Häiriöistä johtuen nimimerkkini Phocion onkin tässä.
Olen iloinen voidessani liittyä tänään kanssanne tapahtumaan, joka tullaan tuntemaan suurimpana vapauden ilmaisuna kansamme historiassa.
Viisitoista vuotta sitten eräät suuret suomalaiset, joiden vertauskuvallisissa jäljissä seisomme tänään, tekivät mahdolliseksi julistaa vapautta täälläkin. Tehty merkittävä päätös toi suurena majakan valona toivon miljoonille mustille orjille, jotka ovat korventuneet epäoikeudenmukaisuuden liekeissä.Se tuli kuin riemuikkaana päivänkoittona pitkän vankeuden yön päätteeksi.
Mutta viisitoista vuotta myöhemmin mustat eivät vieläkään ole vapaita. Viisitoista vuotta myöhemmin mustien elämä on edelleen valitettavasti rotuerottelun siteiden ja syrjinnän kahleiden rampauttama. Viisitoista vuotta myöhemmin mustat elävät yksinäisellä köyhyyden saarella keskellä aineellisen vaurauden valtamerta. Viisitoista vuotta myöhemmin mustat edelleen veltostuvat Suomen yhteiskunnan kaikilla kolkilla ja huomaavat olevansa maanpaossa omassa maassaan. Joten olemme tulleet tänne tänään dramatisoimaan häpeällistä olotilaa.
Tavallaan olemme tulleet tälle palstalle lunastaaksemme sekin. Kun tasavaltamme arkkitehdit kirjoittivat perusoikeuksiemme suurenmoiset sanat, allekirjoittivat he lupauksen sisältävän huomion, jonka jokainen suomalainen tulisi jättämään perilliselleen. Tämä huomio oli lupaus, että jokaiselle ihmiselle, kyllä, niin mustalle kuin valkoisellekin ihmiselle oli taattu luovuttamaton oikeus elämään, vapauteen ja onnen tavoitteluun.
On selvää, että tänään Suomi on laiminlyönyt tämän lupauksen sisällään pitävän huomion sikäli kun se Hänen kansalaistensa väriin liittyy. Sen sijaan, että kunnioiteittaisiin tätä pyhää velvoitetta, Suomi on antanut mustille ihmisille katteettoman sekin. Mutta me kieltäydymme uskomasta, että tämä oikeuden pankki on vararikossa. Kieltäydymme uskomasta, että varat tämän kansan suurissa tilaisuuksien holveissa ovat riittämättömät. Siis olemme tulleet lunastamaan tämän sekin, joka oitis vaatimuksen jälkeen antaa meille vapauden ja oikeusturvan rikkauden. Olemme myös tulleet tälle pyhitetylle paikalle muistuttamaan Suomea nyt vallitsevasta raivoisasta kiireestä. Tämä on huono aika aloittaa jäähdyttelyllä taikka ottaa kiitollisuuden rauhoittavaa lääkettä. Nyt on aika tehdä todellisia lupauksia demokratialle. Nyt on aika nousta pimeästä ja autiosta rotuerottelun laaksosta rodullisen oikeudenmukaisuuden auringon valaisemalle polulle. Nyt on aika nostaa kansakuntamme rodullisen epäoikeudenmukaisuuden juoksuhiekasta veljeyden peruskalliolle. Nyt on aika tehdä todellisuudessa oikeutta kaikille Jumalan lapsille.
Kansakunnalle olisi kohtalokasta ylenkatsoa hetken kiireyttä. Tämä mustien oikeutetun epätoivon hyydyttävä talvi ei lopu ennen kuin vapauden ja tasa-arvon virkistävä kevät saapuu. Vuosi 2007 ei loppu, vaan se on alku. Heille, jotka toivovat, että mustien tarvitsee vain päästellä tänään höyryjä ja ovat muuten tyytyväisiä, tulevat kokemaan ikävän herätyksen, mikäli kansakunta palaa tavanomaisiin tapoihinsa. Ei tule olemaan lepoa eikä rauhaa Suomessa, ennen kuin mustat ovat saaneet kansalaisoikeutensa. Kapinan pyörretuulet tulevat jatkamaan kansakuntamme perusteiden ravistelua kunnes oikeuden kirkas päivä saapuu.
Mutta on jotakin, jota minun on sanottava ihmisille, jotka seisovat oikeuden palatsiin johtavalla lämpimällä kynnyksellä. Toiminnassamme saada oikeudenmukainen paikka, meidän on oltava syyttömiä vääryyden tekoihin. Olkaamme etsimättä tyydytystä vapauden janoomme juomalla katkeruuden ja vihan maljasta.
Meidän on iäti johdettava kamppailumme kurinalaisuuden ja arvokkuuden korkealle tasolle. Meidän ei ikinä tule taannuttaa protestiamme fyysiseen väkivaltaan. Meidän on aina edelleen noustava majesteettisiin korkeuksiin kohdatessamme sielun voimin fyysisen voiman. Hämmästyttävä uusi taisteluhenki, joka on nielaissut mustan yhteisön, ei tule johtaa valkoisten epäluottamukseen. Monille läsnäoleville valkoisille veljille, jota todistaa heidän läsnäolonsa täällä, on tullut selväksi, että heidän kohtalonsa on sidottu meidän kohtaloomme ja heidän vapautensa on sekavasti sidottu omaamme. Emme voi kävellä yksin.
Kun kävelemme, on meidän annettava vakuus, että marssimme eteenpäin. Emme voi kääntyä takaisin. On niitä, jotka kysyvät kansalaisoikeuksien uskollisilta kannattajilta, " Koska olette tyytyväisiä?" Emme ole tyytyväisiä niin kauan kuin yksikin musta on sietämättömien poliisijulmuuksien uhrina. Emme koskaan voi olla tyytyväisiä, niin kauan ruumiimme, raskautettuna matkamme ponnisteluista, on saamatta yösijaa valtateidemme motelleista ja kaupunkiemme hotelleista. Emme voi olla tyytyväisiä niin kauan kun Uudenmaan musta on kykenemätön äänestämään ja Helsinkiläinen musta uskoo, ettei hänellä ole ketään jota äänestää. Ei, emme ole tyytyväisiä ennenkuin oikeus virtaa kuin vesi ja oikeudenmukaisuus on voimakas virta.
En ole ajattelematta, että jotkut teistä ovat tulleet tänne suurien koettelemusten kautta. Jotkut teistä ovat juuri vankilasta tulleita. Jokut teistä ovat tulleet alueilta, joilla vapauden etsintänne on jättänyt teidät vainon myrskyjen horjuttamiksi ja poliisien mukiloimiksi. Olette olleet luovan luovan kärsimyksen veteraaneja. Jatkakaa työtänne uskossa, että ansaitsematon kärsimys antaa lunastuksen.
Menkää takaisin Uudellemaalle, Turkuun, Vantaalle, menkää takaisin eteläisten kaupunkiemme slummeihin ja ghettoihin tietäen, että jotenkin tilanne voi ja tulee muuttumaan. Älkäämme rypekö epätoivon laaksossa.
Sanon teille tänään, että eräänä päivänä tämä kansakunta tulee nousemaan ja uskomaan:" Pidämme näitä totuuksia itseoikeutettuina: kaikki ihmiset ovat luodut tasa-arvoisiksi."
Minulla on unelma, että eräänä päivänä Kallion harmailla kallioilla entisten orjien pojat ja entisten orjien omistajien pojat tulevat istumaan samassa veljeyden pöydässä.
Minulla on unelma, että jonain päivänä jopa Uudenmaan maakunta, läkähtymäisillään epäoikeudenmukaisuuttaan, läkähtymäisillään sortotoimistaan, tulee muuttumaan vapauden ja oikeudenmukaisuuden keitaaksi.
Minulla on unelma, että neljä pientä lastani voivat jonain päivänä elää kansakunnassa, missä heitä ei enää tuomita ihonvärinsä vaan henkilösisältönsä mukaan.
Minulla on unelma tänään.
Minulla on unelma, että eräänä päivänä Uudellamaalla, sen häijyjen rasistien, sen hallinon, jonka huulet tihkuvat välihuomautuksia ja mitätöintiä, juuri siellä uudellamaalla, pienet mustat pojat ja tytöt voivat liittää kätensä yhteen valkoisten poikien ja tyttöjen kanssa kuten sisaret ja veljet.
Minulla on unelma tänään.
Minulla on unelma, että eräänä päivänä jokainen laakso tulee olemaan korkea, jokainen mäki ja vuori tullaan tekemään matalaksi, epätasaiset maastot tasaisiksi, kierot suoriksi ja Herran kunnia tullaan paljastamaan ja kaikki liha tulee näkemään sen yhdessä.
Tämä on toivomme. Tämä on usko, jossa palaan etelään. Tällä uskolla voin hakata toivon kiven irti epätoivon vuoresta. Tällä uskolla voimme muuntaa kansakuntamme riitasoinnut kauniiksi veljeyden sinfoniaksi. Tässä uskossa voimme työskennellä yhdessä, rukoilla yhdessä, kamppailla yhdessä, mennä vankilaan yhdessä, puolustaa vapautta yhdessä, tietäen, että tulemme olemaan vapaita eräänä päivänä.
Tämä tulee olemaan päivä, jolloin kaikki Luojan lapset voivat laulavaa uudella merkityksellä, " Maani, tämä vapaa, ihana vapauden maa, sinulle laulan. Maa, jossa isäni kuolivat, maa pyhiinvaeltajien ylpeys, joka vuorensyrjältä, anna vapauden soida."
Ja jos Suomi aikoo olla suuri kansakunta, tämän täytyy toteutua. Siis anna vapauden soida jokaiselta Hämeen mäennyppylältä. Anna vapauden soida mahtavalta Salpausselältä.
Anna vapauden soida Lapin lumihuippuisilta tuntureilta.
Anna vapauden soida Savon kurvikkailta harjuilta.
Ja kun tämä tapahtuu. Kun annamme vapauden soida, kun annamme sen soida jokaiseen kylään, jokaiseen maakuntaan ja jokaiseen kaupunkiin, voimme nopeuttaa päivää, jolloin kaikki Luojan lapset, valkoiset ja mustat, juutalaiset ja pakanat, protestantit ja katoliset, voivat liittää kätensä yhteen ja laulaa vanhan Negro spirituaalin sanoin, "Vapaat vihdoin! Vapaat vihdoin! Kiitos Kaikki Valtiaan, olemme vapaat vihdoin!"
Olen iloinen voidessani liittyä tänään kanssanne tapahtumaan, joka tullaan tuntemaan suurimpana vapauden ilmaisuna kansamme historiassa.
Viisitoista vuotta sitten eräät suuret suomalaiset, joiden vertauskuvallisissa jäljissä seisomme tänään, tekivät mahdolliseksi julistaa vapautta täälläkin. Tehty merkittävä päätös toi suurena majakan valona toivon miljoonille mustille orjille, jotka ovat korventuneet epäoikeudenmukaisuuden liekeissä.Se tuli kuin riemuikkaana päivänkoittona pitkän vankeuden yön päätteeksi.
Mutta viisitoista vuotta myöhemmin mustat eivät vieläkään ole vapaita. Viisitoista vuotta myöhemmin mustien elämä on edelleen valitettavasti rotuerottelun siteiden ja syrjinnän kahleiden rampauttama. Viisitoista vuotta myöhemmin mustat elävät yksinäisellä köyhyyden saarella keskellä aineellisen vaurauden valtamerta. Viisitoista vuotta myöhemmin mustat edelleen veltostuvat Suomen yhteiskunnan kaikilla kolkilla ja huomaavat olevansa maanpaossa omassa maassaan. Joten olemme tulleet tänne tänään dramatisoimaan häpeällistä olotilaa.
Tavallaan olemme tulleet tälle palstalle lunastaaksemme sekin. Kun tasavaltamme arkkitehdit kirjoittivat perusoikeuksiemme suurenmoiset sanat, allekirjoittivat he lupauksen sisältävän huomion, jonka jokainen suomalainen tulisi jättämään perilliselleen. Tämä huomio oli lupaus, että jokaiselle ihmiselle, kyllä, niin mustalle kuin valkoisellekin ihmiselle oli taattu luovuttamaton oikeus elämään, vapauteen ja onnen tavoitteluun.
On selvää, että tänään Suomi on laiminlyönyt tämän lupauksen sisällään pitävän huomion sikäli kun se Hänen kansalaistensa väriin liittyy. Sen sijaan, että kunnioiteittaisiin tätä pyhää velvoitetta, Suomi on antanut mustille ihmisille katteettoman sekin. Mutta me kieltäydymme uskomasta, että tämä oikeuden pankki on vararikossa. Kieltäydymme uskomasta, että varat tämän kansan suurissa tilaisuuksien holveissa ovat riittämättömät. Siis olemme tulleet lunastamaan tämän sekin, joka oitis vaatimuksen jälkeen antaa meille vapauden ja oikeusturvan rikkauden. Olemme myös tulleet tälle pyhitetylle paikalle muistuttamaan Suomea nyt vallitsevasta raivoisasta kiireestä. Tämä on huono aika aloittaa jäähdyttelyllä taikka ottaa kiitollisuuden rauhoittavaa lääkettä. Nyt on aika tehdä todellisia lupauksia demokratialle. Nyt on aika nousta pimeästä ja autiosta rotuerottelun laaksosta rodullisen oikeudenmukaisuuden auringon valaisemalle polulle. Nyt on aika nostaa kansakuntamme rodullisen epäoikeudenmukaisuuden juoksuhiekasta veljeyden peruskalliolle. Nyt on aika tehdä todellisuudessa oikeutta kaikille Jumalan lapsille.
Kansakunnalle olisi kohtalokasta ylenkatsoa hetken kiireyttä. Tämä mustien oikeutetun epätoivon hyydyttävä talvi ei lopu ennen kuin vapauden ja tasa-arvon virkistävä kevät saapuu. Vuosi 2007 ei loppu, vaan se on alku. Heille, jotka toivovat, että mustien tarvitsee vain päästellä tänään höyryjä ja ovat muuten tyytyväisiä, tulevat kokemaan ikävän herätyksen, mikäli kansakunta palaa tavanomaisiin tapoihinsa. Ei tule olemaan lepoa eikä rauhaa Suomessa, ennen kuin mustat ovat saaneet kansalaisoikeutensa. Kapinan pyörretuulet tulevat jatkamaan kansakuntamme perusteiden ravistelua kunnes oikeuden kirkas päivä saapuu.
Mutta on jotakin, jota minun on sanottava ihmisille, jotka seisovat oikeuden palatsiin johtavalla lämpimällä kynnyksellä. Toiminnassamme saada oikeudenmukainen paikka, meidän on oltava syyttömiä vääryyden tekoihin. Olkaamme etsimättä tyydytystä vapauden janoomme juomalla katkeruuden ja vihan maljasta.
Meidän on iäti johdettava kamppailumme kurinalaisuuden ja arvokkuuden korkealle tasolle. Meidän ei ikinä tule taannuttaa protestiamme fyysiseen väkivaltaan. Meidän on aina edelleen noustava majesteettisiin korkeuksiin kohdatessamme sielun voimin fyysisen voiman. Hämmästyttävä uusi taisteluhenki, joka on nielaissut mustan yhteisön, ei tule johtaa valkoisten epäluottamukseen. Monille läsnäoleville valkoisille veljille, jota todistaa heidän läsnäolonsa täällä, on tullut selväksi, että heidän kohtalonsa on sidottu meidän kohtaloomme ja heidän vapautensa on sekavasti sidottu omaamme. Emme voi kävellä yksin.
Kun kävelemme, on meidän annettava vakuus, että marssimme eteenpäin. Emme voi kääntyä takaisin. On niitä, jotka kysyvät kansalaisoikeuksien uskollisilta kannattajilta, " Koska olette tyytyväisiä?" Emme ole tyytyväisiä niin kauan kuin yksikin musta on sietämättömien poliisijulmuuksien uhrina. Emme koskaan voi olla tyytyväisiä, niin kauan ruumiimme, raskautettuna matkamme ponnisteluista, on saamatta yösijaa valtateidemme motelleista ja kaupunkiemme hotelleista. Emme voi olla tyytyväisiä niin kauan kun Uudenmaan musta on kykenemätön äänestämään ja Helsinkiläinen musta uskoo, ettei hänellä ole ketään jota äänestää. Ei, emme ole tyytyväisiä ennenkuin oikeus virtaa kuin vesi ja oikeudenmukaisuus on voimakas virta.
En ole ajattelematta, että jotkut teistä ovat tulleet tänne suurien koettelemusten kautta. Jotkut teistä ovat juuri vankilasta tulleita. Jokut teistä ovat tulleet alueilta, joilla vapauden etsintänne on jättänyt teidät vainon myrskyjen horjuttamiksi ja poliisien mukiloimiksi. Olette olleet luovan luovan kärsimyksen veteraaneja. Jatkakaa työtänne uskossa, että ansaitsematon kärsimys antaa lunastuksen.
Menkää takaisin Uudellemaalle, Turkuun, Vantaalle, menkää takaisin eteläisten kaupunkiemme slummeihin ja ghettoihin tietäen, että jotenkin tilanne voi ja tulee muuttumaan. Älkäämme rypekö epätoivon laaksossa.
Sanon teille tänään, että eräänä päivänä tämä kansakunta tulee nousemaan ja uskomaan:" Pidämme näitä totuuksia itseoikeutettuina: kaikki ihmiset ovat luodut tasa-arvoisiksi."
Minulla on unelma, että eräänä päivänä Kallion harmailla kallioilla entisten orjien pojat ja entisten orjien omistajien pojat tulevat istumaan samassa veljeyden pöydässä.
Minulla on unelma, että jonain päivänä jopa Uudenmaan maakunta, läkähtymäisillään epäoikeudenmukaisuuttaan, läkähtymäisillään sortotoimistaan, tulee muuttumaan vapauden ja oikeudenmukaisuuden keitaaksi.
Minulla on unelma, että neljä pientä lastani voivat jonain päivänä elää kansakunnassa, missä heitä ei enää tuomita ihonvärinsä vaan henkilösisältönsä mukaan.
Minulla on unelma tänään.
Minulla on unelma, että eräänä päivänä Uudellamaalla, sen häijyjen rasistien, sen hallinon, jonka huulet tihkuvat välihuomautuksia ja mitätöintiä, juuri siellä uudellamaalla, pienet mustat pojat ja tytöt voivat liittää kätensä yhteen valkoisten poikien ja tyttöjen kanssa kuten sisaret ja veljet.
Minulla on unelma tänään.
Minulla on unelma, että eräänä päivänä jokainen laakso tulee olemaan korkea, jokainen mäki ja vuori tullaan tekemään matalaksi, epätasaiset maastot tasaisiksi, kierot suoriksi ja Herran kunnia tullaan paljastamaan ja kaikki liha tulee näkemään sen yhdessä.
Tämä on toivomme. Tämä on usko, jossa palaan etelään. Tällä uskolla voin hakata toivon kiven irti epätoivon vuoresta. Tällä uskolla voimme muuntaa kansakuntamme riitasoinnut kauniiksi veljeyden sinfoniaksi. Tässä uskossa voimme työskennellä yhdessä, rukoilla yhdessä, kamppailla yhdessä, mennä vankilaan yhdessä, puolustaa vapautta yhdessä, tietäen, että tulemme olemaan vapaita eräänä päivänä.
Tämä tulee olemaan päivä, jolloin kaikki Luojan lapset voivat laulavaa uudella merkityksellä, " Maani, tämä vapaa, ihana vapauden maa, sinulle laulan. Maa, jossa isäni kuolivat, maa pyhiinvaeltajien ylpeys, joka vuorensyrjältä, anna vapauden soida."
Ja jos Suomi aikoo olla suuri kansakunta, tämän täytyy toteutua. Siis anna vapauden soida jokaiselta Hämeen mäennyppylältä. Anna vapauden soida mahtavalta Salpausselältä.
Anna vapauden soida Lapin lumihuippuisilta tuntureilta.
Anna vapauden soida Savon kurvikkailta harjuilta.
Ja kun tämä tapahtuu. Kun annamme vapauden soida, kun annamme sen soida jokaiseen kylään, jokaiseen maakuntaan ja jokaiseen kaupunkiin, voimme nopeuttaa päivää, jolloin kaikki Luojan lapset, valkoiset ja mustat, juutalaiset ja pakanat, protestantit ja katoliset, voivat liittää kätensä yhteen ja laulaa vanhan Negro spirituaalin sanoin, "Vapaat vihdoin! Vapaat vihdoin! Kiitos Kaikki Valtiaan, olemme vapaat vihdoin!"
Vastaukset 1
Vanhimmat
ja ytimekkäästi, saattaisin lukea ajatuksistasi.
En vaan työpäivän jälkeen kestä keskittyä
tuollaiseen joutavanpäiväiuseen pitkäveteiseen saivarteluun.