puolisoni kade

Ongelma sekin. Olemme uusiopari, lapset aikuisia molemmilla. Mieheni kadehtii lasteni yhteydenpitoa, soittelua, kyläilyä, ystävieni soittelua, kyläilyä, omaisuuttani (jota on vähän enemmän kuin hänellä).

Siis hän kadehtii kaikkea mitä minulla on mutta hänellä mielestään ei. Itsellään hän ei huomaa samoja seikkoja, koska hän ei pidä huolta omista suhteistaan. Hän on tyly jos vaikkapa lapsiensa soittaa tai tulee käymään "väärään" aikaan. Hän ei halua muuttaa omia suunnitelmiaan, (jos on esim. lähdössä lenkille) minkään takia, ei vaikka äitinsä pistäytyisi kylään.

Hän sanoo, että minä olen kaikkien kuuntelukuppi ja aina valmis auttamaan. Asia ei kuitenkaan ole niin, osaan kyllä kieltäytyäkin jos haluan.

Kertokaa minulle miten saan tämän kateuden vähenemään, voinko sanoa, tai tehdä miehelleni jotakin, että hän lakkaisi kadehtimasta minua. Se myös loukkaa, kun hän puuttuu minun käyttäytymiseen muita ihmisiä kohtaan. Haluan olla tallainen, tulen siitä tyytyväiseksi, jos minuun luotetaan ja jos apuuni turvaudutaan.
1654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ensiksikin, sun pitää olla onnellinen siitä, ettet kärsi samanlaisista luonteenpiirteistä kuin miehesi. Olen aina itse ajatellut, että olis kamalaa olla mustasukkainen ja/tai kateellinen luonne, niissä piirteissä on jotain tosi sairasta. Miehesi siis siitä eniten kärsii, että vanne kiristää päätä!

Tuohon kateuden tunteeseen auttaisi ehkä se, että loisit kollektiivisuuden tunnetta, sellaista, että miehesi on mukana siinä lapset ja sinä -ympyrässä. Vaikea neuvoa. Auttaakohan ihan vaan se, että pyrit osoittamaan hänelle, että välität?

MUn mielestä kateuden tunne on tietynlainen mielisairaus, ja suurin osa ihmisistä kärsii negatiivisella tavalla - jotkut enemmän, jotkut vähemmän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minulle? kirjoitti:

Ongelma sekin. Olemme uusiopari, lapset aikuisia molemmilla. Mieheni kadehtii lasteni yhteydenpitoa, soittelua, kyläilyä, ystävieni soittelua, kyläilyä, omaisuuttani (jota on vähän enemmän kuin hänellä).

Siis hän kadehtii kaikkea mitä minulla on mutta hänellä mielestään ei. Itsellään hän ei huomaa samoja seikkoja, koska hän ei pidä huolta omista suhteistaan. Hän on tyly jos vaikkapa lapsiensa soittaa tai tulee käymään "väärään" aikaan. Hän ei halua muuttaa omia suunnitelmiaan, (jos on esim. lähdössä lenkille) minkään takia, ei vaikka äitinsä pistäytyisi kylään.

Hän sanoo, että minä olen kaikkien kuuntelukuppi ja aina valmis auttamaan. Asia ei kuitenkaan ole niin, osaan kyllä kieltäytyäkin jos haluan.

Kertokaa minulle miten saan tämän kateuden vähenemään, voinko sanoa, tai tehdä miehelleni jotakin, että hän lakkaisi kadehtimasta minua. Se myös loukkaa, kun hän puuttuu minun käyttäytymiseen muita ihmisiä kohtaan. Haluan olla tallainen, tulen siitä tyytyväiseksi, jos minuun luotetaan ja jos apuuni turvaudutaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu