Voi pe***le! Mä olen hätävalheilla ja paniikkipakenemisilla aiheuttanut isoja ongelmia. Miten voin selvitä niistä vai täytyykö mun taas vaihtaa uuteen kaupunkiin asumaan.... Mä oon tosi rikki. Onko muilla ongelmana valehteleminen ja pakeneminen tiukoissa paikoissa?
Pakeneminen ja valehtelu..................
Hellvetti
141679
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
mitä oot tehny? Ei kai nyt koko kaupungista tarvitse lähteä..
Oon jo nuoren aikuisen (vähän yli 30v) elämäni aikana ehtinyt toilailemaan tämän ujouden takia. Olen muuttanut monta kertaa ja aloittanut uudestaan uusissa paikoissa. Se on mulla toiminut helpottavana asiana ja olen välillä ikäänkuin saanutkin ujouden kuriin. Työelämässä olen menestynyt ahkerana työntekijänä ja taloudellinen tilanne on hyvä. Töissä osa on varmasti huomannut ujoja piirteitäni, mutta kukaan ei varmasti ymmärrä minkälainen pelkuri oikeasti olen. Pidän koulutuksia ja hoidan työssäni vaativia asiakastilaisuuksia. Yksityiselämäni on melko köyhää, sillä läheisiä ihmissuhteita minulla on todella vähän. Kotona istun tietokoneen ääressä ja lisäksi käyn yksinäni urheilemassa. Työelämän kautta minulla on joitakin ihmissuhteita, mutta he tuntevat minua vain työroolin kautta. Olen elämässäni seurustellut oikeastaan vain kerran ja se suhde kariutui muutama kuukausi sitten. Olen surrut suhteen päättymistä todella pahasti, mutta yrittänyt peittää sen töissä. Heikkona hetkenä paljastin asian kuitenkin parille työkaverille, joiden kautta asia levisi laajemmalle. Hiljattain sitten eräs työelämän kautta tuttu aivan napakymppinainen teki yllättävän romanttisen aloitteen minulle ja säikähdin tästä aivan täysin. Vastasin olevani varattu, mikä oli tietysti paniikissa vetäisty hätävalhe. Tämä nainen oli suunnitellut aloitetta erään toisen työkaverin kanssa joten hätävalheeni levisi muillekin työkavereille. Olen tuskaillut tuota asiaa nyt jo pari viikkoa kotonani. (Tiedätte kyllä pojat miltä tuollainen tuntuu!) No, surkeus ei jäänyt tuohon. Tällä viikolla sain nimittäin työn kautta kutsun tärkeään tilaisuuteen avecin kera. Voi pe***le sanon minä. Olen ennenkin käyttänyt valheita paniikkitilanteissa ja olen joutunut todella kärsimään niistä, sillä ylläpidän luotettavan ja rohkean miehen roolia. Olin jo kuvitellut päässeeni hätävalheista ja pakenemisista (olen joutunut pakenemaan sosiaalisista tilanteista mm. vapinan, vatsaoireiden, hikoilun, huimauksen ja änkytyskohtausten takia). Uusi alku tässä kaupungissa ja ensimmäinen kunnon parisuhde nosti itsetuntoni pilviin, mutta nyt se on jossain syvällä asfaltin alla. Ensimmäinen mieleeni tullut ratkaisu on, että vaihdan taas maisemaa vaikka ulkomaille. Harmittaa todella paljon, että olen hiljattain ostanut omistusasunnon ja sen ostossakin kuuntelin aivan liikaa ex-tyttöystävän mielipiteitä miellyttämisen tarpeen takia. Tuleeko minusta ikinä normaalia ihmistä?
Edellinen viestini piti olla vastaus "nyt tarkemmin" nimimerkin viestiin. Saa**li kun en osaa enää edes näitä nettikeskustelujuttuja, vaikka en ole mitään juonut.
stressaat tollaista?!?!;)
No hei taas. Miksikö stressaan moista? Tarkoititko tuota, että kimmastuin viestin lähettämisen virheestä vai pidätkö tosiaan tuota valehtelun takia umpikujaan joutumista pienenä ongelmana? Eikö täältä tosiaan löydy ketään toista, joka on ujouden ja sosiaalisen ahdistuksen takia joutunut valheiden suohon?
suossa olisit. Koet ehkä vähän liian raskaasti noi tekosi. Joo, itselläni on myös tapana joskus valehdella tai liioitella, ja tämä valehtelu kääntyy aina minua itseäni vastaan. Kunnes kerran tässä tapasin ihmisen, josta huomasin heti, että hän oli samanlainen. Jotenkin näin vain, että hän piilotteli ujouttaan ja yritti tehdä toisenlaisen vaikutuksen. Sen jälkeen olen alkanut pyrkiä pysymään totuudessa, koska jotenkin se, että huomasin meitä muitakin olevan, sai itseluottamustani vähän karsittua kokoon. Etten olekaan ainoa omituinen..
Huoli pois. Pyydät jonkun tutun sinne aveciksi. Sanot jo etukäteen, että toiset voi olettaa hänen olevan sinun tyttökaverisi, ettei toinen ylläty. Voihan se vastailla työkavereiden kysymyksiiin ympäriyöreästi jos se haluaa auttaa sua tuossa tilanteessa, jos ne neyt edes mitään sattus kysyyn. Aika tavallistahan se on, et joskus pitää olla joku seuralainen mukana. Ja ethän sä ole millään tavalla tilivelvollinen niille yksityiselämästäs. Varsinkin ei kannata jos ne puhuu ohi suunsa muutenkin asioista.
Äläkä ole milläsikään tuosta varattu-jutusta. Mä en lähtis jo sen takia, etten sekoittais työ- ja yksityiselämää. Joutuuhan sitä tekemään joskus aivan tarkoituksella vastaavia, et pääsee innokkaimmista vähän rauhaan.
Aika kevyttä kauraa nuo sun "ongelmat" on. Mut taidat ottaa ne vähän raskaanlaisesti. Naura sille, mistäs sitä tietää monellekkos oot varattu.
Minä olen yksi niistä jotka peittävät ujoutensa, ja jossain kohtaa ne valheet paljastuu (ja keksitään lisää valheita) ja kaikki menee ihan päin honkia.
Sanon sitä samaa että mun mielestä noi sun ongelmat on aika pieniä, et ole vaan onnellinen ettei sen suurempia ongelmia ole.
Jos sulla ei ole ketään kavereita ketä pyytää aveciksi, niin sulla on vaihtoehtoja;
1. myönnä että valehtelit
2. sano että tuli yllättäen ero
3. sano että kumppanisi on kipeänä eikä pääse tulemaan
Tsemppiä ;) ja joo maiseman vaihto kuulostaa hyvältä, mut ei ehkä nyt kannata.
Kiitos sulle ymmärryksestä. Tilanteeni on nimittäin tietenkin se, että mulla ei ole ketään, jota voisin pyytää aveciksi. Elämä on mennyt työntekoon ja ujoiluun. Tuo olemattoman tyttökaverin ilmoittaminen sairaaksi tai vaan sanominen, että suhde ei ole vielä niin pitkällä, tuntuu parhaalta. Toisaalta: Vihaan valehtelua eikä se pitkällä tähtäimellä auta ongelmissani yhtään. Haluaisin niin paljon olla normaali.........
Tuota mun mielstä tuo ei ole mikään pikkujuttu. Olen nimittäin jo pitkään ollut jotenkin ihastunut tuohon napakymppinaiseen. Meidän alalla on lisäksi sellainen tilanne, että useat työelämästä tutut ihmiset ovat liitoissa keskenään. Pidän ihan järkevänä työ- ja yksityiselämän erillään pitämistä, mutta eihän minulla ole mitään yksityiselämää paitsi kotona koneen ääressä istuminen. Toisekseen työni on sellaista, että eri aloilla olevien ihmisten ei ole helppo aina ymmärtää sen luonnetta. Kadun todella paljon valehtelureaktiotani, sillä olen edelleen ihastunut tuohon naiseen. Ehkä minä kuitenkin muutan jonnekin muualle. Blääh.
Kiitos viestistäsi ja onnea rehellisempään elämään. Miten olet selvinnyt vanhoista valheistasi ja mitä totuudessa pysyminen on sinulta vaatinut? Minusta tuntuu, että valheet vaan pääsevät varkain suusta ja juuri niissä paniikkitilanteissa. Rehellisesti sanottuna tuntuu siltä, että tulee joko valhe suusta tai löysät housuun.
on kovin voimakas sana sinun tapauksessa käytettäväksi. Näin ulkopuolisen näkökulmasta katsottuna en todellakaan pitäisi sinua valehtelijana. Valehtelija on sellainen, joka vailla moraalia kertoo toisille perättömiä juttuja hyötyäkseen niistä tavalla tai toisella.
Toki se mitä sanoit sille naiselle oli "valetta", mutta tuon "valehtelu reaktion" ymmärtää kyllä täysin eräänlaisena pakokeinona hankalasta tilanteesta. Ja aivan varmasti se nainenkin ymmärtäisi jos vaan kertoisit hänelle.
Minun mielestä olet kyllä turhan rankka itseäsi kohtaan, ei kukaan varmasti ajattele sinusta yhtä negatiivisesti kuin sinä itse! Ja jos todella olet ihastunut tuohon naiseen, niin mene ihmeessä sen juttusille ja kerro kaikki. Mitä sinulla on enää hävittävänä?
"Vihaan valehtelua eikä se pitkällä tähtäimellä auta ongelmissani yhtään. Haluaisin niin paljon olla normaali........."
Tuohon en voi sanoa mitään nasevaa, muuta kun että todellakin tiedän miltä susta tuntuu koska itellä on ihan sama ongelma, meen psykiatrille (vähän hävettää ja naurattaa) jopa nyt puhuun tästä ja kaikesta, mut en tiedä mitä siitäkään tulee jos liiottelen/vähättelen/valehtelen sielläkin jotain juttuja, tuntuu et olen tehnyt niin jo nyt, vaikka vasta kävin hakemassa omalääkäriltä lähetteen psykiatrille. :/
Mutta joo, maisemaa haluaisin minäkin vaihtaa mutta en nyt tässä elämäntilanteessa jaksa/pysty/viitsi lähteä mihinkään (ihan vielä ainakaan)
Mut niinhän se on että kun siihen valherinkiin joutuu, niin ei siitä helpolla pois pääse, oma kunnia ei anna myöntää kaikkee, vaikka jotain myöntäiskin, ja vaikka ne asiat olis pienempiä kun millasina ne itse näkee, niin silti, se että tietää valehdelleensa, alkaa hävettää niin paljon ettei pysty myöntään.
Elämä on hankalaa, mutta yllättävän monella on tällaisiakin ongelmia.
"Tuo olemattoman tyttökaverin ilmoittaminen sairaaksi tai vaan sanominen, että suhde ei ole vielä niin pitkällä, tuntuu parhaalta."
En keksi muuta sanoa vieläkään kun että tee noin, kait se on parhain keino selvitä tilanteesta.
tilannettasi objektiivisesti.
Sun pitää muuttaa omaa käytöstäsi, ja paljon vielä.
Vähemmästäkin kärsit stressioireista, itse olet omat sotkusi tehnyt. Palaa samoja jälkiä takaisin todellisuuteen ja todellisuudessa elämiseen. Lapsuuden mielikuvitusleikit on jo takanapäin, on aika ottaa vastuu itsestään ja tekemisistään.