Miten olisikaan voinut olla?
ei ole kuviteltavissa.
Juha Mieto ei ollut työtön. Hän teki eri firmoille juontokeikkaa, esittelykeikkaa etc. jatkuvalla syötöllä. Miehen vuosiansiot olivat ainakin kovasti meikäläisen tuloja suuremmat, ja olen silti akateeminen yksityisen sektorin työntekijä.
Mieto on aivan varmasti maksanut itselleen eläkettä jo jonkin aikaa. Ei se mies mikään tyhmä ole.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Tuskin mitään saa aikaan, mutta kansa on äänensä antanut ja sillä siisti.
jotka eivät saa mitään aikaan.
Vai että oikein "aikaan"? Mieto on yksi kahdestasadasta ja sillä selvä. Sama tehtävä kuin Niinistöllä, Heinäluomalla tai Vanhasella; edustaa kansaa parlamentissa.
Jussin kestosuosio, vuosikymmenestä toiseen, herätti ainakin minussa kysymyksen: olisiko poliittinen ura kannattanut sittenkin aloittaa aikaisemmin?
Ei urheilumenestys sinänsä tee ihmisestä poliitikkoa. Mielenkiintoista on huomata, että kansa myös passittaa urheilijoita ulos eduskunnasta: tällä kertaa ovea näytettiin Bryggarelle, Virénille ja Essayahille.
Ihmetellä saattaa millä lahjoillla tuli valittua. No Keskustassa toi taso on samaa luokkaa.
aikaan, vaikka halaisi, aika ei riitä.
Ainoa mitä hän saa on hyvä eläke !!
Mietaa hiihtelee perässä puusuksilla. Niin se vain on.
ja, ei kepuleisena sanon silti, että täytyyhän eduskunnassa olla yksi tosi mieskin. Hän edustaa ihan oikeasti suomalaista aitoa miestä.
Onnea vaan Juha miedolle, Arvostan hänen omistautumistaan poikansa kasvattamisessa.
Näin Mietaan jussin tänään ydinkeskustassa noin kello 8.15.
Juha kulki hienoissa retrohenkisissä 80-luvun ns. verenpaineverkkareissa.
Täytyy sanoo että oli aika piristävä näky katukuvassa.... harva meistä tavis tallaajista erottuu noin hyvällä tavalla katukuvasta!
Hieno mies ja aito, eikä mikään teennäinen pukujooseppi.