Noniin, tulipas viimeinkin tuokin pätkä katsottua. Parisen päivää sitten. Kyllähän täältä löytyy juttua tähän liittyen vaikka millä mitalla. Siitä huolimatta haluaisin kysyä, että mitä mieltä ihmiset ovat tästä leffasta?
Itse pidän tätä elokuvaa ihan hyvänä. Ei läheskään niin sairas, mitä joidenkin juttujen perusteella voisi luulla. Tosin kyllä tuo eläinten tappaminen meni liian pitkälle... Yleensäkin siis siinä mielessä, että piti niin tarkkaa näyttää esimerkiksi se kilpikonnan tappaminen.
Jokatapauksessa, mielenkiintoinen draama viidakon elämästä. Varsinaiseksi kauhuksi en tuota kutsuisi, vaikka K-18 tasoa onkin.
Cannibal Holocaust
7
621
Vastaukset
- Darkwing Ducker
niistä klassisista oman kannibaalikauhu-genrensä kulttileffoista jotka "pitää nähdä", mikäli nyt yhtään voi sietää verta ja suolenpätkiä. Ihan ok elokuva, silti kuitenkin mielestäni kaiken sen vuosien aikana saamansa kohun ja K18-merkinnän arvoinen.
Ja olen samaa mieltä, eläinten tappaminen oli ehkä vähän huonon maun liioittelua, eritoten kun elokuvassa esim. juurikin se kilpikonna tapettiin kohtauksessa oikeasti eikä nyky-Hollywoodin tyyliin "leikisti". Raaka pätkä se on kaiken kaikkiaan monen vastaavanlaisen 70-80 -luvun kannibaalileffan ohella eli en ehkä suosittele kuitenkaan kaikkein herkimmille ja herkkävatsaisimmille katsojille.
Ajankohtainen leffa sinällään että ohjaaja Deodato on mukana tekemässä myös uutta versiota tästä elokuvasta, jonka pitäisi ilmestyä 2009. En varmaan koskaan kyllästy haukkumasta tätä kyseistä tekelettä.
Hyvä musiikki ja pari ikimuistettavaa kohtausta, muuten helvetin huono ohjaus kehnolta ohjaajalta. kerronta takkuaa, ohjaus tökkii, rytmi hukassa ja näyttelijät kamoissa?
Parhaiten elokuvaa kuvaa sana amatöörimäinen.
Ja kehtaa vielä haukkua Blair Witch Projektin tekijöitä elokuvansa raiskaamisesta!
Parasta elokuvassa musiikin lisäksi on oikeastaan tapa jolla se näyttää eläinten tappamisen - se esitetään raakana, alkukantaisena ja kuvottavana toimintana - mitä se onkin!- että..
Se jos todellakin pitää paikkansa, että Teodatoa häiritsi Blair witch project, voi syynä kenties olla se, että hän oli juuri tuolloin suunnittelemassa jatkoa klassikolle, tai Remakea, mutta Blair witch projectin tekijät veivät juuri sopivan markkinaraon silloiseen aikaan, kenties.. ?
- MarkiisiDeFuckingÅmÅl
että.. kirjoitti:
Se jos todellakin pitää paikkansa, että Teodatoa häiritsi Blair witch project, voi syynä kenties olla se, että hän oli juuri tuolloin suunnittelemassa jatkoa klassikolle, tai Remakea, mutta Blair witch projectin tekijät veivät juuri sopivan markkinaraon silloiseen aikaan, kenties.. ?
Deodato sanoi jossain haastattelussa, et ei hän edes tiennyt mistään Blair Witch -leffasta, ennenku hänelle tultiin sanomaan tai kysymään, et eiks sua haittaa et USAlaiset tekee rahaa sun juonellas?
- Teodatoa
MarkiisiDeFuckingÅmÅl kirjoitti:
Deodato sanoi jossain haastattelussa, et ei hän edes tiennyt mistään Blair Witch -leffasta, ennenku hänelle tultiin sanomaan tai kysymään, et eiks sua haittaa et USAlaiset tekee rahaa sun juonellas?
se?
- PhearTheReaper
Teodatoa kirjoitti:
se?
se nimi on Deodato, EI Teodato. :D
Hän oli enemmänkin ihmeissään asiasta, ei se häntä varsinaisesti haitannut.. ehkäpä mieli muuttui tai haluaa muuten vain hyötyä samasta elokuvasta toistamiseen kun on tekemässä sitä remakea omasta elokuvastaan.
- Huuhuu
Aivan täyttä roskaa ja yliarvostettua. Kuvaustekniikkakin on aivan hirveää. Huono huono
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen886053Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,3085377Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk523385Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään123085Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1062749Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t101710Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,211610Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.171608Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät331477Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei1831142