Onko Sonnimies diskattu

Onko Seriffi ollut niin julma, että on suututtanut Sonnimiehen perusteellisesti, olihan hän palstamme kiihkeinpiä Kepulaisia. Minä olen nyt hieman epävarmalla pohjalla, tämän Hallitusmuodon suhteen, minä haluaisin Vanhasen ja Heinäluoman jatkavan, toivottavasti pojilla on Kassakaappisopimus.

Se ei ole epäreilua kuten jotkut ajattelevat, se on tosi reilua kun Valtakuntamme asioita ajetaan, meidän kansalaisten enemmistön ehdoilla. Ei Amerikkalaismallisella Kokoomuslaisella köyhät kyykkyyn mallilla, eikö näin ole Sonnimies.?????
9462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Siellä kantturoiden peräpäässä hääräämässä...

Äänestä

suurimmat valehtelijat pääsevät hallitukseen.
Olen odottanut 12v jotain kehitystä tapahtuvan
köyhien elintasottomuudelle, usko on mennyt teihin on lopullisesti out.

Äänestä
  • osattomiksi jääneitä onettomia luusereita jotka eivät ole tässä kovassa elintasokilpailussa pysynytnoitten parempiosaisten matkassa, joudutko vielä Ladalla ajamaan, ja siitä syytät Demareita.

    Nythän kaikki elitasomittarit kertovat hyvinvointisuomesta, miten sinä Kokoomuslaisena koet sen vääräksi, olen kauhiasti hämmästynyt.

    Äänestä

Olen ollut tiiviisti metsätilallani, kun on ollut näin loistavat ilmat. Olen mennyt aamulla jo kuuden aikaan raivaussahan kanssa mestään. Aivan loistavat olosuhteet aamulla, kantohanki ja pikku pakkanen. Voi sitä nautintoa.

Tietokonetta en ota koskaan mukaan mökilleni, vaan nautin ihan muista asioista.

Kyllä teki SAK ja Heinäluoma Ukille ruman tempun, kun järkkäsivat rökäletappion SDP:lle. Valitettavasti Ukin kannalta, porvarihallitus siitä tulee.


Mutta älä Ukkeli sure, pane muorin kansa polkaksi vaan, kyllä Matti pitää kokoomuksen aisoissa.

Äänestä
  • Onko tuota Sonnimiehellä jotakin salattua tietoa, kun porvarihallitusta ennustelet? Vai mistä niin päättelet "siitä" sellaisen tulevan? Vaalituloksen perusteellhan se nyt toki on selvää ollut jo sunnuntai-illasta lähtien ja kaikki muut vaihtoehdot ovat mahdollisia vain kepun ja kokoomuksen surkeasti epäonnistuessa. Eihän ne semmoista halua, kyhäävät vaikka väkisten hallituksen. Erimielisyydet lakaistaan maton alle eikä niitä oteta esiin ennen ensi vaaleja. Yhtään rakentavaa päätöstä ei kepun ja kokoomuksen hallitus tule tekemään. Tämän ennustan minä lantapaakusta.

    Äänestä

  • porvarihallitus? kirjoitti:

    Onko tuota Sonnimiehellä jotakin salattua tietoa, kun porvarihallitusta ennustelet? Vai mistä niin päättelet "siitä" sellaisen tulevan? Vaalituloksen perusteellhan se nyt toki on selvää ollut jo sunnuntai-illasta lähtien ja kaikki muut vaihtoehdot ovat mahdollisia vain kepun ja kokoomuksen surkeasti epäonnistuessa. Eihän ne semmoista halua, kyhäävät vaikka väkisten hallituksen. Erimielisyydet lakaistaan maton alle eikä niitä oteta esiin ennen ensi vaaleja. Yhtään rakentavaa päätöstä ei kepun ja kokoomuksen hallitus tule tekemään. Tämän ennustan minä lantapaakusta.

    joku demarien vanha taikaperinne?

    Äänestä

..missä luuraat nyt, kun UKILLA on vaikeaa, kun sossut hävisivät

Äänestä
  • Uusi-Ukilla ei ole koskaan vaikeaa, Ukki elää siten, että vaikeudet kaadan tuollaisille Vinku Wiljameille kuten sinulle. Demarien häviö tietenkin vähän hämmästyttää, mutta ei mitenkään mieltäni järkytä.

    Eilen illalla lämmitin saunan, kylvin kaiken pahan pois kropastani, otin kaapista täyden pullon Ballantais Wiskiä, kaadoin lasin puolilleen, panin jäitä ja nautin. Tuo Wiski on siitä kumma juoma kun siihen ei vain tahdo mikään Lanrinki sopia, tiedäthän sen Winku viljam.

    Yhdeksältä panin maaten, nukuin kuin tukki kello viiteen, voiko ihminen jolla on vaikeaa nukkua noin hyvin. Silloin viideltä joku silitti minun karvaista rintaani,ja yö oli täydellinen.?????????

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Uusi-Ukilla ei ole koskaan vaikeaa, Ukki elää siten, että vaikeudet kaadan tuollaisille Vinku Wiljameille kuten sinulle. Demarien häviö tietenkin vähän hämmästyttää, mutta ei mitenkään mieltäni järkytä.

    Eilen illalla lämmitin saunan, kylvin kaiken pahan pois kropastani, otin kaapista täyden pullon Ballantais Wiskiä, kaadoin lasin puolilleen, panin jäitä ja nautin. Tuo Wiski on siitä kumma juoma kun siihen ei vain tahdo mikään Lanrinki sopia, tiedäthän sen Winku viljam.

    Yhdeksältä panin maaten, nukuin kuin tukki kello viiteen, voiko ihminen jolla on vaikeaa nukkua noin hyvin. Silloin viideltä joku silitti minun karvaista rintaani,ja yö oli täydellinen.?????????

    Eihän tuo ollut Wiljamin kirjoitus ollenkaan.

    Wiljami on opiskelemassa Roomassa kansainvälisiä asioita, eikä keskustapuolueen asioita ehdi pohdiskella aina.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uusi-Ukki kirjoitti:

Onko Seriffi ollut niin julma, että on suututtanut Sonnimiehen perusteellisesti, olihan hän palstamme kiihkeinpiä Kepulaisia. Minä olen nyt hieman epävarmalla pohjalla, tämän Hallitusmuodon suhteen, minä haluaisin Vanhasen ja Heinäluoman jatkavan, toivottavasti pojilla on Kassakaappisopimus.

Se ei ole epäreilua kuten jotkut ajattelevat, se on tosi reilua kun Valtakuntamme asioita ajetaan, meidän kansalaisten enemmistön ehdoilla. Ei Amerikkalaismallisella Kokoomuslaisella köyhät kyykkyyn mallilla, eikö näin ole Sonnimies.?????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu