Kannabis voi kutistaa aivokasvaimia ja muita syöpiä estämällä kasvaimien verisuonien kasvua, uusi tutkimus esittää.
TetraHydroCannabinol:in on aikaisemmin esitetty parantavan aivokasvaimia.
Mutta nyt Complutense:n Yliopistossa, Espanjassa, on Manuel Guzmán kollegoineen demonstroinut kuinka kannabis estää kasvaimien verisuonten kasvua. Prosessia kutsutaan nimellä "angiogenesis".
Tutkijaryhmä on myös ensimmäisenä maailmassa osoittanut, että kannabinoidit estävät myös aggressiivisimman ihmisillä esiintyvän syöpämuodon, glioblastooman kasvamisen.
Kysymyksessä on eläinkokeisiin perustuvat, alustavat tutkimukset. Tulokset ovat kuitenkin lupaava alku laajemmille tutkimuksille, joiden tuloksena odotetaan tehokasta syöpälääkettä.
Syöpäkasvaimet tarvitsevat verta kasvaakseen. Verestä ne saavat hapen lisäksi tarvitsemansa ravinteet, aivan kuten tervekin kudos.
Angiogenesis vaikeuttaa verisuoniston kasvua nopeasti kasvavissa kudoksissa, ja aiheuttaa näin kasvaimen kutistumisen, ja jopa häviämisen.
Tutkimusryhmä testasi delta-9-tetrahydrocannabinol:in vaikutuksia 30:lla hiirellä. He huomasivat että marihuana esti usean sellaisen geenin esiintymistä, jotka liittyvät sellaisten kemikaalien tuotantoon joihin verisuonten kasvutekijät nojaavat.
Lähdelinkki:
http://www.newscientist.com/article.ns?id=dn6283
Kannabis = Syöpälääke!
24
1699
Vastaukset
- , tehokas
Jep,
Vuonna 1974 tutkijat havaitsivat, että hampun vaikuttava ainesosa THC kutisti ja jopa tuhosi aivokasvaimia hiirillä. Mutta DEA (USA:n oikeuslaitoksen alainen Drug Enforcement Agency) lopetti tutkimuksen hyvin nopeasti ja tuhosi sen tulokset, joita kukaan ei sen jälkeen toistanut - tähän mennessä.
Termi lääkekannabis (medical marijuana) sai dramaattisen uuden käänteen helmikuussa 2000, kun tutkijat Madridissa ilmoittivat, että he ovat onnistuneet tuhoamaan parantumattomia aivokasvaimia rotilla ruiskuttamalla sairaisiin rottiin THC:tä, hamppukasvin eli kannabiksen vaikuttavaa ainesosaa.
Pahaenteistä tässä oli se, että kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun tiedemiehet havaitsevat THC:n kutistavan kasvaimia. Vuonna 1974 Virginian Medical Collegen tutkijoille oli annettu rahoitus kansalliselta terveysinstituutilta (National Institute of Health) todisteiden löytämiseksi siitä, että kannabis tuhoaa immuunijärjestelmää. Tällaisia todisteita ei tutkimuksessa löydetty, sen sijaan huomattiin että THC hidasti kolmen erilaisen syöpätyypin kasvamista hiirillä - keuhko- ja rintasyövän sekä (viruksen avulla aikaansaadun) leukemian kasvua.
DEA lopetti nopeasti Virginian tutkimuksen ja muut kannabis/kasvain-tutkimukset, tapahtuneesta kertoo Jack Herer kirjassaan "The Emperor Wears No Clothes". Vuonna 1976 presidentti Gerald Ford lopetti kaiken julkisen kannabistutkimuksen ja antoi yksinoikeuden kannabistutkimuksiin suurille lääkeyhtiöille, jotka lähtivät - siinä epäonnistuen - kehittämään synteettistä muotoa THC:sta, joka voisi tuoda lääkinnällisiä hyötyjä ilman "pilveä"
http://www.alternet.org/story/9257/- koko juttu,jos olisi
yhtään perää silloin lääke olisi jo kehitetty,kyllä lääkefirmoille raha kelpaa,
- Hölynpölyä!!!
koko juttu,jos olisi kirjoitti:
yhtään perää silloin lääke olisi jo kehitetty,kyllä lääkefirmoille raha kelpaa,
Humpukia, eli hölynpölyä:
http://www.adrugwarcarol.com/ADWC.php?next=10
Siinäpä se ongelma onkin.
Lääkefirmat haluavat rahaa.
Mitäpä siitäkin tulisi jos jokainen voisi kasvattaa lääkkeensä itse.
Joo, mutta kyllä länsimainen toki on saanut (rahanahneuksistaan huolimatta) paljon hyvääkin aikaan. - kirjoittaa että
Hölynpölyä!!! kirjoitti:
Humpukia, eli hölynpölyä:
http://www.adrugwarcarol.com/ADWC.php?next=10
Siinäpä se ongelma onkin.
Lääkefirmat haluavat rahaa.
Mitäpä siitäkin tulisi jos jokainen voisi kasvattaa lääkkeensä itse.
Joo, mutta kyllä länsimainen toki on saanut (rahanahneuksistaan huolimatta) paljon hyvääkin aikaan.Joo, mutta kyllä länsimainen _LÄÄKETIEDE_ toki on saanut (rahanahneuksistaan huolimatta) paljon hyvääkin aikaan.
- ilman pitkään kestäviä tutk...
koko juttu,jos olisi kirjoitti:
yhtään perää silloin lääke olisi jo kehitetty,kyllä lääkefirmoille raha kelpaa,
Käsittääkseni Kannabiksen tutkiminen lääkekäyttöön on melko uusi asia. Uusien lääkkeiden kehittäminen ja markkinoille saattaminen on pitkä prosessi.
Tässä yksi tutkimus viime vuodelta:
Cannabis destroys cancer cells:
http://www.qmul.ac.uk/news/newsrelease.php?news_id=175 - tässä yksi hidaste
ilman pitkään kestäviä tutk... kirjoitti:
Käsittääkseni Kannabiksen tutkiminen lääkekäyttöön on melko uusi asia. Uusien lääkkeiden kehittäminen ja markkinoille saattaminen on pitkä prosessi.
Tässä yksi tutkimus viime vuodelta:
Cannabis destroys cancer cells:
http://www.qmul.ac.uk/news/newsrelease.php?news_id=175Lainaus ym. tutkimuksesta:
"The widely reported psychoactive side effects and consequent legal status of cannabis have, however, complicated its use in this capacity. " - ongelma on siinä
ilman pitkään kestäviä tutk... kirjoitti:
Käsittääkseni Kannabiksen tutkiminen lääkekäyttöön on melko uusi asia. Uusien lääkkeiden kehittäminen ja markkinoille saattaminen on pitkä prosessi.
Tässä yksi tutkimus viime vuodelta:
Cannabis destroys cancer cells:
http://www.qmul.ac.uk/news/newsrelease.php?news_id=175Ongelmahan on siinä, että syöpäkasvaimia pienentävä vaikuttava aine on THC, joka samalla on "meksikolaisen tappajaruohon" vaikuttava aineosa.
Toisin sanoen, syöpälääkkeestä tulisi aina pikkaisen pilveen. Siksi yhteiskunta kokee kannabiksen antamisen syöpäsairaille mahdottomaksi. Jos kannabiksesta olisi pystytty kehittämään synteettinen lääke, josta ei tule pilveen, sellainen olisi jo markkinoilla. Mutta se ei ole mahdollista, kun lääke on juuri se vaikuttava ainesosa. - käyttö ei
ilman pitkään kestäviä tutk... kirjoitti:
Käsittääkseni Kannabiksen tutkiminen lääkekäyttöön on melko uusi asia. Uusien lääkkeiden kehittäminen ja markkinoille saattaminen on pitkä prosessi.
Tässä yksi tutkimus viime vuodelta:
Cannabis destroys cancer cells:
http://www.qmul.ac.uk/news/newsrelease.php?news_id=175Kannabista on käytetty sairauksien hoitoon koko ihmiskunnan historian ajan lukuunottamatta viimeistä puoli vuosisataa.
Kannabista on tutkittu lääkekäyttöön ainakin 70 -luvulla, mutta valtiovalta tuhosi tulokset ja lopetutti tutkimukset.
On melko omituista, että opiaattien lääkeominaisuudet tunnustetaan, mutta kannabiksen lääkeominaisuuksista vaaditaan vaiettavaksi. - kehittäminen
ilman pitkään kestäviä tutk... kirjoitti:
Käsittääkseni Kannabiksen tutkiminen lääkekäyttöön on melko uusi asia. Uusien lääkkeiden kehittäminen ja markkinoille saattaminen on pitkä prosessi.
Tässä yksi tutkimus viime vuodelta:
Cannabis destroys cancer cells:
http://www.qmul.ac.uk/news/newsrelease.php?news_id=175Nii-in. Ei ole ihan helppoa kehittää synteettistä THC:ta, joka pienentäisi syöpäkasvaimia mutta ei päihdyttäisi.
- jouni_ilola
ongelma on siinä kirjoitti:
Ongelmahan on siinä, että syöpäkasvaimia pienentävä vaikuttava aine on THC, joka samalla on "meksikolaisen tappajaruohon" vaikuttava aineosa.
Toisin sanoen, syöpälääkkeestä tulisi aina pikkaisen pilveen. Siksi yhteiskunta kokee kannabiksen antamisen syöpäsairaille mahdottomaksi. Jos kannabiksesta olisi pystytty kehittämään synteettinen lääke, josta ei tule pilveen, sellainen olisi jo markkinoilla. Mutta se ei ole mahdollista, kun lääke on juuri se vaikuttava ainesosa.opaateista, joita syöpäpotilaille annetaan, saa tulla pilveen mutta vähemmän koukuttavasta kannabiksesta ei saa?
Onko opiaattipäihtymyksessä jotain salattua kunniaa, joka kannabikselta puuttuu?
Ehkä kyse on heropisteistä, koska opiaateilla voi päästä hengestään, mutta kannabiksella ei. Siis opiaatteja nappaileva potilas on kovempi jätkä?
Kolmiolääkkeissä on kolmio, koska niistä menee pääkky sekaisin; toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Miksi niistä saa mennä pääkky sekaisin? - panteisti
jouni_ilola kirjoitti:
opaateista, joita syöpäpotilaille annetaan, saa tulla pilveen mutta vähemmän koukuttavasta kannabiksesta ei saa?
Onko opiaattipäihtymyksessä jotain salattua kunniaa, joka kannabikselta puuttuu?
Ehkä kyse on heropisteistä, koska opiaateilla voi päästä hengestään, mutta kannabiksella ei. Siis opiaatteja nappaileva potilas on kovempi jätkä?
Kolmiolääkkeissä on kolmio, koska niistä menee pääkky sekaisin; toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Miksi niistä saa mennä pääkky sekaisin?Hampulla on sellainen kumma ominaisuus, että se saa monet ajattelemaan elämänarvoja uusiksi. Yhtäkkiä hillityön työnteko -> kulutus -> pahoinvointi ei enää näyttäydykään niin mielekkäänä. Työtä voi tehdä vähemmänkin, juuri sen verran että pärjää. Jos kaikki ajattelisivat noin, koko kapitalismi romahtaisi ja suuryritykset kaatuisivat - eihän sellaista voi sallia, mitä Jorma Ollilakin siihen sanoisi!
Ihan vaan villi arvaus 8) - Jesus Bulgaria
koko juttu,jos olisi kirjoitti:
yhtään perää silloin lääke olisi jo kehitetty,kyllä lääkefirmoille raha kelpaa,
Nythän asia on kyllä niin että lääkefirmat ovat tämän jo keksineet.
Economist lehti, en tiedä sanooko se lehti mitään tämän palstan lukijoille, mutta se kirjoitti tässä jonkun aikaa sitten että
"jos joku tänään toisi viidakosta kannabiksen tapaisen kasvin ja esittelisi sen lääketieteelle, niin puhuttaisiin merkittävästä lääketieteellisestä löydöstä."
Lehti, siis tämä The Economist, sanoi vielä että "marijuana (eli kannabis, hasis, marihuana, pilvi, dulla, ruoho jne.) on lääketieteellisesti erittäin merkittävä kasvi, pitävätkö politikot siitä tai ei".
Artikkeli on nykyään luottokortin takana, mutta ingressin olivat jättäneet kuitenkin:
"IF CANNABIS were unknown, and bioprospectors were suddenly to find it in some remote mountain crevice, its discovery would no doubt be hailed as a medical breakthrough. Scientists would praise its potential for treating everything from pain to cancer, and marvel at its rich pharmacopoeia—many of whose chemicals mimic vital molecules in the human body. In reality, cannabis has been with humanity for thousands of years and is considered by many governments (notably America's) to be a dangerous drug without utility.…"
*********
Tuntuu pöljältä puhua jostain tietoisesta salaliitoista, mutta mitä ilmeisimmin on kysymys melkoisesta väärinkäsityksestä.
Kuten otsikossa lupailtiin, niin kyllä lääkefirmat ovat tämän asian havainneet. Ei se mikään pilviveikkojen juoni ole.
Ongelmana on vain se, että jos voidaan (lääketeollisuuden omien arvioiden mukaan) korvata noin puolet markkinoiden nykylääkkeistä tropiikeista pohjolaan kasvavan rikkaruohon uutteella, niin menee lääketeollisuuden bisnesmalli remonttiin. Rikkaruohoa on nimittäin hankalaa patentoida.
Jos joku ei vieläkään usko, niin tässä on yksi listattu lääkefirma (Bayerin tytäryhtiö/kulissi) jonka T&K on yksinomaan kannabis lääkkeiden kehittäminen:
www.gwpharm.com
Ai niin, USA:ssa (jossa tuomitaan vankeuteen lähes miljoona ihmistä vuodessa kannabiksen käytöstä syytettyinä) kannabiksen vastaisen poliittisen kampanjan kaksi suurinta rahoittajatahoa ovat:
- Lääketeollisuuden lobbausryhmät
- Vanginvartijoiden ammattiliitot
Hmmmmm.....
- ennaltaehkäisevästi
päähäsi 10 kiloa THC:tä, niin löytyy sunkin latvasta muuta kuin tyhjää. Vai onko siellä tähän asti ollut
pelkkiä tuumoreita?- Johan ootte
Syöpästä jengiä!
- riittää
eikä ennalta ehkäisy ole koskaan ollut näin kivaa.
- määrät pieniä
Lääkekäytössä määrät kylläkin ovat kohtalaisen pieniä, mutta käytön on oltava jatkuvaa.
- hyvä ihminen
Se kolmas viikonloppukossus ja jätä meidät normaalit ihmiset rauhaan keskustelemaan.
- teehoosee.
Synteettinen THC kait toimii ihan yhtä hyvin syöpälääkkeenä kuin kannabiskin? Ja sehän ei edes päihdytä samalla tavalla kuin kannabis koska siitä puuttuu muut kannabinolit.
- harras porsas
Itseasiassa "Marinol" - eli synteettinen THC on todettu lähes jokaisessa tutkimuksessa alkuperäistä luonnon THC:tä tehottomammaksi. Lienee niin että juuri tämä hysteerinen tendenssi välttää pienetkin päihdevaikutukset syö sen varsinaisen tehokkuuden lääkkeeltä pois.
- kannabinolien summa?
harras porsas kirjoitti:
Itseasiassa "Marinol" - eli synteettinen THC on todettu lähes jokaisessa tutkimuksessa alkuperäistä luonnon THC:tä tehottomammaksi. Lienee niin että juuri tämä hysteerinen tendenssi välttää pienetkin päihdevaikutukset syö sen varsinaisen tehokkuuden lääkkeeltä pois.
Mielenkiintoista. Kannabiksen syöpäkasvaimia pienentävä ja jopa parantava vaikutus siis on ilmeisesti kannabinolien summa. Eli nähtävästi kaikki kannabislajit eivät toimi (syöpä)lääkkeenäkään yhtä hyvin?
- panteisti
...tähän asti valmistetut synteettiset thc-valmisteet ovat olleet voimakkaammin päihdyttäviä kuin luomuversio :p
Näin ekofasistin ja kettutytön ominaisuudessa en muutenkaan voi antaa tukeani synteettisille valmisteille, kun kerran luonnosta saa ihan samaa tavaraa huomattavasti vähemmällä ympäristökuormituksella. Kun siitä päihtymisen pelosta päästäisiin yli niin voisi taas ajatella ihan järjellä... Onko se niin hirveä asia jos jokin lääke muuttaa samalla tietoisuuden tilaa? Eikö ensisijainen asia ole saada toimivaa apua vaivaan, ja sitten vasta voidaan miettiä päihtymiskysymyksiä Ö_ö? - ajatellen kyllä
panteisti kirjoitti:
...tähän asti valmistetut synteettiset thc-valmisteet ovat olleet voimakkaammin päihdyttäviä kuin luomuversio :p
Näin ekofasistin ja kettutytön ominaisuudessa en muutenkaan voi antaa tukeani synteettisille valmisteille, kun kerran luonnosta saa ihan samaa tavaraa huomattavasti vähemmällä ympäristökuormituksella. Kun siitä päihtymisen pelosta päästäisiin yli niin voisi taas ajatella ihan järjellä... Onko se niin hirveä asia jos jokin lääke muuttaa samalla tietoisuuden tilaa? Eikö ensisijainen asia ole saada toimivaa apua vaivaan, ja sitten vasta voidaan miettiä päihtymiskysymyksiä Ö_ö?Kannabikseen ei olla suhtauduttu järjellä viimeisenä puolivuosisatana. Sitten kun siihen taas aletaan suhtautumaan järkiperusteisesti, niin sitten sen lääkekäytössä ei liene enää ongelmaa.
- harras porsas
kannabinolien summa? kirjoitti:
Mielenkiintoista. Kannabiksen syöpäkasvaimia pienentävä ja jopa parantava vaikutus siis on ilmeisesti kannabinolien summa. Eli nähtävästi kaikki kannabislajit eivät toimi (syöpä)lääkkeenäkään yhtä hyvin?
Minusta tämä fakta projisoi nimenomaan sitä, kuinka monimuotoinen lääkekasvi hamppu on. Eri lajikkeita kun on tuhansia, ja niistä jokainen on omalla tavallaan (maultaan ja vaikutuksiltaan) uniikki.
- Siksi siitä on apua niin moneen eri vaivaan.
Olen aika varma siitä että ei tulla keksimään menetelmää kopioida tätä luonnon omaa valmistusmekanismia. Resurssit pitäisikin synteesin sijaan satsata olemassaolevien orgaanisten yhdisteitten eteenpäin jalostamiseen. - eivät tutki
harras porsas kirjoitti:
Minusta tämä fakta projisoi nimenomaan sitä, kuinka monimuotoinen lääkekasvi hamppu on. Eri lajikkeita kun on tuhansia, ja niistä jokainen on omalla tavallaan (maultaan ja vaikutuksiltaan) uniikki.
- Siksi siitä on apua niin moneen eri vaivaan.
Olen aika varma siitä että ei tulla keksimään menetelmää kopioida tätä luonnon omaa valmistusmekanismia. Resurssit pitäisikin synteesin sijaan satsata olemassaolevien orgaanisten yhdisteitten eteenpäin jalostamiseen.Tämä selittänee, miksi hamppua käytetään lääkkeenä nykyään niin vähän.
Lääketeollisuus luottaa kemian voimaan. Kasvinjalostus olisi niiden ydinosaamisalueen ulkopuolelta, joten sitä ei haluta tehdä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6517133Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?414904HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa3002758- 1482072
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1321617- 171567
Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3981544Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki251514Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101313mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k111273