Kevään ensi lipat

Ikämittarin kierrokset lisääntyvät vittumaisen sattuvasti aina näin kesän huippuodotuksen aikaan.
Siitä tulee, takavuosien aiheuttamien, nykyisin enemmin ja enemmin vaivaamien traumojen vuoksi aina sellainen ylimääräinen tarve seurata tietyn liikennemuodon edustajia hieman terävämmän katseen kanssa. Minä sensijaan, tällä hetkellä, käyn katkeraa taistelua vakuutusyhtiöni kanssa moottoripyörän vakuutusmaksuista. Tuli taas kerran sellainen lasku, että EN MAKSA!
Kärsitään sitten molemmat, perkele, jos hinta ei putoa!
En aja, eikä yhtiö saan sentin latia, EI MILLIÄKÄÄN! Saatana!

Tänään tiellä oli motoristiväkeä oikein roppakaupalla, kuka veteraanin ottein verrytteleämässä tulevan kesän koitoksia varten vanhoja taitojaan, kuka hurjapäisempi uusmotoristi taas jopa ensikertaa kaksikahvaisen puikoissa, uuden harrasteen ja kulkimen parissa, pelosta ja jännityksestä tutisten matkaa tehden. Ja sitten tämä yksi osa-aivoton ryhmä, kaistapäät, joilla ei ilmeisesti hallintalaitteiden toleranssi ole oikein säädetty talven jäljiltä, eli kiihdytyksiä ja jarrutuksia liikenteen seassa sutikummilla tehden?
Nämä harjoitteet on syytä tehdä suununtai-aamuna vaikka Prisman parkkipaikalla, ei muiden tielläliikkujien kanssa liikenteessä, hei!

Nyt kannattaa muistaa, että, niinkuin syksyn viime liukkailla, myös kevään ensi huuman aikana tiet ovat melkoisen petollisessa kunnossa, etenkin hiekotussoran jäljiltä. Ja entinen ajotaito on hieman kohmeessa.
Mutta mitäpä minä tässä tielaitosta tai pakkasukkoa enempiä mollaamaan.
Varokaa junnut kuitenkin, kun liikutte niiden kahden tupakkiaskin kokoisen kitkapinnan varassa, helppoja eivät ensikokemukset ääritilanteessa harrastelijoille ole, ja voi olla että kallista TZR-kuorimuovia joudutaan varhaisen kevään vuoksi uusimaan kalliilla kaskovaroilla saatanan paljon!

Sensijaan oli tarkoitus muistella täydellistä nuorta elämää, ja toisaalta sen yllättävää rajallisuutta.
Tuolloin 60-70-lukujen vaihteessa tuttavani eli tällaista täyttä elämää. Armeijakin lykkääntyi monesti, ei opiskelujen vuoksi, vaan aina, milloin katkenneen kylkiluun, murskaantuneen polven tai vaikkapa käsien kipsaamisien tai muun kehon vamman vuoksi. Kaikki olivat liikenneonnettomuuksien syytä. Milloin autolla ajettuja, toisaalta taas moottoripyörällä aiheutuneita.
Silloin, vapaiden nopeuksien ja kehittymättömän asennekulttuurin vuoksi, kuin myös moottoritehojen dramaattisen kasvun myötä syrjäkylillä harrastettiin iltaisin melkoisen amerikkalaistyylistä menoa, ja vauhti oli usein liian kovaa. Alkoholin käyttökin oli liikentessä melkoisen tavanomaista, ja osaltaan lisäsi näitä ikäviä onnettomuuksia.

Kaiken kaikkiaan hyvä ystäväni pääsi kuitenkin melkoisen pitkälle.
Senaikaisen koulutuksen turvin, jopa oikeisiin töihinkin -viivästyneen armeijan jälkeen 28 -vuotiaana. Silloin työmatkaa taitettiin Jawan sijasta kevyellä (80 kuutioisella) moottoripyörällä joka otti loivalla tasaisella jopa 130 nopeuksia, kuitenkin ollen melkoisen kevyt, lähes mopon painoinen peli(joku Teistä voisi tämän pikku-suizan mitat jopa muistaaa), ja huonoimmilla keleillä linja-autolla.

Viimein tuli se kevät, jolloin tämä täysi elämä sitten sai päätepisteensä.
Kysymys oli ainoastaan kotikylällä tuttuun naapuriin tehdystä kahden kilometrin iltakyläilymatkasta.
Tuttu tie, ja tuhansia kertoja aiemmin kuljettu. Kotimatkaa tehtiin virittämättömällä mopedilla. Jostain syystä matka vaan päättyi tutun hiekkatien vasemman pientareen suureen kiveen mopon vauhdilla.
Tarina ei koskaan kertonut mitään isompaa yksittäistä syytä tähän onnettomuuteen.
No, kyllähän 30 vuotta täyttä elämää on jo aika paljon yksilölle, mutta jälkeen jääneille ystäville se asettaa monia kysymyksiä: Miksi teimme silloin juuri niin, tai miksi emme tenheet, niinkuin olisimme yleensä sellaisena iltana tehneet? Olisimmeko välttyneet tältä, jos ... jne...
Tällaisia traumoja nämä ikävuosien mukanaan tuomat takaumat aiheuttavat, ja tässä kaikki kulminoituu aina näihin alkukevään kauniisiin ja kesän odotusta enteileviin aurinkoisiin päiviin.
Kaksi tällaista ystävän poismenoa ja toisaalta yksi syntymätapaus, ja kaikki samalle päivälle näin keväällä, siinäpä onkin mukavaa synttärikutsuilla joka vuosi muistella näitä menneitä...

No, nämä ovat minun painajaisiani, mutta te nuoremmat, ja aloittelevat kaksipyöräisten kuljettajat voisitte hieman miettiä asioita laajemmasta näkökulmasta.
Jos vakava onnettomuus sattuu kohdallenne, on ongelmanne todennäköisesti jo ohi, mutta perheenne, ja muut sukulaisenne sekä ystävänne elävät Teidän tekostenne kanssa lopun elämäänsä.
Eiköhän yritettäisi pitää ne koneet siellä kaistojen välissä, ja pelleiltäisi sitten vaikka jossain muussa yhteydessä ja muilla välinein.
Oikein mukavia ja rauhallisia ajopäiviä.
Minä lähden sitten, jos vakuutusyhtiö suo...