Käsittääkseni yksi keliakiassa esiintyvistä oireista voi olla verenvuototaipumus K-vitamiinin puutteen vuoksi. Itselläni todettiin keliakia reilu kuukausi sitten ja gastroskopian yhteydessä otettujen verikokeiden mukaan mm.veren b-vitamiinipitoisuus oli hieman liian alhainen.
Gastroskopian yhteydessä minulta otettiin lisäksi joitain imeytymiskokeita verestä ja perusverenkuva, trombosyytit, maksa-arvot yms.verikokeita ja ne kaikki olivat ihan kunnossa, ainoastaan siis muutama vitamiini hieman laskussa. Gluteenittomalla ruokavaliolla olen ollut nyt hieman yli kuukauden verran.
K-vitamiinipitoisuutta ei minulta mitattu, mutta jo silloin reilu kuukausi minulla oli jaloissa siellä täällä pieniä verenpurkaumapisteitä, petekioita. Nyt pisteitä on tullut myös muualle kehoon, yläreisiin ja käsiin lähinnä. Onko muilla keliaakikoilla ollut samantyyppisiä
verenpurkaumaoireita ja voikohan tällainen ylipäätään olla yhteydessä keliakiaan?
Keliakian oireista
2
2340
Vastaukset 2
- gluteeniton
Hei,
en ole kyllä kuullut, että yhteyttä keliakiaan olisi tuollaisella verenvuototaipumuksella.
Joitakin vuosia sitten minulla oli outoja mustelmia, mutta syy niihin ei selvinnyt.- <<<>>>
"Keliakian tyypilliset oireet aiheutuvat viljatuotteiden epätäydellisestä imeytymisestä ruuansulatuskanavassa. Tyypillisiin oireisiin kuuluvat: laihtuminen, ripuli / löysät ulosteet, vatsakivut, pahoinvointi ja ruokahaluttomuus. Harvinaisempia oireita ovat suun haavaumat (aftat), hampaiden kiillevaurio, kipeä kieli, mahan turvotukset, luusto- / nivelkivut, vuototaipumus (johtuen K-vitamiinin puutoksesta), iho-oireet, ummetus ja häiriöt kuukautisissa."
Tämä teksti lainattu http://www.poliklinikka.fi/
Eli verenvuototaipumus on yksi mahdollinen oire.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51861
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍91827Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15706Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,2664Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56541
- 70533
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184529- 61523
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24496