IKL:n nousu

Ainakin edsukuntapaikkojen perusteella näyttäisi siltä, että IKL:n nousu 1930-luvulla johti lähinnä siihen, että sosialistipuolueiden alamäki (1916 103 paikkaa) 92 paikasta 67 paikkaan kääntyi takaisin nousuun takaisin 100 eduskuntapaikan tuntumaan. 1958 (101) ja 1966 (103) sosialisteilla oli eduskunnan enemmistö ja vielä 1975 94 paikkaa.

Onko vastakkainasettelu on sosialismin siemen?
2368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

oikeistolaisten kansalle vittuilun ja kepityksen taso sosialismin siemen?

Äänestä

IKL:n kannatusta söi fasistisen vallankaappauksen tukeminen Virossa, laittomuudet ja sota. Moni siirtyi myöhemmin Kokoomukseen, mutta hieman yllättäen myös SDP:n edustajaksi. Neuvostoliiton voitolla oli tietysti suuri merkitys vasemmiston nousulle. Ääriliikkeet eivät koskaan saaneet kunnolla kannatusta Suomessa. Minä epäilen sen johtuvan maaseutuvaltaisen Suomen rakenteesta. Torpparit ja mäkitupalaiset olivat yleensä sukulaisia talollisille. Siksi vastakkainasettelu jäi lievemmäksi kuin muualla Euroopassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


1930-luvulla kirjoitti:

Ainakin edsukuntapaikkojen perusteella näyttäisi siltä, että IKL:n nousu 1930-luvulla johti lähinnä siihen, että sosialistipuolueiden alamäki (1916 103 paikkaa) 92 paikasta 67 paikkaan kääntyi takaisin nousuun takaisin 100 eduskuntapaikan tuntumaan. 1958 (101) ja 1966 (103) sosialisteilla oli eduskunnan enemmistö ja vielä 1975 94 paikkaa.

Onko vastakkainasettelu on sosialismin siemen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu