tuki raskauden aikana

Kun vihdoin raskauduin ja olin tietysti ihan tohkeissani kaikesta uudesta, niin ei ollukkaan ketään, jolle olis voinu puhua :/ Mulla kyllä ollu helppo raskaus mutta silti.. Oma äiti oli aluksi aika hämillään, eikä siitä paljon juttuseuraa ollu. Nyt, kun mennään yli puolen välin, niin jonku verran oon äidin kans jutellu. Mut eipä muita niin hirveesti tunnu kiinnostavan.. Tai silleen, ku itelle tämä asia tuntu olevan aluksi päälimmäisenä ja ei osannu odottaa, ettei muut niin voimakkaasti reagoi..

Miehellä meni kauan aikaa, ennenku oikein ymmärsi, että vauva on tulossa. Vaikka toivottu olikin. Nyt kun maha jo näkyy niin kyllähän se sitä hellii.. Mut en mä kyllä oman miehen kans aivan kaikesta raskauteen liittyvästä pysty puhumaan. Kaikista eniten on tukea ehkä ollu raskaana olevasta ystävästä. Ollaan samoilla vaiheilla, niin on helppo puhua, ja voi olla varma, että asia kiinnostaa molempia :)

Oma mies on alusta asti ollut ihana. Samoin anoppi, mitä en olisi koskaan uskonut! Arvelin, että tunkee meille asumaan ja mulla menisi ihan hermot liialliseen hössöttämiseen ja reviirille tunkemiseen. Mutta näin ei ole käynyt.

Oma äitini on myös ollut erittäin mukna, innoissaan ja hyvä tuki. Se on kuitenkin rasittanut, että hän ei ole hyväksynyt mitään negatiivisia tuntemuksiani, fyysisiä pahoja oloja (vähätellyt) jne. Kaiken pitäisi olla koko ajan supermahtavaa ja kivaa. Lisäksi hän paheksuu kaikkea ...hmmm... no, jos esim joku edes tarjoaa minulle puolta lasillista viiniä aterialla kerran kolmessa kuukaudessa, niin äitini näyttää sonnan nielleeltä.

Oma mies on ollut se, joka on eniten tukenut, kuunnellut ja yrittänyt ainakin ymmärtää. Oma äitini myös, mutta välimatkaa on niin paljon:/ Kavereistani huomasin, että heitä se ei juurikaan kiinnosta. Entinen paras ystäväni laittoi välit kokonaan poikki ja toinen ei pidä yhteyttä juurikaan, kun haluaa niin kovasti toista lasta, mutta ei näytä onnistuvan. Aika masentavaa että kaverit lopettivat yhteyden pidon, mutta onneksi minulla on maailman paras ja ihanin mies. Hän on myös paras ystäväni

olen itseni parhain tuki ja turva. Toki tarpeen vaatiessa juttuseuraa riittäisi, mutta näin ok. Oon siis yh äiti/odottaja.

ollut/on oma mieheni ja äitini.
Kummatkin ovat auttaneet kaikin ihanin tavoin ja kiitänkin heitä siitä.
Toisinko anoppi...ei oo juurikaan korvaansa hetkauttanu..eikä kyselly kuulumisia tms...
Mut tietääpä jättäneensä tulevan ensimmäisen lapsenlapsensa huomiotta...ei sitä tarvi myöhemminkään antaa!!!

paras tukija on ollut kyllä avokki.
uskomatonta kyllä mies on jaksanut kaiken..
muuton,stressin, minun pomon joka huijasi palkkani,neuvolan lääkärin koka ehdotti suoraan että anna lapsi adoptioon,neuvolan vaihdon.. lista pitkä ja uskomaton...

lisäksi on ystäviä joille on voinut valittaa (vuodattaa) maailman pahuutta.
parhaat neuvot ja vinkit olen saanut äidiltä ja miehen pomolta(?)