Kaikkea sitä näkee. Yksi henkilöautoilija odotteli suunnilleen kymmenen kilsaa ohituspaikkaa ja sitten ohitti täysin pimeässä kohdassa kamikaze-tyyliin. Palasi siihen eteeni ja kai yritti kyykyttää minua voimakkaalla jarrutuksella. Jarrutuksessa auto vain vähän karkasi käsistä ja osui tien reunakaiteeseen. Kaikille sitä kortti annetaan.
t: Rahtari
t: Rahtari
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tuo roikkuminen takana. Pelätään ohitusta kun eivät osaa sitä tehdä. Kun ei ole kukaan näyttämässä mallia...
Sitten kilsojen päässä menee hermot. Ja ohi lähetään,maksoi mitä maksoi. Ja se kaskummaa sattuu yleensä aina keltaviivalla mutkas tai kumpareeseen noustessa. Ja tottakai sitä eteen kiilata täytyy,kun olit hänen tiellään ja ohittaa ei osannut. Ja sitten näytetää mieltään esim,jarruttamalla. Ja ollaan niin "kuskia" kun siihen eteen päästiin. Mutta kun eivät poista rekisteriään autonsa takaa,sen voi ottaa ylös ja kilauttaa virkavallalle. Mikäli se aiheutti vaaraa liikenteelle tempullaan. Ne ovat niin tyhmiä etteivät "koulutuksessaan" ota sitä huomioon että,heidät on helppo tunnistaa rekisterin perusteella.
Jaa et,osui kaiteeseen sen temppunsa jälkeen.. Ihan oikein!
Tuossa oli juuri juttua kun moinen käytös on lisääntynyt ammatti-liikennettä kohtaan niihin kuljettajiin jotka noudattavat nopeusrajoiuksia. Joka on perinoutoa kun valitetaan että,"rekat kaahaa" ja sitten kun ajetaan rajoitustenmukaan,niin sitten "kiilataan" etc...
Maailma on jo niin erillainen että,ihmiset kohtaa sitä jo liikenteessäkin niin paljon ettei ymmärrys siihen riitä. Ja kaikki erillaisuushan on tuomittavaa! Ja heikoilla yksilöillä ei ole muuta keinoa protestoida(huonoa vaali-menestystään) kun näyttämällä oman huonoutensa liikenteessä. Siellä kun kantansa esittäminen on helppoa.
T:Kolleega.
Asenteet pitäisi saada nykyaikaiselle tasolle. Tämä vauhdin ja vääränlaisen miehisyyden ihannointi pitää jo lopettaa! Nämä surkimukset luulee, että vauhdilla voi peittää omaa surkeuttaan. Huono itsetunto näkyy liikenteessä kauas esim. kaahaamisena. Kasvakaa aikuisiksi ja opetelkaa ajamaan. Vauhti ei peitä taitamattomuutta!
Täällä voiskin alkaa kertoon välillä henkilöauto törttöilyistä ja niitähän riittää! (ei ole vaan viitsinyt vielä alentua mutta jos kuitenkin)
Illalla olin ajamassa Kärsämäkeä kohti, niin oikealle kääntyvässä mutkassa tuli puoliperävaunu-yhdistelmä vastaan(omaa kaistaansa tottakai) mutta yhdistelmän rinnalla tulikin pikkuauto omaa kaistaani pitkin vastaan ja kovalla jarrutuksella pelastin tilanteen ettei tullut nokkakolaria. Juuri ja juuri sai vielä välistä vetäistyä omalle kaistalle puoliperän eteen... Sitten Pihtipudas-Viitasaari välillä tuli autoletka vastaan loivasti oikealle kaartuvassa mutkassa, niin takaani lähti.. Yllättäen henkilöauto ohittamaan minua ja taas jarrua, ettei se aja vastaantulijan kanssa nokkakolaria. Juuri ja juuri keulaani hipoen ehti kiilata eteeni ja jälleen selvittiin säikähdyksellä... Sitten juuri ennen Viitasaarta ajoin toisen Kiitolinjan yhdistelmän kanssa peräkanaa(turvaväli tottakai), niin takaani lähti pieni punainen henkilöauto ohittamaan. Ajoi munista ohi ja vastassa oli mäki,mäen päällä mutka oikeaan ja OHITUSKIELTOALUE.. Samaa vauhtia lähti ohittamaan edelläni ajanutta yhdistelmää ohituskieltoalueella ja mäen päältä tuli autoja vastaan... Taas selvittiin säikähdyksellä, mutta Oulu-Viitasaari välillä jo 3. kamikaze-ohitus pikkuautoilijalta ja erittäin läheltäpiti tilanne, ettei tullut nokkakolaria yli satasen vauhdista... Aamulla kun olin tulossa takaisin Ouluun, niin Pihtiputaan pohjoispuolella ajoi traktorikaivuri edellä, pitkä pimeä mutka vasempaan.kaiteet molemmin puolin tietä ja tuplakeltainen viiva keskellä ajorataa.. En tietenkään lähtenyt ohi sellaisessa paikassa, jossa on ohittaminen kielletty vaan jäin traktorikaivurin taakse odottamaan että antaisi tietä tai tulisi paikka jossa on näkyväisyyttä tarpeeksi(hiljensin nopeudesta 82km/h taakse).. Taakseni tuli 2 henkilöautoa ja ajettuaan noin 100m takanani, lähtivät MOLEMMAT peräkanaa ohittamaan minua pimeässä mutkassa tuplakeltaisten kohdalla... Mitenhän lie? Olisikohan niillä ollut jännää hetken, jos olisi tullut henkilöauto sataa vastaan silloin kun olivat rinnallani ja pakopaikkojakaan ei ole, kun tien vierellä kaide?
MIKÄ helkkari teitä pikkuautoilijoita vaivaa? Kevättä rinnassa kenties, kun on kuivat tiet ja kevät lähenee uhkaavasti.. Asennevammaa pääkopassa tai sitten ei vaan siellä pääkopassa paljo järki tai muukaa pakota? Kauhulla ootan sitä, että tienpäälle tulevat vielä nämä wannabe-bomberit, jotka luulevat osaavansa ajaa moottoripyörällä lujaa ja vielä temppuilla liikenteessä jotenkin... Kohta saadaan lukea, kuinka joku "mopopoika" on taas ajanut lujaa ja menettänyt kaksipyöräisen hallinnan...
Mitäs tälle "mopopoikien" ja pikkuautoilijoiden kohellusvietille pitäisi tehdä? Lisätä raskaan liikenteen valvontaa vissiin.. Niinhän täällä aina tehdään.. Pikkuauto ajutuu tuntemattomasta syystä vastaantulijoiden kaistalle ja törmää rekan keulaan=raskaan kaluston ratsioita ja valvontaa lisätään...
Koettakaa nyt hyvät ihmiset tajuta, että maantie ei ole leikkipaikka ja ajoneuvot eivät ole leikkikaluja.. Siellä on kuitenkin tosi kyseessä ja jos kovasta vauhdista vetäisee nokkakolarin vastaantulijan kanssa, niin silloin ei löydy sitä "Play again" nappia mistään... Viattomat sivulliset suuressa vaarassa tällaisten koheltajien takia ja samanlaisia koheltajia löytyy kyllä raskaan kaluston ratinkin takaa, mutta onneksi vaan murto-osa kuljettajista... Eikä tarkoitukseni ole tässä kirjoituksessa yleistää koheltamista kaikkiin pikkuautoilijoihin, koska heistäkin löytyy kohteliaita,huomaavaisia ja osaavia ajajia.. Osa osaa antaa raskaalle kalustollekkin sen ajan ja tilan minkä rekka tarvitsee.. Ruusut heille :)
Mutta eilis illan ja tämän aamun kuskeille joista kirjoitin, vois antaa risuja ja jopa turpaan että tajuaisivat minkä suuren vaaran aiheuttivat koheltamisellaan.. Niin itselleen, kuin viattomille vastaantulijoille
Olen myös yhdistelmäajoneuvokortin omaava naishenkilö. Mutta en vielä ole saanut alan töitä. Ajelen nykyisin pakettiautolla ja olen laittanut merkille sen ettei millään voi ajaa henkilöautolla pakettiauton takana kuten ei myöskään rekan takana vaikka ajat itse sitä nopeutta mikä tiellä on sallittua. Ja keltaisen viivan kohdalla ehdottomasti edelle. Kyllä nuo jotka aiheuttavat vähältä piti tilanteita joutaisivat autokouluun uudestaan ja mielellään pitemmäksi aikaa. Sapettaa joskus aivan niin maan perusteellisesti tuo ajamis kulttuuri tienpäällä.
Kerroppas taas eilisyön unesikin, niin lapsilla on taas hauskaa kun iltasatua heille kerron. Kertokaapa MIKSI HEMMETISSÄ te rahtarit olette niin teiden ritaria että tänne oikein pitää sydäntään purkaa, mutta nyrkit pystyssä jos vain vähänkin rahtareita moititaan. Voittehan tälläkin tapaa itsetuntoanne kohottaa.
olet täällä nähnyt, että rekkakuskeja moititaan aiheesta? Sitä paitsi tuo kirjoitukseni ei ollut unta, vaan täyttä totta vaikka toivoisinkin olevan vain unta... Mutta tuolla tienpäällä on tuo meno juuri tuollaista muista piittaamatonta "minäminäminä"-kamikazemeininkiä... Jatkuvasti kun on tienpäällä, niin tuollaisiin tapauksiin törmäämistä ei voi välttää, kiitos siitä höltyneen liikennekurin ja väärien asenteiden... Kyllähän tänne pikkuautoilijatkin purkaa sydäntään, kun ovat nähneet rekan tienpäällä ja samalla heti aletaan solvaamaan rekkakuskeja homoiksi ja kusipäiki.. Sekö on mielestäsi asiallista kirjoittelua johon ei saisi ottaa hyökkäävää asennetta? Itsetuntoni ei tarvitse kyllä yhtään kohottamista, tai ette tule enää toimeen kanssani pätkääkään ;)
ja formulakuskien ihannointiko se saa tien päällä pikkuautokuskit yrittämään samaa? Median tulisi tuntea vastuunsa ja lopettaa tällainen liikennettä vaarantava , vääriä arvoja antava kirjoittelu! Turvallisuutta ei ole liikaa.
ajatellut antavasi ohitusmahdollisuutta?
Riittävän monta kertaa kun on tarjonnut ohituspaikkaa suomalaiselle henkilöautokuskille, se miettii, aprikoi, pohtii ja vielä katsoo ennenkuin lähtee ohitukseen. Sitten kun se viimein lähtee viitosvaihteella ohittamaan, alkaa ohituspaikka olla ohitse ja siinä sitten jännität ehtiikö ohittaja kunnialla ohi. Riittävästi kun näitä näkee, sitä valitettavasti lopettaa vilkuttelun.
mutta silti...
aloituksessa sanottiin..." Kaikkea sitä näkee: henkilöautoilija odotteli suunnilleen kymmenen kilsaa ohituspaikkaa ja sitten ohitti täysin pimeässä"...
Niinpä...oli ilmeisesti "tyhmä autoilija", kun roikkui VAIN 10 kilometriä pimeässä (eli varmaan aika hiljainen liikenne) rekan perässä, joka ei vaan antanut/halunnut antaa mahdollisuutta turvalliseen ohitukseen"!kö?
kun Oksennus-Pussi pääsee huomenna ajosta kotiin...
Politikot osaa väännellä lauseita, mutta sinä muutit lausetta. Ei ohituspaikan odottelu tarkoita hiljaista liikennettä ja pimeässä paikassa ohittaminen kamikaze-tyyliin lienee kaikille selvää.
Ei nykyään voi antaa henkilöautoille ohitusmerkkiä, jos ei ole 4 km tyhjää tilaa edessä. Ne tumpeloi sitä ohitukseen lähtöä niin kauan, että varmasti lopulta tulee auto vastaan. Itse en enää näytä merkkiä laisinkaan. Ja joskus olen yrittänyt varoittaa ohittamaan lähtenyttä vasemmalla vilkulla, mutten tee sitäkään enää. Yksi henkilöautoilija kun tulkitsi senkin ohitusmerkiksi ja jatkoi alkanut ohitustaan entistä innokkaampana. Oli sitten vähän ahdasta ja lopulta syytteli minua vasemmalla vilkulla annetusta merkistä. Eli merkinanto loppui minulta.
Eiköhän alkuperäisestä käynyt hyvin selville ohittajan asennevammaisuus.
Merkinantokin on historiaa ihan henkilöautoilijoiden omasta syystä.
Alkuperäinen kirjoittaja kertoi jonkun kytänneen takanurkalla 10km, ja lähti sitten ihan hullussa paikassa ohitse. Yksi vastaaja kysyi, miksei alkuperäinen kirjoittaja antanut ohitusmahdollisuutta, jolloin vastasin, ettei nykyään käytännössä uskalla ohitusmerkkejä antaa, mainitsemastani syystä. Miten olisi pitänyt ymmärtää, olisiko tuon alkuperäisen kirjoittajan pitänyt ajaa jonnekin sivuun ja levittää punainen matto, jotta arvoisa herra henkilöautonkuski pääsee turvallisesti ohitse?
Tässä myös tapahtumat viime torstailta. Ensin moottoritiellä rekasta irronnut rengas ja pärkkele mitkä ruuhkat aiheutti. Ja kuskilla varmaan hauskaa kun esson baarin takanurkassa naureskellen kertoilee "tovereileen".Sitten hetken päästä edellä menneestä rekasta irtosi parävaunu keskelle risteystä. Onneksi siis tällä kertaa vauhti oli hiljainen ja tietysti pidettyäni turvavälin oikeana sain pysäytettyä etten törmännyt irronneeseen perävaunuun. Hulluhan se on joka nykyään uskaltaa ajaa rekan perässä, kun vähän väliä näitä sattuu. Ehkä juuri tästä syystä ohi on päästävä vaikka pakolla, sillä perässä ajaessa on vaarallisempaa.
"..kun vähän väliä näitä sattuu."
Paskan marjat satu vähän väliä. Nuo on harvinaisia tilanteita.
Suomalainen vei venäläinen rekka, josta irtosi perävaunu? Oliko joku ajattelematon vandaali käynyt irroittamassa lukituksen edellisellä taukopaikalla? Vai mistä sinun mielestäsi johtui??? Oletko varma että kuski huomasi, että perävaunusta irtosi rengas? Renkaan irtoaminenkin saattaa johtua monista eri seikoista ja siinä ei auta vaikka olisi juuri tarkastanut muttereiden kireyden avaimella :)
Yllätys onkin suuri, kun kerron, että kyseessä oli kuin olikin suomalainen rekka. Ja eihän nämäkään tapaukset tietenkään voi totta olla, kun kyseesä sentään olisi rekat. Eikä se ole ollenkaan vaarallista tuo renkaan irtoaminen moottoritiellä, ihan turvallisestihan se rengas siellä liikenteen seassa pyörii.Onhan se sentään rekan rengas. Taas tulee selityksiä ja puolustuksia. Eihän nyt rekoille mitään voi sattua. Tämä asenne kuvastaa hyvin rekkakuskien ajatustenjuoksua. Oli sitten vandaali tai ei, niin eikös se kusiki vastaa siitä, että ajoneuvo on kunnossa.
näet minun sanovan, ettei voi sattua? Muutama vuosi sitten oli lehdissäkin iso juttu kuvan kanssa, kun puoliperävaunu irtosi hiljaisessa vauhdissa vetoautosta risteyksessä.. Selvisi, että joku vandaali oli käynyt aukaisemassa lukituksen... Ja onhan siihen saattanut tulla ajon aikana tekninen vikakin ja tuskin nyt kukaan pysähtelee vähän väliä tarkastamaan ajoneuvoa... Ja siitä renkaasta.. Se voi irrota, vaikka olisi lähtiessä avaimen kanssa kokeillut muttereiden kideyden, vai meinaatko että rekkakuskin tulisi 50km välein pysähtyä tarkastamaan renkaiden kiinnitys(vaikkapa moottoritiellä).. Yksi tuttavani ajoi Kemistä Kärsämäelle ja Kärsämäen liikenneympyrässä vasta huomasi, että 4-akselisesta kärrystä oli ojan puolen takimaiselta akselilta hävinnyt pyörät napoineen päivineen.. Jossakin siinä välillä oli irronnut...
Aina ei välttämättä se "kusikaan" huomaa kaikkea ennen liikkeellelähtöä, vaikka siihen kyllä pyritään että perävaunut ja renkaat kulkevat mukana eivätkä jää matkan varrelle
Hyviä kirjoittamaan nämä amiksen wannabe rekkakuskit.