaja aihe, siksi sita taytyy jotenkin rajoittaa. Se on myos tarkea aihe. Uskovaiselle se on kaiken A ja O. Ajattelin tarkastella aihetta Herramme ja Vapahtajamme sanomisten perusteella, erityisesti Tuhlaajapoika -vertauksen perusteella.
Kun nettiraamatusta kysyin hakusanalla 'sydamen usko', sain vastaukseksi yhden raamatunpaikan. Erilaisilla hakusanavaihtoehdoilla aiheesta loytyy enemmankin raamatunpaikkoja.
Todellisuudessa juuri sydamen uskoa Jumala tahtoo meilla olevan. Jumala katsoo meita taivaasta ja tahtoo, etta meidan suhteemme haneen olisi kunnossa. Ihminen katsoo sita, mita paallepain nakee, mutta Jumala katsoo sydameen. Sydamen usko tarkoittaa, etta ahkeroimme olla ihan henkilokohtaisesti uskomassa. Paavali ilmaisi taman nain: 'Etta me ahkeroitsisimme sailyttaa uskon hyvassa ja loukkaamattomassa omassatunnossa.' Jokainen on Jumalan edessa omatuntonsa kanssa kahden.
Luther on opettanut seka Olaus Petrusta etta Mikael Agricolaa. Petrus on kaantanyt saksankielen sanan - - - /sana puuttuu/ ruotsiksi 'samvete', 'yhteistunto'. Agricola taas otti suomennokseen muodon 'omatunto'.
Luther oli sita mielta, etta omassatunnossa kuuluu Jumalan aani silloin kun omatunto on Jumalan sanalla hoidettu.
Kun Paavali otti 'omantunnon' kreikan kielesta - - - /sana puuttuu/, han taytti Raamatun sisallolla. Vanhassa testamentissa omatunto onkin Jumalan aani.
Jokaisella ihmisella on omatunto. Jumala puhuttelee jokaista ihmista omantunnon valityksella. Myos niita, jotka eivat ole uskomassa. Naista viimeksimainituista Paavali sanoo, etta heidan omatuntonsa tuomitsee heidat. Jumalan laki on kirjoitettu omaantuntoon.
Me kuljemme Jumalan lasten joukossa. Kuitenkin viime kadessa olemme aina itse vastuussa omasta elamastamme. Kysytaan, ovatko juuri minun asiani kunnossa. Minullehan saattaa syysta tai toisesta tulla lahto tasta elamasta tana iltana; silloin on tarkeaa, etta sydan olisi uskolla puhdistettu. Ahkeroimme kilvoitella hyvalla omallatunnolla, etta usko sailyisi; etta Jeesus saisi asua sydamella.
Taman etsikonajan alkuaikoina kysyttiin 'asuuko Jeesus sinun sydamessasi'. Jos ei, ahkeroitiin kehottaa parannukseen. Sanottiin: 'Jeesus seisoo sydamesi ovella ja kolkuttaa.'
Missa on Jeesus, siella on Jumalan valtakunta. Ja missa on Jumalan valtakunta, siella on syntien anteeksiantamus. Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhassa Hengessa. Jos Jeesus ei saa olla sydamen asukkaana, ei ole Jumalan valtakuntaa.
Kysymys voidaan esittaa myos niin, etta asuuko Jeesus sinun sydamessasi. Tahtoo olla niin, etta jos sydamelle tulee jotakin muuta tavaraa, ensimmainen joka sydamesta joutuu lahtemaan on Jeesus. Tasta johtuu, etta Jumalan valtakunnassa opetetaan: Etta ahkeroitsisimme vaeltaa niin, etta meilla sailyisi usko sydamessa. Etta kayttaytyisin, elaisin ja vaeltaisin niin kuin uskovaisen tulee vaeltaa. Jos Jeesus asuu sydamessa, Pyha Henki on voimana vaelluksellamme. Se on kotiopettaja, niin kuin vanhat saarnamiehet ruukasivat sanoa. Jokaisella Jumalan lapsella on tama kotiopettaja. Sana 'kotiopettaja' periytyy sellaiselta ajalta, jolloin kouluja ei viela ollut. Silloin varsinkin varakkaat pestasivat kotiin opettajan, joka opetti lapsia. Pyha Henki on uskovaisella tallainen kotiopettaja.
On ilmaistu myos niin, etta se on Jumalan armo, joka meita opettaa. 'Armon voima meita kantaa, kunnes paasemme taivaaseen.' Armo on terveellinen. Jeesus asuu sydamessa uskon kautta. Kun sanotaan, etta Pyha Henki tai armo on kotiopettajana, on ihan sama asia kuin etta Jeesus asuu sydamessa. Jumalan armo opettaa kaiken jumalattoman menon hylkaamaan ja tassa maailmassa siveasti, hurskaasti ja nuhteettomasti elamaan.
Jouluevankeliumissa kerrotaan Jeesuksen syntymasta. Marialle ja Joosefille oli kylla tilaa majatalossa, mutta kun Jeesus syntyi, tilaa ei enaa ollutkaan. Jeesus oli ensimmainen, joka joutui lahtemaan majasta.
Taalla kuulijoiden joukossa on paljon nuoria. Apostoli kehottaa, etta neuvokaa toinen toisianne. Neuvomme toisiamme elamaan puhtaalla omallatunnolla ja panemaan syntia pois.
Kun kaydaan seuroissa ja kuljetaan toisten uskovaisten matkassa - - - mutta hyvaksytaanko salaisesti syntielama silloin kun toiset eivat nae? Yksi on, joka nakee. Tasta se johtuu, etta sanotaan, etta ahkeroikaamme valvoa uskossa niin, etta meilla olisi hyva omatunto Jumalan ja toisten ihmisten edessa.
Kaikkea syntia vastaan on laake. Se on Jeesuksen sovintoveri.
Jokaiselle on sopiva rippi-isa. On taysi vapaus valita, kenelle ripittaytyy. On erilaisia luonteita. Aina eivat luonteet sovi yhteen. Saamme muodostaa omia ystavapiireja. Kun puristaa ja ahdistaa, saa avata suun ja ripittaytya niista asioista, jotka mielta painavat. Saa kertoa, etta niin huonosti minulle on kaynyt. Kun synnit annetaan anteeksi, ne saa varmasti uskoa anteeksi. Elavassa Kristuksen seurakunnassa saadaan kokea vapaata armon ilmaa ja vaeltaa puhtaalla omallatunnolla.
Elava usko ei ole tapakristillisyytta. Meilla on paljon tapojakin, mutta tama kristillisyys ei ole tapakristillisyytta. On hyva tapa kayda seuroissa, mutta kenenkaan ei ole pakko kayda seuroissa. On hyva tapa kayda jumalanpalveluksessa, mutta ei ole pakko kayda jumalanpalveluksessa. Jumala haluaa vapaita lapsia, ei orjia. Meilla on nyt aivan erikoinen etsikonaika. Koskaan ei elavaa Jumalan sanaa ole julistettu kansankirkossamme niin paljon kuin tana aikana.
Jeesus sanoi lainopettajille: 'Tama kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydan on kaukana minusta.' Jumala nakee sydameen. Me ihmiset emme nae toisen ihmisen sydameen. Jeesuksen aikanakin oli paljon ihmisten keksimia saantoja, joita ihmiset hyvin tarkasti pyrkivat noudattamaan, mutta sydan kuitenkin oli kaukana Jumalasta. Juutalaisille kasien peseminen oli uskonnollinen rituaali. Tata toimittamalla he kuvittelivat palvelevansa Jumalaa. Kun se oli uskonnollinen rituaali, siihen ei tarvittu kuin muutama pisara vetta niin rituaali tuli taytetyksi. Nyt fariseukset ihmettelivat, etta Jeesuksen opetuslapset kavivat syomaan pesemattomilla kasilla. Olisihan Jeesus voinut sanoa: 'Peskaa nyt ne kadet niin ei tarvitse vangata tasta asiasta enempaa.' Mutta Jeesus sanoi: 'Tama kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydan on kaukana minusta.' Juutalaiset ajattelivat, etta kun nain teen, melko pitkalle selviydyn. Se oli juutalaista farisealaisuutta.
Ruotsissa keskustelin kerran eraan suntion kanssa. Suntion vaimo oli kuollut. Vaimo oli kolmekymmenta vuotta laulanut kirkkokuorossa, ja suntio arveli, etta silla vaimo jo melko pitkalle selvisi.
Tallainen fariseus asuu meissa jokaisessa. Kun kuljen uskovaisten mukana ja kayn seuroissa ja suviseuroissa ja laulan siionin lauluja... Onko kristillisyyteni muuttunut tapakristillisyydeksi? Uskomisen asia on omakohtainen asia. Uskomisen asia on sydamen asia. Uskomisen asia on elamamme kallein asia.
Jeesuksen ajan fariseusten uskominen oli ulkonaisissa tavoissa. Jeesus sanoi: 'Minne mina menen, sinne te ette voi tulla, mutta tien sinne te tiedatte.' Tuomas sanoi, etta emme tieda, minne sina menet, puhumattakaan etta tietaisimme tien sinne. Antoiko Jeesus kartan: tee tuota, ala tee tuota... Jeesus ei antanut karttaa. Paaali sanoo, etta elava usko ei ole kieltoja ja kaskyja. Jumalan valtakunta ei ole ruoka eika juoma, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa. Jeesus sanoi: 'Mina olen tie, totuus ja elama. Mina menen valmistamaan teille sijaa.' Ei ole muuta tieta taivaaseen kuin Jeesus.
Vanginvartija kysyi Paavalilta: 'Mita minun pitaa tehda?' Paavali vastasi: 'Usko Herraan Jeesukseen.' Se on tie, joka riittaa ja jonka taytyy riittaa. Jeesus sanoo: 'Ei kukaan tule Isan tyko muuten kuin minun kauttani.'
Jumala on kymmenessa kaskyssa ilmoittanut, mita Jumala meilta vaatii. Jeesuksen opettamassa Isa meidan -rukouksessa on kaikki, mita me tarvitsemme. Apostilisessa uskontunnustuksessa on yksiselitteisesti sanottu uskon kohde: Mina uskon... Jumalaan... Jeesukseen Kristukseen... Pyhaan Henkeen... Uskon kohteena ei ole seurakunta. Uskon kohteena ei ole synninpaasto. Uskon kohteena on Isa, Poika ja Pyha Henki. Pyha Henki antaa kaiken sen muun, mita tuossa uskontunnustuksessa sanotaan 'mina uskon Pyhaan Henkeen, pyhan yhteisen seurakunnan, syntien anteeksisaamisen... jne'.
Elava usko on alusta loppuun Jumalan tyo. Martin Luther selittaa 3. uskonkappaletta: 'Mina uskon, etten mina voi omasta jarjestani, mielestani ja sielustani Jeesukseen Kristukseen uskoa enka hanen tykonsa tulla, vaan Pyha Henki on kutsunut... jne'. Pyha Henki myos varjelee meita tassa uskossa. Jumala kantaa meita Pyhan Henkensa voimin niin kuin kotkan siivilla. Tassa uskossa haluamme kilvoitella ja vaeltaa niin etta Jeesus Pyhan Hengen kautta saa asua meidan sydamessamme. Jumalan valtakunnassa ei kenenkaan tarvitse vaeltaa taakkojen alla.
Virsi 301:
Kirkasta oi Kristus meille
ristinuhri Golgatan,
josta meille langenneille
loistaa sydan JUmalan.
Uskon silma kiinnita
aina kohti ristia.
SOINTULA (Loorti): Hajanaisia huomioita
Kirjoitanpa muutamia hajanaisia huomioita asian tiimoilta ja asian vieresta. Naita huomioita kerasin paperilappuselle pitkin paivaa ennen kuin kavin kasiksi Seppo Lohen alustukseen. En kuitenkaan halunnut niita kirjoittaa ennen kuin itse alustus olisi saatu palstalle.
Ensinnakin Kuusi_Kerttusen ei pitaisi mistaan saikahtaa. Meitahan on erilaisia luonteita niin kuin Seppo Lohikin sanoo. Minakin sydamistyn harva se paiva syysta ja ihan syyttakin. Luoteja olen roiskinut ainakin kulttuuripalstoille.
Sitten pari huomiota itse alustuksesta. Selvasti nakee, etta alustusta ei ollut kirjoitettu paperille, vaan alustajalla oli ehka tukenaan muistilappu, johon han oli merkinnyt joitakin avainsanoja. Naiden perusteella han sitten piti tallaisen 'juttelualustuksen', jonka ydinsisallossa sinallansa ei ole mitaan vikaa.
Sitten muihin taman ketjun herattamiin ajatuksiin:
Oppi kollektiivisesta omastatunnosta lienee todettu hoitokokousaikojen harhaksi. Olikohan tama nyt sama asia, josta todettin hoitokokousaikojen jalkeen, etta oli harhaoppista vaatia (tai edellyttaa) parannusta minulta siita, etta joku toinen sairasti minun tekemisteni tms takia, vaikka minun omatuntoni ei siita nuhdellut. Tietysti tuota asiaa voi pyoritella maailman tappiin, jos mukaan otetaan se elementti, etta minun omatuntoani ei ollutkaan hoidettu Jumalan sanalla.
Ainahan ne ovat itse Jumalan valtakunnan sisalta nousseet hirmuisimmat sudet, jotka eivat ole saastaneet laumaa. Palstalla melkein jokainen osaa luetella kymmenkunta kristillisyytemme napamiesta, jotka viiden viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana ovat eksyneet ja myos eksyttaneet toisia. Ehkeivat he vain muistaneet ahkeroida hoitaa omaatuntoaan Jumalan sanalla. Sielunvihollisen nakovinkkelista mikaan ei ole hedelmallisempaa kuin eksyttaa lauman paimen.
HS:n nakemys oli nimenomaan, etta liikkuva kuva sinallansa on jo syntia. En mina ollut aikoa tyhma, joka tata uskoi. Laakari SS teki julkista parannusta siita, etta oli erehtynyt harhaoppisesti pitamaan hyvana televisiotekniikan hyodyntamista laaketieteen opetuksessa, mm. leikkausopetuksessa. SRK kirjelmoi koulutelevisioasiasta Kouluhallitukseen, joka puolestaan yleiskirjeessaan neuvoi kaikkia kuntia vapauttamaan vanhoillislestadiolaiset oppilaat television katselemisesta. Parin vuoden kuluttua SRK perui kantansa. Tama lieneekin ainoa peruttu kanta.
Pitaisi valttaa ottamasta kantaa. Ei pitaisi hengellistaa asioita, jotka eivat ole hengellisia.
Mina en saanut kouluaikana 1960-luvulla hankkia levysoitinta kuunnellakseni Linguaphonen kielivevyja, koska levysoittimen omistaminen oli synti eika sellaista saanut olla uskovaisessa kodissa. Tama oli siis ennen kasettinauhuriaikaa. Nythan kasetitkin ovat vaistyneet cd:n tielta. Jo koulupoikana olin kylla itse sita mielta, etta levysoittimen omistaminen kielilevyjen kuuntelemista varten ei ole synti. Mutta minkas teet.
Ongelmana koko kristillisyysproblematiikassa on se, etta ihmisika on liian lyhyt eika omaksuttu tieto ainakaan geeneissa periydy. Joka sukupolvessa joudutaan opettelemaan ja tahimaan samat asiat uudelleen. Jo tassakin ketjussa nahdaan tata sukupolvien valista kuilua. Eihan se mikaan paha asia ole. Se on vain tosiasia. Jos nuorempi polvi, joka ei itse ole elanyt esim. hoitokokousaikoja, muodostaa kasityksensa palstakirjoittelun perusteella, kasityksessa todennakoisesti on virheellisyyksia. Totta on myos, etta hoitokokoukset eri paikkakunnilla ja eri seuduilla saattoivat olla erilaisia.
Nuo kaikki elamantapakysymykset ja perinnaissaannot ovat joutavuuksia. Ainakaan ne eivat ole autuuden ehtoja. Eri asia sitten on, etta Pyha Henki, kotiopettaja, saattaa opettaa tietynlaiseen elamaan ja kayttaytymiseen niin kuin alustuksessakin sanottiin. Todennakoisesti se opettaa myos lahimmaisenrakkauteen ja lahimmaisen kaikinpuoliseen huomioonottamiseen.
Jos oma omatunto on Jumalan sanalla hoidettu, todennakoisesti emme ole kovin karkkaita valvomaankaan lahimmaisemme tekemisissa. Synnin saatamme sanoa synniksi, mutta ehkapa olisimme hitaampia sitomaan kuin hoitokokousaikoina, jolloin puimatanner kerralla haluttiin pyyhkaista omavanhurskauden lihan kasivarrella puhtaaksi. Lutherkin on kirjoittanut jotakin 'hitaasta sitomisesta'. Jeesus ei sitonut fariseus Nikodemusta eika ketaan muutakaan, vaikka luulisi, etta hanella jos kenellakaan oli kyky nahda ihmisen sydameen ja pyyhkaista puimatanner kerralla puhtaaksi. Tuollaiset puhdistusoperaatiot taisivat meidan aikanamme nousta muista kuin kristillisen rakkauden lahtokohdista kasin. Unohtui sydamen usko.
Ainakin Vanhassa testamentissa monessa paikassa kerrotaan, kuinka Jumala eri tilanteissa 'heratti' profeettoja tms toteuttamaan tarkoituksiaan. Sita en tieda, miten se tarkasti ottaen tapahtui; puhuiko Jumala ao. henkilolle suoraan; ainakin Moosekselle puhui. Meilla oli hoitokokousvuosina eraalla paikkakunnalla pieni ja kuivakka mummo, joka parilla sanalla pisti 'vaarinhoitajille' luun kurkkuun. Mummo oli jaanyt pappiseriseuran jalkeen elamaan selkosille, jossa ei kymmenien kilometrien sateella ollut muita uskovaisia. Vaikka han oli jo silloin vanha, Paivamiehesta olen joskus nahnyt, etta han elaa vielakin. Etunimi oli niin harvinainen Suomessa, etta en ollut sellaista koskaan kuullut; myohemmin toisessa maassa (en Venajalla) olen tavannut saman etunimen. Sepa siita muoriskasta. Ei se Jumalan valtakunta aina ole viisaitten ja oppineitten etuoikeus.
Seppo Lohi puhui sydamen uskosta ja omantunnon hoitamisesta ripilla. Luultavasti tuo rippikohta on tarkea. Kenenkaan meidan ei ole helppoa ripittaytya, vaikka toisaalta meilla jokaisella olisi siihen tarvetta. Ajattelemme, etta kukaan toinen ei ole voinut joutua tallaisiin synteihin taikka tallaisten kuormien alle. Ja jos emme sita ajattele, niin kuitenkin sita, etta jos mina taman lankeemukseni kerron, tuo toinen ei enaa pida minua uskovaisena taikka ainakin salaa sydamessaan jaa ajattelemaan, etta olen huono uskovainen.
Luther opettaa ripista, etta otamme siina vastaan synninpaaston niin kuin itse Jumalalta, emmeka epaile. Juhani Uljas sanoo kirjassaan, etta paapaino ripissa ei olekaan syntien luettelemisessa, vaan synninpaaston sanassa. Viela Uljas varoittaa, ettemme joutuisi rippikierteeseen - - - etta kun nousee epailyksia, etta emme muistaneetkaan kertoa kaikkea mita aioimme taikka etta ehka katumuksemme ei ollutkaan tarpeeksi syvaa, jotenka rippia pitaisi taydentaa. Uljas sanoo, etta ripittaytymisemmekin on aina epataydellista.
Mutta tarkeaa se kylla on. Vain silla tavalla voi sailya sydamen usko puhtaassa omassatunnossa.
Ja suloista kokea Jumalan lapsen iloa, rauhaa ja vapautta! Monta turhaa juttua peittyy sen alle.
Tuolta ketjusta sattui silmiin osuva huomio: Kun me paljon pohdimme, luemme ja opiskelemme, aina palataan siihen uskomisen yksinkertaiseen tosiasiaan, etta saamme olla armosta uskomassa.
Joskus on kuulunut sanottavan, etta kukin vuorollamme olemme kantajina ja kannetavina.
Viela sanottakoon taman juttelupuheenvuoron lopuksi, etta Erkki Reinikainen mainitsi Kuusamo-puheenvuorossaan, etta HS sai tekemisistaan synnintunnon ja palasi parannuksen askelille. Eihan sille mitaan voi, etta ihmiset muistavat keskeisten paimentensa eksymiset, mutta yksilon kannalta vain se on tarkeaa, etta saa Jeesuksen veren turvissa nukkua pois.
---
Joku kummajainen niita autuuden ehtoja on aina matkan varrella keksinyt. Jos nyt en enaa puhuisi mitaan korvakoruista, mutta parrasta. Minulla on Euroopan rumin parta: siella taalla naamassa kasvavat letkeat jouhet, joita kampailen eri suuntiin ja valiin saksin sieraimista ja suun ymparilta. Silkkaa laiskuutta. En vain ole viitsinyt ryhtya parranajopuuhiin.
Nuorena miehena - silloin kun parta oli viela synti - kerran hoidin jotakin pankkiasiaa suviseuroissa Postipankissa. Asiassa tarvittiin todistaja. Pyysin todistajaksi toisen asiakkaan. Hanella oli sievasti hoidettu musta parta. Nimen olen unohtanut, mutta ammatiltaan han oli kemisti. Vilkuilin sita partaa ja mieleen nousi epailys - ihan niin kuin aiemmin levysoittimen kohdallakin -, etta parta ei taidakaan olla synti. Eika kulunut kuin pari vuosikymmenta niin parta ei enaa ollutkaan synti.
Jumala varmaan nauraa partaansa."
Sointulan kirjaamia otteita Seppo Lohen Helsingin rauhanyhdistyksella 17.3.2007 pitamasta alustuksesta 'Sydamen usko':
"SYDAMEN USKO
'Veresi voiman kautta kuuliaiseksi auta.'
'Kuinka ihanat ovat sinun asuinsijasi...
Minun sieluni ikavoitsee ja halajaa Herran esikartanoihin.'
Alustuksemme aiheena on sydamen usko. Alustuksen tarkoituksena on, etta pysahtyisimme Jumalan sanan valossa ja alla omakohtaisesti miettimaan, onko minun uskoni paantietoa vai lujaa luottamusta Jumalan lupauksiin ja syntien anteeksisaamiseen.
Aihe 'Sydamen usko' ei ole ainakaan liian suppea aihe. Se on todella laaja aihe, siksi sita taytyy jotenkin rajoittaa. Se on myos tarkea aihe. Uskovaiselle se on kaiken A ja O. Ajattelin tarkastella aihetta Herramme ja Vapahtajamme sanomisten perusteella, erityisesti Tuhlaajapoika -vertauksen perusteella.
Kun nettiraamatusta kysyin hakusanalla 'sydamen usko', sain vastaukseksi yhden raamatunpaikan. Erilaisilla hakusanavaihtoehdoilla aiheesta loytyy enemmankin raamatunpaikkoja.
Todellisuudessa juuri sydamen uskoa Jumala tahtoo meilla olevan. Jumala katsoo meita taivaasta ja tahtoo, etta meidan suhteemme haneen olisi kunnossa. Ihminen katsoo sita, mita paallepain nakee, mutta Jumala katsoo sydameen. Sydamen usko tarkoittaa, etta ahkeroimme olla ihan henkilokohtaisesti uskomassa. Paavali ilmaisi taman nain: 'Etta me ahkeroitsisimme sailyttaa uskon hyvassa ja loukkaamattomassa omassatunnossa.' Jokainen on Jumalan edessa omatuntonsa kanssa kahden.
Luther on opettanut seka Olaus Petrusta etta Mikael Agricolaa. Petrus on kaantanyt saksankielen sanan - - - /sana puuttuu/ ruotsiksi 'samvete', 'yhteistunto'. Agricola taas otti suomennokseen muodon 'omatunto'.
Luther oli sita mielta, etta omassatunnossa kuuluu Jumalan aani silloin kun omatunto on Jumalan sanalla hoidettu.
Kun Paavali otti 'omantunnon' kreikan kielesta - - - /sana puuttuu/, han taytti Raamatun sisallolla. Vanhassa testamentissa omatunto onkin Jumalan aani.
Jokaisella ihmisella on omatunto. Jumala puhuttelee jokaista ihmista omantunnon valityksella. Myos niita, jotka eivat ole uskomassa. Naista viimeksimainituista Paavali sanoo, etta heidan omatuntonsa tuomitsee heidat. Jumalan laki on kirjoitettu omaantuntoon.
Me kuljemme Jumalan lasten joukossa. Kuitenkin viime kadessa olemme aina itse vastuussa omasta elamastamme. Kysytaan, ovatko juuri minun asiani kunnossa. Minullehan saattaa syysta tai toisesta tulla lahto tasta elamasta tana iltana; silloin on tarkeaa, etta sydan olisi uskolla puhdistettu. Ahkeroimme kilvoitella hyvalla omallatunnolla, etta usko sailyisi; etta Jeesus saisi asua sydamella.
Taman etsikonajan alkuaikoina kysyttiin 'asuuko Jeesus sinun sydamessasi'. Jos ei, ahkeroitiin kehottaa parannukseen. Sanottiin: 'Jeesus seisoo sydamesi ovella ja kolkuttaa.'
Missa on Jeesus, siella on Jumalan valtakunta. Ja missa on Jumalan valtakunta, siella on syntien anteeksiantamus. Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhassa Hengessa. Jos Jeesus ei saa olla sydamen asukkaana, ei ole Jumalan valtakuntaa.
Kysymys voidaan esittaa myos niin, etta asuuko Jeesus sinun sydamessasi. Tahtoo olla niin, etta jos sydamelle tulee jotakin muuta tavaraa, ensimmainen joka sydamesta joutuu lahtemaan on Jeesus. Tasta johtuu, etta Jumalan valtakunnassa opetetaan: Etta ahkeroitsisimme vaeltaa niin, etta meilla sailyisi usko sydamessa. Etta kayttaytyisin, elaisin ja vaeltaisin niin kuin uskovaisen tulee vaeltaa. Jos Jeesus asuu sydamessa, Pyha Henki on voimana vaelluksellamme. Se on kotiopettaja, niin kuin vanhat saarnamiehet ruukasivat sanoa. Jokaisella Jumalan lapsella on tama kotiopettaja. Sana 'kotiopettaja' periytyy sellaiselta ajalta, jolloin kouluja ei viela ollut. Silloin varsinkin varakkaat pestasivat kotiin opettajan, joka opetti lapsia. Pyha Henki on uskovaisella tallainen kotiopettaja.
On ilmaistu myos niin, etta se on Jumalan armo, joka meita opettaa. 'Armon voima meita kantaa, kunnes paasemme taivaaseen.' Armo on terveellinen. Jeesus asuu sydamessa uskon kautta. Kun sanotaan, etta Pyha Henki tai armo on kotiopettajana, on ihan sama asia kuin etta Jeesus asuu sydamessa. Jumalan armo opettaa kaiken jumalattoman menon hylkaamaan ja tassa maailmassa siveasti, hurskaasti ja nuhteettomasti elamaan.
Jouluevankeliumissa kerrotaan Jeesuksen syntymasta. Marialle ja Joosefille oli kylla tilaa majatalossa, mutta kun Jeesus syntyi, tilaa ei enaa ollutkaan. Jeesus oli ensimmainen, joka joutui lahtemaan majasta.
Taalla kuulijoiden joukossa on paljon nuoria. Apostoli kehottaa, etta neuvokaa toinen toisianne. Neuvomme toisiamme elamaan puhtaalla omallatunnolla ja panemaan syntia pois.
Kun kaydaan seuroissa ja kuljetaan toisten uskovaisten matkassa - - - mutta hyvaksytaanko salaisesti syntielama silloin kun toiset eivat nae? Yksi on, joka nakee. Tasta se johtuu, etta sanotaan, etta ahkeroikaamme valvoa uskossa niin, etta meilla olisi hyva omatunto Jumalan ja toisten ihmisten edessa.
Kaikkea syntia vastaan on laake. Se on Jeesuksen sovintoveri.
Jokaiselle on sopiva rippi-isa. On taysi vapaus valita, kenelle ripittaytyy. On erilaisia luonteita. Aina eivat luonteet sovi yhteen. Saamme muodostaa omia ystavapiireja. Kun puristaa ja ahdistaa, saa avata suun ja ripittaytya niista asioista, jotka mielta painavat. Saa kertoa, etta niin huonosti minulle on kaynyt. Kun synnit annetaan anteeksi, ne saa varmasti uskoa anteeksi. Elavassa Kristuksen seurakunnassa saadaan kokea vapaata armon ilmaa ja vaeltaa puhtaalla omallatunnolla.
Elava usko ei ole tapakristillisyytta. Meilla on paljon tapojakin, mutta tama kristillisyys ei ole tapakristillisyytta. On hyva tapa kayda seuroissa, mutta kenenkaan ei ole pakko kayda seuroissa. On hyva tapa kayda jumalanpalveluksessa, mutta ei ole pakko kayda jumalanpalveluksessa. Jumala haluaa vapaita lapsia, ei orjia. Meilla on nyt aivan erikoinen etsikonaika. Koskaan ei elavaa Jumalan sanaa ole julistettu kansankirkossamme niin paljon kuin tana aikana.
Jeesus sanoi lainopettajille: 'Tama kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydan on kaukana minusta.' Jumala nakee sydameen. Me ihmiset emme nae toisen ihmisen sydameen. Jeesuksen aikanakin oli paljon ihmisten keksimia saantoja, joita ihmiset hyvin tarkasti pyrkivat noudattamaan, mutta sydan kuitenkin oli kaukana Jumalasta. Juutalaisille kasien peseminen oli uskonnollinen rituaali. Tata toimittamalla he kuvittelivat palvelevansa Jumalaa. Kun se oli uskonnollinen rituaali, siihen ei tarvittu kuin muutama pisara vetta niin rituaali tuli taytetyksi. Nyt fariseukset ihmettelivat, etta Jeesuksen opetuslapset kavivat syomaan pesemattomilla kasilla. Olisihan Jeesus voinut sanoa: 'Peskaa nyt ne kadet niin ei tarvitse vangata tasta asiasta enempaa.' Mutta Jeesus sanoi: 'Tama kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydan on kaukana minusta.' Juutalaiset ajattelivat, etta kun nain teen, melko pitkalle selviydyn. Se oli juutalaista farisealaisuutta.
Ruotsissa keskustelin kerran eraan suntion kanssa. Suntion vaimo oli kuollut. Vaimo oli kolmekymmenta vuotta laulanut kirkkokuorossa, ja suntio arveli, etta silla vaimo jo melko pitkalle selvisi.
Tallainen fariseus asuu meissa jokaisessa. Kun kuljen uskovaisten mukana ja kayn seuroissa ja suviseuroissa ja laulan siionin lauluja... Onko kristillisyyteni muuttunut tapakristillisyydeksi? Uskomisen asia on omakohtainen asia. Uskomisen asia on sydamen asia. Uskomisen asia on elamamme kallein asia.
Jeesuksen ajan fariseusten uskominen oli ulkonaisissa tavoissa. Jeesus sanoi: 'Minne mina menen, sinne te ette voi tulla, mutta tien sinne te tiedatte.' Tuomas sanoi, etta emme tieda, minne sina menet, puhumattakaan etta tietaisimme tien sinne. Antoiko Jeesus kartan: tee tuota, ala tee tuota... Jeesus ei antanut karttaa. Paaali sanoo, etta elava usko ei ole kieltoja ja kaskyja. Jumalan valtakunta ei ole ruoka eika juoma, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa. Jeesus sanoi: 'Mina olen tie, totuus ja elama. Mina menen valmistamaan teille sijaa.' Ei ole muuta tieta taivaaseen kuin Jeesus.
Vanginvartija kysyi Paavalilta: 'Mita minun pitaa tehda?' Paavali vastasi: 'Usko Herraan Jeesukseen.' Se on tie, joka riittaa ja jonka taytyy riittaa. Jeesus sanoo: 'Ei kukaan tule Isan tyko muuten kuin minun kauttani.'
Jumala on kymmenessa kaskyssa ilmoittanut, mita Jumala meilta vaatii. Jeesuksen opettamassa Isa meidan -rukouksessa on kaikki, mita me tarvitsemme. Apostilisessa uskontunnustuksessa on yksiselitteisesti sanottu uskon kohde: Mina uskon... Jumalaan... Jeesukseen Kristukseen... Pyhaan Henkeen... Uskon kohteena ei ole seurakunta. Uskon kohteena ei ole synninpaasto. Uskon kohteena on Isa, Poika ja Pyha Henki. Pyha Henki antaa kaiken sen muun, mita tuossa uskontunnustuksessa sanotaan 'mina uskon Pyhaan Henkeen, pyhan yhteisen seurakunnan, syntien anteeksisaamisen... jne'.
Elava usko on alusta loppuun Jumalan tyo. Martin Luther selittaa 3. uskonkappaletta: 'Mina uskon, etten mina voi omasta jarjestani, mielestani ja sielustani Jeesukseen Kristukseen uskoa enka hanen tykonsa tulla, vaan Pyha Henki on kutsunut... jne'. Pyha Henki myos varjelee meita tassa uskossa. Jumala kantaa meita Pyhan Henkensa voimin niin kuin kotkan siivilla. Tassa uskossa haluamme kilvoitella ja vaeltaa niin etta Jeesus Pyhan Hengen kautta saa asua meidan sydamessamme. Jumalan valtakunnassa ei kenenkaan tarvitse vaeltaa taakkojen alla.
Virsi 301:
Kirkasta oi Kristus meille
ristinuhri Golgatan,
josta meille langenneille
loistaa sydan JUmalan.
Uskon silma kiinnita
aina kohti ristia.
SOINTULA (Loorti): Hajanaisia huomioita
Kirjoitanpa muutamia hajanaisia huomioita asian tiimoilta ja asian vieresta. Naita huomioita kerasin paperilappuselle pitkin paivaa ennen kuin kavin kasiksi Seppo Lohen alustukseen. En kuitenkaan halunnut niita kirjoittaa ennen kuin itse alustus olisi saatu palstalle.
Ensinnakin Kuusi_Kerttusen ei pitaisi mistaan saikahtaa. Meitahan on erilaisia luonteita niin kuin Seppo Lohikin sanoo. Minakin sydamistyn harva se paiva syysta ja ihan syyttakin. Luoteja olen roiskinut ainakin kulttuuripalstoille.
Sitten pari huomiota itse alustuksesta. Selvasti nakee, etta alustusta ei ollut kirjoitettu paperille, vaan alustajalla oli ehka tukenaan muistilappu, johon han oli merkinnyt joitakin avainsanoja. Naiden perusteella han sitten piti tallaisen 'juttelualustuksen', jonka ydinsisallossa sinallansa ei ole mitaan vikaa.
Sitten muihin taman ketjun herattamiin ajatuksiin:
Oppi kollektiivisesta omastatunnosta lienee todettu hoitokokousaikojen harhaksi. Olikohan tama nyt sama asia, josta todettin hoitokokousaikojen jalkeen, etta oli harhaoppista vaatia (tai edellyttaa) parannusta minulta siita, etta joku toinen sairasti minun tekemisteni tms takia, vaikka minun omatuntoni ei siita nuhdellut. Tietysti tuota asiaa voi pyoritella maailman tappiin, jos mukaan otetaan se elementti, etta minun omatuntoani ei ollutkaan hoidettu Jumalan sanalla.
Ainahan ne ovat itse Jumalan valtakunnan sisalta nousseet hirmuisimmat sudet, jotka eivat ole saastaneet laumaa. Palstalla melkein jokainen osaa luetella kymmenkunta kristillisyytemme napamiesta, jotka viiden viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana ovat eksyneet ja myos eksyttaneet toisia. Ehkeivat he vain muistaneet ahkeroida hoitaa omaatuntoaan Jumalan sanalla. Sielunvihollisen nakovinkkelista mikaan ei ole hedelmallisempaa kuin eksyttaa lauman paimen.
HS:n nakemys oli nimenomaan, etta liikkuva kuva sinallansa on jo syntia. En mina ollut aikoa tyhma, joka tata uskoi. Laakari SS teki julkista parannusta siita, etta oli erehtynyt harhaoppisesti pitamaan hyvana televisiotekniikan hyodyntamista laaketieteen opetuksessa, mm. leikkausopetuksessa. SRK kirjelmoi koulutelevisioasiasta Kouluhallitukseen, joka puolestaan yleiskirjeessaan neuvoi kaikkia kuntia vapauttamaan vanhoillislestadiolaiset oppilaat television katselemisesta. Parin vuoden kuluttua SRK perui kantansa. Tama lieneekin ainoa peruttu kanta.
Pitaisi valttaa ottamasta kantaa. Ei pitaisi hengellistaa asioita, jotka eivat ole hengellisia.
Mina en saanut kouluaikana 1960-luvulla hankkia levysoitinta kuunnellakseni Linguaphonen kielivevyja, koska levysoittimen omistaminen oli synti eika sellaista saanut olla uskovaisessa kodissa. Tama oli siis ennen kasettinauhuriaikaa. Nythan kasetitkin ovat vaistyneet cd:n tielta. Jo koulupoikana olin kylla itse sita mielta, etta levysoittimen omistaminen kielilevyjen kuuntelemista varten ei ole synti. Mutta minkas teet.
Ongelmana koko kristillisyysproblematiikassa on se, etta ihmisika on liian lyhyt eika omaksuttu tieto ainakaan geeneissa periydy. Joka sukupolvessa joudutaan opettelemaan ja tahimaan samat asiat uudelleen. Jo tassakin ketjussa nahdaan tata sukupolvien valista kuilua. Eihan se mikaan paha asia ole. Se on vain tosiasia. Jos nuorempi polvi, joka ei itse ole elanyt esim. hoitokokousaikoja, muodostaa kasityksensa palstakirjoittelun perusteella, kasityksessa todennakoisesti on virheellisyyksia. Totta on myos, etta hoitokokoukset eri paikkakunnilla ja eri seuduilla saattoivat olla erilaisia.
Nuo kaikki elamantapakysymykset ja perinnaissaannot ovat joutavuuksia. Ainakaan ne eivat ole autuuden ehtoja. Eri asia sitten on, etta Pyha Henki, kotiopettaja, saattaa opettaa tietynlaiseen elamaan ja kayttaytymiseen niin kuin alustuksessakin sanottiin. Todennakoisesti se opettaa myos lahimmaisenrakkauteen ja lahimmaisen kaikinpuoliseen huomioonottamiseen.
Jos oma omatunto on Jumalan sanalla hoidettu, todennakoisesti emme ole kovin karkkaita valvomaankaan lahimmaisemme tekemisissa. Synnin saatamme sanoa synniksi, mutta ehkapa olisimme hitaampia sitomaan kuin hoitokokousaikoina, jolloin puimatanner kerralla haluttiin pyyhkaista omavanhurskauden lihan kasivarrella puhtaaksi. Lutherkin on kirjoittanut jotakin 'hitaasta sitomisesta'. Jeesus ei sitonut fariseus Nikodemusta eika ketaan muutakaan, vaikka luulisi, etta hanella jos kenellakaan oli kyky nahda ihmisen sydameen ja pyyhkaista puimatanner kerralla puhtaaksi. Tuollaiset puhdistusoperaatiot taisivat meidan aikanamme nousta muista kuin kristillisen rakkauden lahtokohdista kasin. Unohtui sydamen usko.
Ainakin Vanhassa testamentissa monessa paikassa kerrotaan, kuinka Jumala eri tilanteissa 'heratti' profeettoja tms toteuttamaan tarkoituksiaan. Sita en tieda, miten se tarkasti ottaen tapahtui; puhuiko Jumala ao. henkilolle suoraan; ainakin Moosekselle puhui. Meilla oli hoitokokousvuosina eraalla paikkakunnalla pieni ja kuivakka mummo, joka parilla sanalla pisti 'vaarinhoitajille' luun kurkkuun. Mummo oli jaanyt pappiseriseuran jalkeen elamaan selkosille, jossa ei kymmenien kilometrien sateella ollut muita uskovaisia. Vaikka han oli jo silloin vanha, Paivamiehesta olen joskus nahnyt, etta han elaa vielakin. Etunimi oli niin harvinainen Suomessa, etta en ollut sellaista koskaan kuullut; myohemmin toisessa maassa (en Venajalla) olen tavannut saman etunimen. Sepa siita muoriskasta. Ei se Jumalan valtakunta aina ole viisaitten ja oppineitten etuoikeus.
Seppo Lohi puhui sydamen uskosta ja omantunnon hoitamisesta ripilla. Luultavasti tuo rippikohta on tarkea. Kenenkaan meidan ei ole helppoa ripittaytya, vaikka toisaalta meilla jokaisella olisi siihen tarvetta. Ajattelemme, etta kukaan toinen ei ole voinut joutua tallaisiin synteihin taikka tallaisten kuormien alle. Ja jos emme sita ajattele, niin kuitenkin sita, etta jos mina taman lankeemukseni kerron, tuo toinen ei enaa pida minua uskovaisena taikka ainakin salaa sydamessaan jaa ajattelemaan, etta olen huono uskovainen.
Luther opettaa ripista, etta otamme siina vastaan synninpaaston niin kuin itse Jumalalta, emmeka epaile. Juhani Uljas sanoo kirjassaan, etta paapaino ripissa ei olekaan syntien luettelemisessa, vaan synninpaaston sanassa. Viela Uljas varoittaa, ettemme joutuisi rippikierteeseen - - - etta kun nousee epailyksia, etta emme muistaneetkaan kertoa kaikkea mita aioimme taikka etta ehka katumuksemme ei ollutkaan tarpeeksi syvaa, jotenka rippia pitaisi taydentaa. Uljas sanoo, etta ripittaytymisemmekin on aina epataydellista.
Mutta tarkeaa se kylla on. Vain silla tavalla voi sailya sydamen usko puhtaassa omassatunnossa.
Ja suloista kokea Jumalan lapsen iloa, rauhaa ja vapautta! Monta turhaa juttua peittyy sen alle.
Tuolta ketjusta sattui silmiin osuva huomio: Kun me paljon pohdimme, luemme ja opiskelemme, aina palataan siihen uskomisen yksinkertaiseen tosiasiaan, etta saamme olla armosta uskomassa.
Joskus on kuulunut sanottavan, etta kukin vuorollamme olemme kantajina ja kannetavina.
Viela sanottakoon taman juttelupuheenvuoron lopuksi, etta Erkki Reinikainen mainitsi Kuusamo-puheenvuorossaan, etta HS sai tekemisistaan synnintunnon ja palasi parannuksen askelille. Eihan sille mitaan voi, etta ihmiset muistavat keskeisten paimentensa eksymiset, mutta yksilon kannalta vain se on tarkeaa, etta saa Jeesuksen veren turvissa nukkua pois.
---
Joku kummajainen niita autuuden ehtoja on aina matkan varrella keksinyt. Jos nyt en enaa puhuisi mitaan korvakoruista, mutta parrasta. Minulla on Euroopan rumin parta: siella taalla naamassa kasvavat letkeat jouhet, joita kampailen eri suuntiin ja valiin saksin sieraimista ja suun ymparilta. Silkkaa laiskuutta. En vain ole viitsinyt ryhtya parranajopuuhiin.
Nuorena miehena - silloin kun parta oli viela synti - kerran hoidin jotakin pankkiasiaa suviseuroissa Postipankissa. Asiassa tarvittiin todistaja. Pyysin todistajaksi toisen asiakkaan. Hanella oli sievasti hoidettu musta parta. Nimen olen unohtanut, mutta ammatiltaan han oli kemisti. Vilkuilin sita partaa ja mieleen nousi epailys - ihan niin kuin aiemmin levysoittimen kohdallakin -, etta parta ei taidakaan olla synti. Eika kulunut kuin pari vuosikymmenta niin parta ei enaa ollutkaan synti.
Jumala varmaan nauraa partaansa."
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kiitos sinulle, kun kirjoitit tuo Lohen pitämän hienon ja tervellisen alustuksen näkösälle. Siinä sitä on sitä oikeaa meininkiä! Joskus nimittäin alustuksissakin pitää jonkun sanoa jotain mikä ei ole sopivaa uskovaiselle ja mitä ei saisi tehdä. Mutta tuo Lohen alustus on tervettä oppia.
Huomasin tämän kohdan:
"Uskon kohteena ei ole seurakunta. Uskon kohteena ei ole synninpaasto."
Joskus muuten tuntuu, että vl-seurakunta on joillekin oikea siksi kun sen nimi on vanhoillislestadiolaisuus. Ja synnipäästö on monilla kai sitten mennyt uskomisen edelle, Jeesuksen edelle. Ihan kuin ne taikasanat, joilla annetaan anteeksi, olisivat se mitä tulee uskoa. Kyllä ripittäytyjän on hyvä uskoakin, että synnit on anteeksi myös Jumala antanut, mutta Jeesusta ei saa unohtaa tässä asiassa että Hänen ansioistaan ne synnit on anteeksi.
Kirjoitin näin
"Joskus nimittäin alustuksissakin pitää jonkun sanoa jotain mikä ei ole sopivaa uskovaiselle ja mitä ei saisi tehdä."
Eli tarkoitan, että joillekin joskus tuntuu kai olevan pakko muistuttaa uskovaisia siitä ja siitä, mitä ei saisi tehdä, mitä ei olisi hyvä tehdä.
Tämä avaus on ollut palstalla aamusta saakka samaan aikaan kun palstalla on näemmä käyty vilkasta keskustelua muista aiheista.
Olisin itse kuvitellut Seppo Lohen alustuksen pohjalta syntyvän kiinnostavaa mielipiteiden vaihtoa. Itse panin tyytyväisyydellä merkille seuraavia asioita:
- ei sanaakaan "vain me"-opista
- omakohtainen usko = yksilöllinen omatunto (ei kollektiivinen)
- seuroissa ei ole pakko käydä
- elävä usko ei ole tapakristillisyyttä
- kansankirkossa julistetaan elavaa Jumalan sanaa
- uskon kohteena ei saa olla synninpaastö
- uskon kohteena ei saa olla seurakunta
Edellä tuli monia kohtia, joissa näkemykset poikkeavat virallisesta vl-opetuksesta kuin yö päivästä.
mutta panin merkille nuo samat asiat tuosta alustuksesta. Näinhän sen pitäisi olla. Vaikka tämä tuli tuolla toisessa ketjussa kysyn kuitenkin Joosua sinulta sitä mitä minulta kysytiin. Oletko kuullut luottamuksesta Jumalan johdatukseen ja mitä se sinusta on...
Oma vastaukseni lienee tuolla naimaparannuksen... ketjussa.
tuo alustus ollut juuri sitä virallista vl-oppia?
Tämän lainasin joosualta...
- ei sanaakaan "vain me"-opista
- omakohtainen usko = yksilöllinen omatunto (ei kollektiivinen)
- seuroissa ei ole pakko käydä
- elävä usko ei ole tapakristillisyyttä
- kansankirkossa julistetaan elavaa Jumalan sanaa
- uskon kohteena ei saa olla synninpaastö
- uskon kohteena ei saa olla seurakunta
Kuten joosuan referaatista näkyy em seikkoja ei alustuksessa näy. Ja kuitenkin em asiat ovat mm päivämiehessä välillä erittäin ylikorostuneessa asemassa.Eli misssä se virallinen linja sitten on?
Jos ajattelen niitä SRK puhujinen puheita joita olen viimeaikoina kuullut ne sisältävät keskeisinä elementeinä nuo joosuan mainisemat asiat. Miksi? Kenen linja on se virallinen linja? Kenen jäljissä sitä kuljetaan? Ainakin itse toivoisin ettei kuljettaisi ihmisten vaan Kristuksen jäljissä.
Ehkä viittasit tähän kirjoitukseesi:
"Tiedän mitä on luottamus Jumlaan. Ja se on sitä että omatunto kirkastaa synniksi ne asit jotka syntinä tulee pois panna. Se mikä eroittaa Jumalasta on syntiä. Pitäisikö minun epäilä Pyhän Hnegen työtä ja kysyä kirkastaa asiat?
Raamattu ei anna meille lupaa tehdä syntiä lähimäistä vastaan. Itse kukin miettiköön mitä tällä tarkoitan."
Olen samaa mieltä kuin sinäkin kun sanot, että Raamattu ei anna meille lupaa tehdä syntiä lähimäistä vastaan.
Mielestäni Raamattu on ensisijaisesti rakkauden kirja ja erityisesti lähimmäisen rakkauden kirja.
Raamatun ja siihen perustuvan kristillisyyden keskeisin sanoma ja opetus ihmisille on, että opettelisimme elämään loukkaamatta toisiamme. Omalla kohdallani kesti pitkään ymmärtää tämä. Mutta kun sen vihdoin ymmärsin, Raamattu ikäänkuin avautui minulle aivan uudessa valossa.
Koska ihminen on kaiketi itsekäs ja raadollinen, eikä pysty elämään rikkomatta tätä "rakkauden käskyä", tämän vuoksi synnin sovitus on Raamatussa niin painokkaasti esillä. Ymmärtääkseni ihmisen suurin synti on loukata lähimmäisiään tavalla tai toisella. Juuri tämä "rakkauden käskyn" rikkominen on sitä, jota sanotaan epäuskoksi.
Pelkistetysti vastaisin kysymykseesi niin, että Jumalan johdatus on omantunnon ääni sydämissämme.
Luehan se ajatuksella, niin huomaat.
Jos peilaa omia tekoja ja valintoja siihen peiliin mikä rikkoo lähimmäistä vastaan ja yrittää elää sen mukaan löytää aika erillaisen elämän kuin sillä että peilaa omia valintoja siihen mitä vl tapakultuuri sanoo asiasta. (valitettavasti)
Voi olla että tämä asia on se asia joka vielä ajaa minut pois vl:sta. Kuitenkin tuntuu ettei vielä ole aika lähteä. Viimeisten vuosien aikana olen löytänyt jotain sellaista jota en soisi kadottavani. Ja luulen että joosua sinä olet yksi niistä joka tiedät mitä olen löytänyt ja mitä en soisi kadottavani.
Vastasin toiseen ketjuun.
Minulla on näköjään paljon skeptisempi asenne. Minusta tuossa alustuksessa tuli selvästi seurakunnan aseman korostaminen. Tosin kaiken pitäisi tapahtua sydämestä ja vapaaehtoisesti. Ei vain tavanomaisesti tai pakosta. Mutta silti pääasia on tärkein. Pysyä tuossa seurakunnassa ja tehdä rippiä synneistä, jotta omatunto olisi puhdas.
Viiteryhmä vaikuttaa ihan varmasti siihen, mikä tuntuu synniltä ja miten 'uskovainen talostelee jumalan valtakunnassa'.
Tuossa herätellään mielestäni veeälliä olemaan sydämestä saakka oikeita veeälliä eli 'uskovaisia' eikä vain tavan vuoksi joukon jatkona. Nuoriakin muistutettiin siitä, että ei kannata lusmuilla eli elää synnissä.
ajatelle joskus vl-positiivisestikkin.
Mutta tiedän että tässä on sellainen ristirita että kun lukee tekstin "tuntemaatta" ihmisen ajatusmailmaa sen syvällisemmin asiat voivat olla ihan ok. Kuitenkin jos tuntisi ihmisen paremmin ymmärtäisi että hän ei tarkoita sanoillaan sitä mitä sanoo.
Ajatteletko että SL "harhauttaa"? Ettei hän seiso sanojensa takana?
kaydaan nyt kahdessa ketjussa. Tuolla alempana on otsikko 'Seppo Lohi: Sydamen usko'. Siella ei ole nahtavissa itse alustuksen referaattia niin kuin tassa, mutta siella on hieman enemman keskustelua.
Ymmartaakseni Seppo Lohi ajattelee niin kuin alustuksessaan sanoo. Niin kuin itse uskoo.
Seppo Lohi saarnasi seuroissa Helsingissa seuraavana paivana eli 18.3.2007. Siella han mm. mainitsisi Lutherin sanoneen, etta uskovaisen tulisi katsella tata maailmaa ikaan kuin suljetuin silmin tai vain luomien raosta. Myos koskettava kohta saarnassa oli se, kun Seppo Lohi kertoi juuri ylioppilaaksi paasseesta tyttarestaan. Tytar oli luokkansa priimus ja aloitti yliopistossa matematiikan opinnot. 19-vuotiaana tytar kuoli liikenneonnettomuudessa. Seppo Lohi kysyi, meniko se kaikki koulu ja tyo ja elama turhaan... kun kaikki levisi peltiromun sekaan tielle. Ei se ollut turhaa, kun oli tytolla synnit anteeksi. Ja sitapaitsi - Seppo Lohi muistutti - kaikki tyo mita me taalla maassa teemme, tulee tehda niin kuin Jumalalle; tyo on Jumalan palvelemista. Jumalan kadessa ovat myos elamamme paivat.
"Voi olla että tämä asia on se asia joka vielä ajaa minut pois vl:sta. Kuitenkin tuntuu ettei vielä ole aika lähteä. Viimeisten vuosien aikana olen löytänyt jotain sellaista jota en soisi kadottavani. Ja luulen että joosua sinä olet yksi niistä joka tiedät mitä olen löytänyt ja mitä en soisi kadottavani."
Luulen tietäväni mitä tarkoitat. Minusta ei ole kovin oleellista se, missä joukossa kukin "talostelee" vaan se, miten kohtelee lähimmäisiään. Ajattelen pikemminkin niin, että Jumala on antanut sinulle arvokkaan profetoimisen tehtävän nimenomaan vl-liikkeen sisällä. Olet varmasti saanut hyvin monen vl-liikkeen sisällä olevan ihmisen ajattelemaan omaa uskoaan ja peilaamaan omia tapojaan, käyttäytymistään, puheitaan ja tekojaan nimenomaan Raamatun sanomaa vasten.
Mielestäni kaikki ne asiat, mitä palstalla olet nostanut keskusteluun, ovat juuri niitä suurimpia epäkohtia, vääristymiä, mitä vl-liikkeeseen on pesiytynyt sitten 60-luvun.
Sinun kirjoituksissasi olen aina huomannut pyrkimyksesi rehellisyyteen, oikeudenmukaisuuteen ja heikomman puolustamiseen. Nämä ovat myös minulle tärkeitä arvoja. Olen myös oppinut ymmärtämään, että jos omassa toiminnassa nämä arvot eivät ole keskeisellä sijalla, et kykene täyttämään Jumalan sinulle asettamaa tehtävää, rakastaa lähimmäisiäsi.
En tiedä, onko tämä oikea paikka paljastaa noin henk.kohtaisia mielipiteitä kenestäkään vl-saarnaajasta. Jotenkin olen varovainen.
Kyllä rivieni takaa voi lukea aika selvästi, miten suhtaudun silloisiin puhujiin, jotka jatkavat johtotehtäviään ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tai että he itse eivät ainakaan ole olleet mukana noissa väärintekemisissä. Sellaisen kuvan olen saanut.
Olen joskus lainannut tänne ko. henkilön suviseurasaarnan. En jaksa kaivaa sitä enää esiin. Minusta hän itse oli silloin syvällä noissa sanomissaan vl-vinoutumisssa, joten odotan selvempää irtiottoa silloisista menettelyistä.
Minua ei vakuuta pelkät puheet, jotka on suunnattu vain muiden tekemisiin. Jos asiat näkee oikeasti väärinä, niin kyllä se oma osuus jotenkin heijastuisi puheessa. Nyt puhe on jotenkin etäältä ja ylhäältä osoittamassa joidenkin muiden vääriä painotuksia ja tekoja...
En halua tuon tarkemmin sanoa. Mutta kyllä hän on luultavasti täysin sanojensa takana ja tarkoittaa juuri sitä mitä sanoo. Jos hän harhauttaa teksteillään, niin tilanne on todella kammottava.
kävin toisen tunnettun puhujan puheista keskustelua ja minullekkin aukesi se näköala että vaikka puhe perjaateessa on oiken jos näin sen luen. Enkä löydä siitä sinänsä sanomista. Kuitenkin joudun toteamaan että henkilö puhuu yhtä ja tekee toista. En tiedä kuinka paljon SL on tehnyt liikeemme sisällä työtä sen eteen että hoitokokoukset selvitettäisiin avoimesti. Enkä myöskään "teidä" onko hän ollut hoitajana ja korjannut omalta puoleltaan asioita.
Mutta se puhuja josta kulisseissa puhuin oli sekä hoitaja ja vaikka hän puhui oikein hän ei kuitenkaan omalta puolestaan ollut valmis korjaamaan sitä minkä on väärin tehnyt.
Ja tämä on aina se ristiriita siinä kun luetaan jonkun sanoja paperilta. Minä peilaan niitä siihen mitä minä ajattelen uskosta. Mitä minä ajattelen seurakunnasta jne... Ja kuitenkin tuo ihminen joka käyttää sanaa seurakunta voi ajatella siitä erillä laill kuin minä. Näin ollen koko teksti saa toisen merkityksen kun sanoilla on toiselle ihmiselle toinen merkitys kuin itselle.
Mihin peiliin tekstiä pitää peilata kun sitä lukee? Ensimmäisenä ajatellen raamattuun, mutta sitä voi peilata myös omantunnon peiliin vl seurakunnan peiliin, kansankirkko peiliin...
Kiitos nuhteista ei tämä ole varmaan oikea paikka käydä tuota keskustelua mutta osoiteeni on tiedossasi jos haluat jatkaa sitä kulisseissa.
Seppo Lohi itse mainitsi saarnassaan Helsingissa viime sunnuntaina. Muuten ei toki tulisi mieleenikaan mainita tuollaisesta.
Koska hänen saarnansa oli julkinen. Minäkin olisin voinut sen kuunnella. Niin kerro mitä hän puhui ihan henkilökohtaisesta tuosta ajasta. En tarkoita sitä kauheaa onnettomuutta, johon jo viittasit.
Mutta kerro miten hänen oma osuutensa hoitokokouksiin kuului hänen saarnassa! Se on minulle erittäin tärkeä tieto. Se voi muuttaa paljon...
Viestini ei ollut varmasti mikään nuhde Sinulle. Jos olisin rohkeampi, niin vastaisin kyllä, mutta minä raukka varon yhäkin. Jotain.
Tosin kyllä minä kai tärkeimmän yritin sanoakin. Kieli keskellä suuta. ;(
kirvelee :( ......
Tuntuu typerältä käydä tätä keskustelua julkisesti mutta muutakaan kanavaa ei ole.
Tiedätkö että olisi paljon helpompaa (itselle) olla hiljaa niin täällä kuin IRL. Ja kuitenkaa en voi antaa tälle mielihalulle myöten silloin kun kyseessä on joku niistä kolmesta arvosta jontka tuot esille. Rehellisyys, oikeudenmukaisuus ja heikommassa asemassa olevan puolustaminen.
viimesunnuntaisessa saarnassaan mitaan hoitokokouksista.
En nyt ihan vuoden paalle muista, minka ikainen Seppo Lohi on, mutta arvelisin, etta han on piakkoin 60:n paikkeilla. Taman mukaisesti han olisi hoitokokousaikoina ollut nuori pappi.
Olen ollut ymmartavinani, etta Seppo Lohi on noista 'vaikeista vuosista' jokseenkin samaa mielta kuin Erkki Reinikainen. Oletettavasti monet muutkin ovat tamansuuntaisilla linjoilla, mutta ei liene asiallistakaan luetella ja 'koteloida', etta nama ovat tuota mielta ja noiden kasitys taas tassa ja tassa suhteessa poikkeaa... jne. Reinikainen mainitaan usein siksi, etta han oli kristillisyydessa pitkaan keskeisissa tehtavissa. Lohi taas nykyisin usein mainitaan siksi, etta han on teologian tohtori ja tutkija, opettajana tiedekunnassa seka muistaakseni paraikaa kirjoittaa kristillisyytemme historiaa.
Talla etusivulla toisessa ketjussa taas kerran on mainittu nuo nelja (4) kohtaa Reinikaisen kasityksista.
Kiitos kun vastasit!
Arvelinkin, että asia on tuolla tavalla.
Sitä samaa, mitä ihmettelen hänen saarnoissaan ja muissa puheissaan, niin ihmettelin Reinikaisenkin kohdalla. Esim. syntymäpäivähaastattelu Kalevassa. Ei pientäkään viitettä siihen, että olisi itse ollut mukana. Vaikka on ollut.
Tässä linkki SL:n saarnaan, jonka kirjoitin jo aiemmin tänne.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000019201022#22000000019201022
Ensiksi kiitos sinulle Sointula ("sbasibo tebja")alustuksen touhuamisesta tänne!
Eka lukemiseni perusteella huomasin itsekin uskovani ja uskoneeni juuri tuolla tavalla.
Alustuksen päätösvirtenä oli lapsuuteni kotiseurakunnan papin, Kullervo Hulkon saarnavirsi.
niihin veljiin, jotka takakautta tulevat Valkealan puhujakokuksesta, kokoavat joukkonsa ja häipyvät-vaihdettu johto jatkaa loppuun kuin mitään ei olisi tapahtunut: pyykinpesu siirtyy syksyyn ja tanner on täynnä vaikeroivia
Mina en siirtanyt alustusta tanne, vaan sen teki nimimerkki 'Keskustelun pohjaksi'. Minulla ei tosin ollut mitaan sita vastaan, etta alustus siirrettaisiin myos tanne.
Tuo alustuksen jalkeinen puheenvuoroni partajuttuineen oli siis minun 'harhailuani' Mopin palstalla ao. ketjussa esitetyn perusteella. Se ei siis ollut alustuksen osa.
Mainitsin jo tuolla alempana toisessa ketjussa, etta mielestani tama Seppo Lohen alustuksen sanoma on juuri sita 'virallista vl-oppia' eli siis Raamatun mukaista oppia Jumalan valtakunnasta. Nahdakseni Seppo Lohi ei kokoa mitaan omia joukkoja ymparilleen Valkealan suviseuroissa eika muuallakaan, vaan asumme kaikki yhdessa tassa Jumalan valtakunnassa. Mihinpa me lahtisimme?
Mahdollista on, etta referaattiin viela joiltakin osin palataan.
Keskustelin asiasta lyhyesti Seppo Lohen kanssa. Nopean lapilukemisensa perusteella han totesi, etta olin referoinut 'varsin hyvin'. Lisaksi han totesi: '...nimimerkki Kieronymos oli koonnut siita kenties oleellisimmat.'
Kieronymoksen yhteenveto alustuksesta on Mopin palstalla ketjun ensimmaisena.