Oonko nyt vasta ymmärtänyt oikien, että nainen tykkää eniten, kun vain terskaa vetelee siinä häpyhuulien tietämissä, eikä yritäkkään painaa pohjaan asti?
Näin vanhanako
Melkein 60
54787
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
sinun pitäisi tietää, että kyselet naiseltasi mistä hän pitää. Voi olla ettei osaa sanoa, jos ette ole kokeilleet. Nyt olis jo aika alkaa tositoimiin ja kokeilla eri juttuja.
Meitä on niin monex.
Samanlaista palautetta olen itsekin saanut naisilta. Ja ymmärtäähän sen ihan järkeilemälläkin: Terska on paksumpi kohta kalussa, ja naisen herkimmät paikat ovat klitoris ja emättimen uloin osa. Joten nylkytellään kevyesti niitä vaan...vielä tässä ehtii panna naisen voihkimaan monta kertaa ennen kuin noutaja tulee...
jos nyt sen kuitenkin tajusit. Vielä on paritkymmenet vuodet aikaa herkuttaa naisia.. T: nainen 61v.
Hyvä siulle että oot havahtunna. Eihän se semmosille kappeeterskasille käy, mutta meille paksupäille se on yhtä juhlaa ja toisinnaan liian aikasta laukeemista. Mie ja vaimo ainakin kiihotutaann ihan hulluna terskanainnista. Siis vetelen ja työntelen silleen, että häpyhuulet ja terskanreunat vatkaapi toisiaan eestaas. Sehän ei onnistu, jos on hyvin kappee (sillee) ja pienireunanen terska. Miulla on levveereunanen ja se kyllä lerpattellee vaimon häpyhuulia aika railakkaasti eestaas ja kiskoopi nätisti klitorista.
Välillä kyllä vaimo käskee, että "Älä pelleile, työnnä täysillä!!!!!"
jotkut naiset tykkäävät vain että annat heille orgasmin vain klitosista räpläämällä.Kun he sitten alkavat rauhoittua kiihkon jälkeen voit jatkaa ihan oikeasti.Tässä vaiheessa he nauttivat erittäin paljon kalun sisällä olosta,kunhan akti vain ei veny älyttömän pitkäksi vaan yrität laukaista itsesi suht koht normaali ajassa.
Olen yli kuusikymppinen ja ainakin 55 vuotias naiseni taas pyhänseutuna tuli todella onnelliseksi,niinkuin itsekin.