juuri loppuva punamullan nelivuotiskausi on ollut yksi parhaimpia,ellei paras hallituskausi lamanjälkeisessä Suomessa,olisin halunnut punamullan jatkavan vielä ainakin neljä seuraavaa vuotta mutta kansa päätti toisin,"pulinat pois" sanoi virolainen aikanaan,kansa on puhunut.Onnea porvarihallitukselle,sitä johtaa kuitenkin suuri valtiomies Matti Vanhanen,hänen johdollaan meidän on hyvä lähteä kohti uusia haasteita.
kiitos punamulta
Ikävä
0174
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.