Jos nyt joku kertoisi, pysytyisi jollakin järkisyyllä perustelemaan, että miksi kannattaa SDP:tä.
Miksi juuri SDP??
Erkki
9349
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ajaa koko Suomen asioita unohtamatta tavallista duunaria / palkansaajaa.
mutta eivät ne teot tahdo pysyä demariedustajilla tuon periaatteen tasalla.
SDP on alusta alkaen kannattanut ylikansallisten suuryritysten (jotka eivät maksa Suomeen penniäkään veroa) ehdoilla toteutettua Euroopan integraatiota ja työttömyyttä aiheuttanutta Eurokuntoa, EMU-kriteereitä. Lipposen hallituksen aikana ei ole tehty elettäkään kritisoidaksen globalisaatiota, EU:ta, WTO:ta ja työläisen selkänahasta revittyjä optiovoittoja - joita Lipponen itsekin kähmii -.
Sen sijaan, että demarit haluaisivat työllistävien rahojen pysymystä Suomessa, kannattavat he varojen vapaata virtaamista ulkomaille, siis pois.
SDP kannattaa sijoitusten, pääomien ja suuryritysten vapaata kilpailua sekä vapaata vientiä, joka köyhdyttää Suomen, on aiheuttanut ja ylläpitää korkeaa työttömyyttä.
Työväestö on kasinotalouden venäläisen ruletin aikana lyöty lyttyyn, kurjistettu ja unohdettu samalla kun kultapossujen taloutta on vaadittu kasvamaan vastoin kaikkia taloustieteen lainalaisuuksia sekä terveen järjen ja kohtuullisuuden sanelemia rajoja.
Kaiken kruunuksi kuluneen kahden eduskunnan aikana ennennäkemätön sosdem-värisuora on kannattanut suurten EU-maiden vallan lisäämistä ja unionin liittovaltioitumista välittämättä vähän vähääkään sen haittavaikutuksista tavalliselle suomalaiselle "duunarille," jollainen itsekin olen.
Kannatan työväenliikettä, joka taistelee EU:ta ja sen edustamaa globalisaatiota ja äärikapitalismia vastaan KOHTUULLISEN markkinatalouden puolesta.
Kilpailu ei ole välttämätöntä, vaan pakotettua. Puhutaan talouden kilpailukyvystä, mutta yksityisyrittäjiltä ei kysytä, haluavatko he kilpailla, vaan nämä pakotetaan sakkojen uhalla kilpailemaan. Onko tämä todella sosiaalidemokraattien intressissä? Entä kuinka mahdottoman suuren edustajamäärän ja ministerivärisuoran he tarvitsisivat voidakseen edes puhua yhden kritiikin sanan EU:ta ja kapitalistin kohtuuttoman voitontavoittelua ja hyvinvoinnin sekä työllisyyden alasajoa vastaan.
olisi toimittu esittämälläsi tavalla niin tuskinpa täällä olisi enää senkään vertaa toimivia yrityksiä vaan kaikki vielä toimintakunnossa olevat yritykset olisivat siirtäneet pääkonttorinsa ja toimintansa vaapaata markkinataloutta harjoittaviin maihin.
Maailma muuttu Eskoseni eikä vanhaan ole paluuta.
Laajemmin. Miksi eivät demut sano sitä suoraan. Että ei ole mahdollista ajaa työväestön etuja. Turhaahan demuja on äänestää, kun ne eivät voi eivätkä halua tehdä mitään työväestön hyväksi ahneuden markkinoita vastaan?
Maailma muuttuu, Lipponen lähtee joskus ja eduskuntaan tulee ennemmin tai myöhemmin sellaisiakin sossuja, jotka pitävät kiinni periaatteistaan vaikka maailma muuttuisi miksikä.
Eivät olisi voineet siirtyä mihinkään niin kauan, kun eivät olisi saaneet siihen mm. demarijohdon kannattamaa lupaa. Pääomaavirrat vapautettiin Koiviston johdolla 1991. Tehtiin siis eräs niistä lamaa ja työttömyyttä aiheuttaneista kirotuista virheistä. Sitä ennen - ennen vapaakauppaa täältä ei siirtynyt mitään mihinkään. Sitä joko yhtiöt olivat täällä tai itkivät ja olivat.
Laiton vienti olisi vienyt linnaan!
Työttömyyden hoito tuntuu olevan ainoa moitittava asia SDP:n toiminnassa. Tosiasiassa työttömyys on alentunut merkittävästi Ahon hallituksen aikaan saamasta lähtötilanteesta.
Jos vertaat Suomen taloudellista tilaa ojektiivisesti muihin pohjoismaihin, muuhun eurooppaan tai Yhdysvaltoihin niin tuskin voit kieltää, etteikö Suomen talouden tila olisi melko hyvässä jamassa.
Sitä paitsi Lipposen hanllitus on pitänyt erittäin hyvin pienten jäsenmaiden puolia EU:ssa.
Pitää myös muistaa, jos yrityksien eduista ei huolehdita ei meillä duunareilla olisi näitäkään työpaikkoja. Suomi ei ole maailmassa yksin, joten taloudellinen toimintaympäristö on pidettävä huokuttelevana myös suomalaisille yrityksille Suomessa.
Välillä syntyy mielikuva ettei haluta nähdä metsää puilta.
Vaalikeskusteluissa tuli ilmi, että pitäisi helpottaa pienten yritysten mahdollisuuksia ottaa uusia työntekijöitä. Siis taloudellisia helpotuksia. Mm. Anneli Jäätteenmäki kannatti tätä. Tämä on hyvä idea! SDP ei todellakaan ole toiminut tässä asiassa rakentavasti. Se on ollut pikemminkin jarru! Täällä jotkut pitävät tulonsiirtoja kirosanana, mutta totuus on, että sivistysvaltiossa, joka huolehtii myös heikompiosaisista, ovat tulonsiirrot aivan oleellinen ja välttämätön asia. Ja muutoinkin.
Ei tulla toimeen ilman tulonsiirtoja! Järjestynyt yhteiskunta vaatii sitä! Tervetuloa SDP tähän toimintaan, ajamaan myös pienyrittäjien ja vähäosaisten asiaa!
Olisi meillä vielä Sonera eikä sitä likaista ilmaa jota soissut osti Saksasta. Paljonko se hyödyttää stadilaisia sillä täällä landella ei vielä ole tajuttu sen arvoa.
palkansaajien unohtaminen. Työttömyydestä ovat kaikki vanhat ja periaatteettomat vallanpitäjät yhtä lailla vastuussa. Työttömyys on pysynyt samana eli noin puolen miljoonan paikkeilla "eurokunnosta" lähtien. Toivottavasti siihen tulee parannuksia. Ruotsissa ja Tanskassa ovat sosiaaliturva ja peruspalvelut aika tavalla paremmin kuin täällä. Täällä korotetaan kansanedustajien ja virkamiesten palkkoja, tehdään eduskunnan lisärakennuksia sitten annetaan suurten pääomien karata maasta taikka kasaantua muutamiin harvoihin käsiin.
EU:ssa Lipponen on ottanut kaiken vastaan sellaisena mikä on annettu. "Mallioppilasta" todellakin ollaan. EU:n määräyksiä olisi mahdollista jättää toteuttamatta ns. rakentavan pidättyvyyden merkeissä, jos jäsenmaan etu sitä vaatisi. Mutta kun ei niin ei. Belgian pääministeri Günther Verheugenin mukaan Lipposen Suomi on EU:n liittovaltiohenkisimpiä maita, joka on valmis luovuttamaan asiansa kulttuuriaan myöten EU:n hoteisiin.
Työttömyys kasvaa. Suuryhtiöt irtisanovat ja sijoittajat palkitsevat yhtiöt. "Työttömyys pelastaa Amerikan talouden" Oli Hesarin otsikkona. Suomalainen metsäjätti irtisanoi, sijoittajat palkitsivat yhtiön. Tämä työnantajapuoli, suurpääoman omistajat ja ylikansallinen pääoma, on työväestön todellinen vihollinen. Sdp:n Mauno Koivisto yhdessä Kepun Esko Ahon ja Kokoomuksen Iiro Viinasen kanssa marssitti esiin nämä myyttiset markkinavoimat, eli ylikansallisen kapitalismin pääomankasvun vaatimuksen rajoittamattomuutta vaativat keinottelijat.
Lama aiheutettiin tahallaan pääomavirrat vapauttamalla, vaikka tiedettiin että niitä olisi tuolloin, nousukautena, tullut rajoittaa eikä päästää taloutta ylikuumenemaan ehdoilla. Lama seurasi, ja sen sijaan että olisi muiden pohjoismaiden tavoin elvytetty taloutta, lamaa syvennettiin ja pitkitettiin työttömyys- sosiaali-ja peruspalveluita leikkaamalla (tämä on myönnetty). Senkin ovat myötäneet, että työttömyyden päästäminen kasvuun oli virhe.
Lipposen hallitus näki Suomen historian suurimman kansantuotteen kasvun, mutta ketkä hyötyivät siitä? Mitään laman aikana tehtyjä leikkauksia ei korjattu. Uusia leikkauksia tehtiin sitäkin enemmän. Edes Ahon-Viinasen tasavallan purkamis-hallitus ei alentunut leikkaamaan lapsilisiä. Lipposen sdp teki sellaisenkin, melkoisen arvovalinnan. Kunhan yksityisten rosvojen voitot kasvavat ja kultapossudemarit (Sundqvist) sekä virkarikosten tekijät ja peitteilijät suojellaan koko koneiston voimin.
Uudet EU-sopimukset, joista on hyötyä ainoastaan suurille maille suurine kapitalisteineen, Lipposen hallitus on allekirjoittanut sellaisenaan. Liittovaltion perustuslaki ja NATO hyväksytään sellaisenaan, ellei vähitellen ala kansan silmät avautumaan suurten puolueiden aatteellisten vararikkojen suhteen.
Ruotsi ja Tanska ovat niin työväenliikkeen asiassa kuin tiedonvälityksen rehellisyyden suhteen Suomea edellä. EU:sta vapaan Norjan asema on suorastaan kadehdittava.
ps. Lama aiheutettiin tahallaan, jotta saataisiin kansa suostumaan EU:hun littymiseen. Luvattiin, että sitten tulee työtä ja työllistäviä sijoituksia Suomeen. Ainostaan jonnekin maailman köyhimpiin maihin lukeutuvaan Malin tasavaltaan tulee Suomea vähemmän työllistäviä pääomia. Lipponen myy kaiken ulos. Täältä myytiin 1100 miljardin osakkeet 300 miljardilla - sekin tietoisesti ja tahallaan omaa kansaa vastaan, ulkomaisen suurpääoman hyväksi.
Miten niin meidän talous on paremmassa tilassa? Onko lukuja?
Ainakin työttömyys on korkein Pohjoismaissa meillä. En muista tarkkoja prosentteja mutta ne luettiin uutisiss ennen vaaleja ja Tanskassakin matalammat prosentit.