Onko tehty tilastoa autokouluista miten oppilaat ovat päässeet autokoulun läpi? Olisi kiva katsoa oman kouluni sijoitus? Valitsinko hyvätasoisen paikan ja tokihan oppilaallakin on oma osuutensa läpipääsyyn.
Autokoulu
2
892
Vastaukset
- EHKÄPÄ...
Noin 10-vuotta sitten AKE "uhkaili", että ko. tilastot tulevat julkisiksi. Mutta tänä päivänäkään ne ei taida olla julkisia.
Jokaiselle autokoululle lähetetään joka vuosi raportti, jossa näkyy oman koulun hylkäysprosentit ja alueen muiden autokoulujen keskiarvo.
Joten siitä autokoulu voi mennä itseensä, jos alkaa vuosi vuodelta olla heikompi kuin muut.
Tätä AKE myös valvoo aika tarkkaan. Ts. Jos jollain koululla alkaa olla hylsyprosentti selvästi yli muiden, niin siihen tullaan tarttumaan kovalla kädellä.
Ja jokaisessa autokoulussa käy paikallinen "inssi" eli tutkinnon vastaanottaja tekemässä valvontaa.
Valvonta menee näin:
- seurataan opettajan työtä ajo/teoriatunneilla
- pimeän koulutuksen seuraus
- liukasradan seuraus
- autokoulun oppilaskirjanpito (joka ei ole vähäinen homma).
- lisäksi voidaan pistokokein mennä kouluun vaikkapa kesken teoriatunnin ja katsoa, että tunnit ovat tutkintopaikkaan etukäteen ilmoitetut (lukujärjestys). Ja että paikalla olevat oppilaat ovat siellä lukujärjestyksessä (laissa) mainituilla tunneilla.
ELI KYSYJÄLLE: Isoveli valvoo autokoulujen toimintaa aika lailla ahkerasti. Tämä on ihan oikein, että oppilaan saama opetus menee opetussuunnitelman mukaan yms.
Tällöin oppilaan oikeusturva on kohdallaan.
MUTTA HEI. Kyllä opetuksessa löytyy eroja eri koulujen kesken ja eri opettajien kesken.
Jos nämä tilastot AKE joskus julkaisisi, niin sehän tarkoittaisi sitä, että jokainen oppilas menisi siihen kouluun, missä on pienin hylkäysprosentti...
No... prosenteilla voi pelata: Ajatellaanpa autokoulu, jolla on oppilaita vuodessa vaikka 50. Ja on kyseessä joku yhden open koulu. Hän saa lähes kaikki oppilaat läpi kokeista. Silloinhan hylkäyprosentti on tosi pieni.
Kun taas SAMAN VERRAN oppilaita opettava autokoulu saa oppilaikseen etnisiä vähemmistöjä olevia tai "vanhuksia", lukihäiriöisiä yms.Joilla "luonnostaan" prosentti on eri luokkaa.
Näiden hylkäysprosentteja jos autokouluun tulevat saisivat vertailla, niin kaikki pakkautuisi tähän ensinmainittuun kouluun, tietämättä mitään taustatiedoista.
Tämähän tarkoittaisi sitä, että seuraavana vuonna, kun tilastot on tullut julki, niin sinne pienen hylsyprosenttiautokouluun menisi kaikki.
Tämä taas johtaisi siihen, että ko. autokoulu joutuisi investoimaan lisää autoja, opettajia, tietokoneita ja vaikka mitä.
Ja kaikki tämä pitäisi tehdä vain yhden vuoden näytön jaksolla.
Entäs sitten, kun se naapurikoulu vetäiseekin seuraavana vuonna hylsyprosentin pienemmäksi...tottakai se vetäisee, koska oppilaita on vähemmän ja mainitsemani ryhmät menevät sinne "hyvään kouluun". Sehän tietäisi taas sitä, että seuraavana vuonna oppilaat menisivät taas sinne kouluun.
HIH JA HUH. Tietääkseni AKE ei ainaskaan vielä julkaise koulukohtaisia prosentteja, mutta tulevaisuudessa saattaa näin tehdäkkin.
Paras tapa sinulle on kysellä kavereiltasi, jotka ovat käyneet eri kouluissa.
Verratkaa kaikkea, mitä opelta olette saanut.
Eli: ajotunnin alussa selkeät ohjeet, siitä mitä olette menossa harjoittelemaan, ajaessa positiivista palautetta, neuvontaa, ja open kyselyä...(kauhiasti asiaa..).
Ja tärkeintähän on ajotunnin lopuksi saada opelta sellainen palaute, että se jää mieleen. Ts. kenenkään oppilaan ajotunti ei sais jäädä siihen, kun auton ovi pamahtaa kiinni. Vaan se oppimisprosessi tulisi jatkua oppilaan mielessä ainakin jokusen tunnin. Näin seuraava ajotunti olisi molemmille kivempi.
EN ole autokouluyrittäjä, vaan alaa muuten läheltä seurannut. Ja tullut siihen johtopäätökseen, että minusta ei koskaan tule autokoulun pomoa, vaikka pätevyys siihen riittääkin.- hyvästä...
vastauksesta. Sitä vähän arvelinkin. Kun aloitin koulun kysyin sihteeriköltä, mutta se nosteli vaan niskaa ja sanoi, etä kait niitä joitakin tilastoja on. Mutten viittiny kysyä enempää, kun vaikutti aralta asialta. Koulu missä olen niin ope on ihan ok, muu väki (sihteeri, omistaja...) asiakaspalvelussa olisi parantamisen varaa! Olen lähempänä 50 ja nyt vasta autokoulussa, joten katselen tuotakin puolta hieman eri silmin.Mutta pääasiahan on, että saan kunnon opetuksen ja sitä myötä ajokortin ja opin ajamaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6014898Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?252694HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2652371- 1251690
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1271443Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3461358Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101193- 121075
Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P73916- 100843