Pientä totuutta

Vanhanen sanoi, että verokevennykset tuovat dynaamisuutta talouteen.

Kyllä esim. opintotuen nosto, eläkkeiden nosto ja vaikka ne hoitajien palkankorotukset tuovat ENEMMÄN DYNAAMISUUTTA eli ostovoimaa.

Kaikkien palkansaajien verokevennykset johtavat siihen, että puolet niistä jää säästöön ja 25% menee Espanjan matkaan ja saksalaiseen autoon.

Kun tulonsiirtoja annetaan pienituloiselle, niin se on kuin laittaisi vettä myllyyn!!! Näin se vaan on. Julkista sektoria kannattaisi oikeasti vain kasvattaa. Se on kaikin puolin hyvinvoinnin mittari.

Ihmisille työtä, ihmisille palveluja eli ihmisille hyvinvointia!
2209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

eli dynamiikkaa. Taatustu veronalennuksilla, jos niitä jaetaan kaikille, tuloerot suurenevat. Saa nähdä onko Vanhasella rohkeutta parantaa julkista terveydenhuoltoa ja vanhustenhoitoa vai tyytyykö hän vain veronalennuksiin kuten tähänkin asti. Siitä nähdään mikä Matti on miehiään. Onko miehellä mitään periaatteita vai onko hän hommissa vain vallan ja oman edun tavoittelun vuoksi.

Äänestä

Pienituloiset ovat reservi.
Suurituloisien tulot ovat niin suuret että niistä riittää kulutukseen suomessa ja ulkomailla.
Menot jaetaan ihmisillä perusmenoihin ja kulutukseen.
Perusmenot ovat perustuloa yrittäjille.
Volyymi luodaan kerskakulutuksella.
Pieni on pieni aina vaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asiantuntija kirjoitti:

Vanhanen sanoi, että verokevennykset tuovat dynaamisuutta talouteen.

Kyllä esim. opintotuen nosto, eläkkeiden nosto ja vaikka ne hoitajien palkankorotukset tuovat ENEMMÄN DYNAAMISUUTTA eli ostovoimaa.

Kaikkien palkansaajien verokevennykset johtavat siihen, että puolet niistä jää säästöön ja 25% menee Espanjan matkaan ja saksalaiseen autoon.

Kun tulonsiirtoja annetaan pienituloiselle, niin se on kuin laittaisi vettä myllyyn!!! Näin se vaan on. Julkista sektoria kannattaisi oikeasti vain kasvattaa. Se on kaikin puolin hyvinvoinnin mittari.

Ihmisille työtä, ihmisille palveluja eli ihmisille hyvinvointia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu