Keiju K

Olen iloinen että sinä et kuulu minun ystäviini. Sillä olet jo nyt yhden päivän aikana mahdollisesti tehnyt useampia karhunpalveluksia ystävällesi.
Oma paras ystäväni ei ole mukana (kävi kyllä katsomassa ja ostaa joskus jotain tuotteita omasta pyynnöstään), eikä se haittaa meitä kumpaakaan, mutta etenkin alussa olin itse todella innokas ja hän varmaan oli helisemässä kanssani =), mutta siitä huolimatta hän kannusti minua koko ajan onnistumaan, vaikka varmasti ei alkuun uskonut minun tekevän tästä yhtään mitään.
Sinä et mielestäni ansaitse titteliä Ystävä ainakaan kyseiselle ystävällesi.
Ystävät tukevat toisiaan, vaikka eivät olisikaan samaa mieltä. Jos itse et pidä jostakin, mutta ystäväsi kokee sen tärkeäksi itselleen, ei ole sinun asiasi latistaa häntä.
Tämän päivän aikana olet täällä käynyt kyselemässä.. haukkumassa tuotteita... valittanut ystäväsi käytöstä... etsinyt ikivanhoja moneenkertaa koluttuja linkkejä, jotka ilmeisesti ovat sinulle uusia.. jne.
Kerro myös nämä tekemisesi ystävällesi tänään ja toivo, että sinun ystäväsi kohtelevat sinua eri tavalla, kun itse jostakin seuraavaksi innostut.

Toivon todella sinulle positiivisempaa kevättä kaikesta huolimatta ja toivon myös ystäväsi menestyvän sinusta huolimatta.
151153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Minä itse koen olevani ystävälleni (taitaa olla entinen) pelkkä mahdollinen hyödynnettävä. Eli hän näkee ainoastaan euronkuvat, kun minut näkee. Että silleen...

Onko sinun jotkut ystäväsi alkaneet karttamaan sinua, vai miksi olet niin ärtynyt mielipiteistäni?

Vai tuliko sinulle olo, että ehkä jotkut ystäväsi eivät pidäkään tästä puheenaiheesta, jota ilmeisesti paasaat tämän tästä?

Ja vielä, en todellakaan voi kehua tuotetta, joka laittoi suuni sellaiseen kuntoon. Ilmeisesti kuitenkin pitäisi.

Äänestä
  • Tarkoitin sitä, että miksi et puhu näitä asioita ystäväsi kanssa vaan tulet keskustelupalstalle provosoimaan. Tosi harmi, jos ystäväsi ajattelee kuten luulet, mutta sekin kannattasi keskustella kasvotusten.
    Yksikään ystäväni ei karta minua bisneksen takia, mutta muutama "kaveri", silloin aikanaan kun aloitimme, karttoi kyllä. Eivät ikinä tulleet katsomaan ja luulevat vieläkin että "myymme saippuaa". Heillä on tapana muutenkin puhua ihmisten selän takana (itse eivät ole "menestyneet" missään), joten heidän poistumisensa kaveripiiristämme ei ole aiheuttanut muuta kuin helpotusta.
    Miksi et saman tien haukkunut kaikkia tuotteita mistä et ole elämässäsi pitänyt? Miksi vain ystävältäsi ostamasi hammastahna?
    Minulla ei ole tapana paasata tästä kaikille kaiken aikaa, joten se siitä, mutta en siedä pikkumaisuutta.
    Asiat pitää keskustella eikä vain "jättää" ja jäkättää omassa mielessään, mutta se keskustelu on monelle ylivoimaista, sillä pääsee ns. helpommalla kun ei sitä tee. Sanoit, että taitaa olla entinen... Olet jo luovuttamassa ystävästäsi, ilman että olet keskustellut hänen kanssaan kunnolla. Suosittelen, että tee se ensin.
    Toivon, että saatte välinne oikealle tolalle.

    Äänestä

  • Asura kirjoitti:

    Tarkoitin sitä, että miksi et puhu näitä asioita ystäväsi kanssa vaan tulet keskustelupalstalle provosoimaan. Tosi harmi, jos ystäväsi ajattelee kuten luulet, mutta sekin kannattasi keskustella kasvotusten.

    Me olemme tästä keskustelleet lukuisia kertoja... mutta kun on hurmos päällä, niin ei tunnu menevän kaaliin, ettei minua tosiaan kiinnosta.

    Nytpä pyydänkin apua teiltä muilta palstalaisilta: mitä minun pitäisi tehdä tässä kiusallisessa tilanteessa? Annanko periksi ja hyppään toisen mieliksi kaikissa tilaisuuksissa, kutsun ystävät ja hänet kotiini tuoteinfoon, tuhlaan rahani hänen tuotteisiinsa, liityn ketjuun vastoin tahtoani... Vai saanko pitää oman pääni (kyse on kuitenkin minun muista ystävistä, minun rahoista ja minun tahdostani).

    Äänestä

  • Keiju K kirjoitti:

    pidä tehdä mitään vasten tahtoaan. Aiemmista kirjoituksistasi ei ilmennyt, että olette jo keskustelleet, siksi siitä puhuin.
    Minä itse olen sanonut suoraan kaikille kavereilleni, että jos he eivät ole halukkaita tämän bisneksen puitteissa toimimaan missään muodossa, sanovat sen suoraan minulle, niin en heitä tällä vaivaa mitenkään. Vuosien varrella osa heistäkin on lähtenyt mukaan, kun olemme heidän päätöksiään kunnioittaneet.
    On ollut tilanteita, että kaveri on sanonut "ei nyt", vaikka on tarkoittanut "ei ollenkaan" ja tästähän syntyy silloin väärinkäsitys, eikö. Ajattelin, että teillä on käynyt näin.

    Äänestä

  • Asura kirjoitti:

    Tarkoitin sitä, että miksi et puhu näitä asioita ystäväsi kanssa vaan tulet keskustelupalstalle provosoimaan. Tosi harmi, jos ystäväsi ajattelee kuten luulet, mutta sekin kannattasi keskustella kasvotusten.
    Yksikään ystäväni ei karta minua bisneksen takia, mutta muutama "kaveri", silloin aikanaan kun aloitimme, karttoi kyllä. Eivät ikinä tulleet katsomaan ja luulevat vieläkin että "myymme saippuaa". Heillä on tapana muutenkin puhua ihmisten selän takana (itse eivät ole "menestyneet" missään), joten heidän poistumisensa kaveripiiristämme ei ole aiheuttanut muuta kuin helpotusta.
    Miksi et saman tien haukkunut kaikkia tuotteita mistä et ole elämässäsi pitänyt? Miksi vain ystävältäsi ostamasi hammastahna?
    Minulla ei ole tapana paasata tästä kaikille kaiken aikaa, joten se siitä, mutta en siedä pikkumaisuutta.
    Asiat pitää keskustella eikä vain "jättää" ja jäkättää omassa mielessään, mutta se keskustelu on monelle ylivoimaista, sillä pääsee ns. helpommalla kun ei sitä tee. Sanoit, että taitaa olla entinen... Olet jo luovuttamassa ystävästäsi, ilman että olet keskustellut hänen kanssaan kunnolla. Suosittelen, että tee se ensin.
    Toivon, että saatte välinne oikealle tolalle.

    hyvä että on tosiaan ihmisiä jotka ajattelevat oikein niin kuin keiju.

    Äänestä

  • Keiju K kirjoitti:

    Me olemme tästä keskustelleet lukuisia kertoja... mutta kun on hurmos päällä, niin ei tunnu menevän kaaliin, ettei minua tosiaan kiinnosta.

    Nytpä pyydänkin apua teiltä muilta palstalaisilta: mitä minun pitäisi tehdä tässä kiusallisessa tilanteessa? Annanko periksi ja hyppään toisen mieliksi kaikissa tilaisuuksissa, kutsun ystävät ja hänet kotiini tuoteinfoon, tuhlaan rahani hänen tuotteisiinsa, liityn ketjuun vastoin tahtoani... Vai saanko pitää oman pääni (kyse on kuitenkin minun muista ystävistä, minun rahoista ja minun tahdostani).

    teille mene kaaliin vm;ssä EI MYYDÄ MITÄÄN VAAN KÄYTETÄÄN TUOTTEITA JA HANKITAAN SAMANLAISIA TUOTTEIDEN KÄYTTÄJIÄ KUIN ITSE OLET,JOSTA MUODUSTUU KÄYTTÄJÄ VERKOSTO JOKA TUOTTAA TULOJA NIILLE JOTKA OVAT HANKKINEET UUSIA TUOTTEIDEN KÄYTTÄJIÄ....KOITTAKAA KÄSITTÄÄ NÄIN YKSINKERTAINEN ASIA.....UNOHTAKAA NÄMÄ HUHAA KUTSUT YMM.

    Äänestä

  • kkrhhdy kirjoitti:

    "kutsun ystävät ja hänet kotiini tuoteinfoon"

    Eikö tämä juuri ole sitä värväystä? Ja myös ne jotkut tilaisuudet, johon saan jatkuvasti kutsuja "tule ja o ta ystäväsikin mukaan".

    Minä kyllä menen kutsuille, jos minulle sopii. En osta, jos en tarvitse, eikä kukaan ole närkästynyt siitä. Närkästys on varmasti omien vääristyneiden asenteiden tulosta omien korvien välissä. En oikein ymmärrä, miten ihmeessä niin luonnollisesta asiasta voidaan saada hirvittäviä viestiketjuja aikaan. Lienee tekemisen puute ihmisillä kun tällaisista asioista joudetaan vääntämään mitä uskomattomampia tarinoita.

    Otan mukaan jonkun, jos joku on esiteltävistä tuotteista kiinnostunut. Minua kiinnostaa aina kehityksen tulokset. Haluan nähdä, mitä uutta nyt, vaikka en ostaisikaan.

    Mutta niinhän me jakaudumme, suurin osa ihmisistä suhtautuu vihamielisesti uusiin asioihin, eikä vahingoissakaan halua tietää ensimmäisten joukossa uusista asioista tai tuotteista. Toiset meistä ovat kiinnostuneet kaikesta uudesta, ja uutuuksista.

    Äänestä

  • asennevammasta kirjoitti:

    Kaikki ovat kiinnostuneita uutuuksista. Kun kiinnostus on herännyt, kannattaa kysyä, että mitä maksaa. Muuten menee rahat.

    Äänestä

  • Jxxx kirjoitti:

    Mistäpä keksit tollaisen nerokkuuden, et hintakin pitäis kysy ?
    Luuletko, et ei olla hintatietoisia ? Ehkä Sinulle uusi valtausalue, mut laatu on toinen kysymys, mikä määrää enemmän kuin hinta.

    Äänestä

  • Jxxx kirjoitti:

    Kaikki ovat kiinnostuneita uutuuksista. Kun kiinnostus on herännyt, kannattaa kysyä, että mitä maksaa. Muuten menee rahat.

    Mistäpä keksit tollaisen nerokkuuden, et hintakin pitäis kysy ?
    Luuletko, et ei olla hintatietoisia ? Ehkä Sinulle uusi valtausalue, mut laatu on toinen kysymys, mikä määrää enemmän kuin hinta.

    Äänestä

  • Keiju K kirjoitti:

    Me olemme tästä keskustelleet lukuisia kertoja... mutta kun on hurmos päällä, niin ei tunnu menevän kaaliin, ettei minua tosiaan kiinnosta.

    Nytpä pyydänkin apua teiltä muilta palstalaisilta: mitä minun pitäisi tehdä tässä kiusallisessa tilanteessa? Annanko periksi ja hyppään toisen mieliksi kaikissa tilaisuuksissa, kutsun ystävät ja hänet kotiini tuoteinfoon, tuhlaan rahani hänen tuotteisiinsa, liityn ketjuun vastoin tahtoani... Vai saanko pitää oman pääni (kyse on kuitenkin minun muista ystävistä, minun rahoista ja minun tahdostani).

    opettele verkostokritiikkiä. Jossain vaiheessa opit kaikki niiden ulkoa opetetut lauseet.

    Äänestä

  • et ystävä. Älä pilkkaa oikeita ystäviä kertomalla olevasi muuta kuin olet.

    Äänestä

  • Minkä ikäinen olet ?

    Äänestä

  • :::: kirjoitti:

    Minkä ikäinen olet ?

    ????

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Asura kirjoitti:

Olen iloinen että sinä et kuulu minun ystäviini. Sillä olet jo nyt yhden päivän aikana mahdollisesti tehnyt useampia karhunpalveluksia ystävällesi.
Oma paras ystäväni ei ole mukana (kävi kyllä katsomassa ja ostaa joskus jotain tuotteita omasta pyynnöstään), eikä se haittaa meitä kumpaakaan, mutta etenkin alussa olin itse todella innokas ja hän varmaan oli helisemässä kanssani =), mutta siitä huolimatta hän kannusti minua koko ajan onnistumaan, vaikka varmasti ei alkuun uskonut minun tekevän tästä yhtään mitään.
Sinä et mielestäni ansaitse titteliä Ystävä ainakaan kyseiselle ystävällesi.
Ystävät tukevat toisiaan, vaikka eivät olisikaan samaa mieltä. Jos itse et pidä jostakin, mutta ystäväsi kokee sen tärkeäksi itselleen, ei ole sinun asiasi latistaa häntä.
Tämän päivän aikana olet täällä käynyt kyselemässä.. haukkumassa tuotteita... valittanut ystäväsi käytöstä... etsinyt ikivanhoja moneenkertaa koluttuja linkkejä, jotka ilmeisesti ovat sinulle uusia.. jne.
Kerro myös nämä tekemisesi ystävällesi tänään ja toivo, että sinun ystäväsi kohtelevat sinua eri tavalla, kun itse jostakin seuraavaksi innostut.

Toivon todella sinulle positiivisempaa kevättä kaikesta huolimatta ja toivon myös ystäväsi menestyvän sinusta huolimatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu