Kertokaa

aatetoverit!
Kuuluuko ideologiaanne yleisestikin jatkuva narina ja uhittelu työpaikalla?
Mun työpari uhoo päivittäin, miten hän ei tee sitä eikä tee tätä.Kaiken lisäksi on tämän tästä turhilla sairaslomilla, kun ei työnteko nappaa.
Lapsensa sairastumistakin se ryökäle oikein odottaa, että vois taas olla pois töistä (on itse sanonut niin).
Joka päivä hän kertoo menevänsä NYT HETI irtisanomaan ittensä. Huomenna sanon, että mee kuule! Tosin kaveri on jo etukäteen evästänyt meidät muut, että hän tekee heti ilmoituksen työpaikkakiusaamisesta, jos joku sanoo hänelle poikkipuolisen sanan.
Siis oikea tyranni, kenties persoonallisuushäiriöinenkin, mutta kaiken kattaa ajattelu: mulla on oikeus!(Mutta ei velvollisuus)
11817
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Minulla on vastaavanlaisia kokemuksia,lisäksi hyvin kateellisia sekä pelkäävät ettei vaan työn,(leivän)antaja rikastu.Hyvin kalliita työntekijöitä sairastelevat paljon ahkeruus harvinaista,ettei vaan kapitalisti rikastu.Ymmärrän järjestäytymisen (ammattilittoon kuulumisen) täysin kunhan hoitaa työnsä kunnialla se on lopulta kaikkien etu.Kiinaan on viety jo riittävästi töitä ja veroja, vastuu kaikilla.

Äänestä
  • Työhän haastelette ihan paskaa.
    Työpaikkojen katoaminen on meikäläisten syy?
    Työn tuottavuus joka on huippuluokkaa on taasen kapitalistin ansiota?
    Kateellisuus,kyllä sitähän me.peruspalkkojen korotusta kaikille,heikoimmista huolehtimista, inhimillistä sosiaalipolitiikkaa sitähän ne kateelliset ajavat.
    Sairaita,sehän lienee edellytyskin.
    Ei porvarit saatikka demarit sairastele..ei.
    Oletteko molemmat sairaita vai näyttelettekö vain idiootteja?
    Mutta sanahan on vapaa ja urpoillakin on äänivalta.

    Äänestä

Olen minäkin huomannut miten vastuuntunnoton ja kadehtiva ajatusmaailma vasemmistoliittolaisilla on ,siksi ärsyttää koko puolue.

Äänestä

Kaikkea paskaa sitä kuulee.Kuka teitä valehtelevia kokoomus ääliöitä oikein agiteeraa tänne palstoille.Te typerykset ette ole edes olleet varmasti työelämässä mukana tai jos olette niin olette helvetinmoisia valehtelijoita.Jokainen joka on työelämässä ollut tietää sen että ahkerimmat tunnollisimmat ja luotettavimmat työntekijät löytyy vasemmalta.Ne kokoomuslaiset jotka minullakin on olleet työkavereina ovat sellaisia lusmuja että oksat pois.Aina yrittävät teettää muilla omat työnsä ja puhuvat selän takana paskaa päälliköille muista työntekijöistä.Ovat kyllä suurimpia valittajia joka asiasta.Näyttää tuo kokoomuslaisten moraali olevan aika alhaalla niin töissä kuin täällä palstoillakin.

Äänestä
  • Miten voikin mennä sitten niin joka kohta pieleen kirjoituksessasi.
    Minä kuule en ole se lusmu, vaan tämä työkamu, jonka tekemättömiä yritän paikkailla ettei työnjohto huomaa. En tiedä miksi tätä siedän, ehkä siksi, kun säälittää tämän ihmisen perhe.
    Yritäpä lukea uudelleen aloitus, siinä on valitettavasti totta joka sana.

    Terv. aloittaja

    Äänestä

  • meni kaikki! kirjoitti:

    Miten voikin mennä sitten niin joka kohta pieleen kirjoituksessasi.
    Minä kuule en ole se lusmu, vaan tämä työkamu, jonka tekemättömiä yritän paikkailla ettei työnjohto huomaa. En tiedä miksi tätä siedän, ehkä siksi, kun säälittää tämän ihmisen perhe.
    Yritäpä lukea uudelleen aloitus, siinä on valitettavasti totta joka sana.

    Terv. aloittaja

    Voi olla että sulla on huono työkaveri ,mutta mitä helvettiä sinä tuut tänne yleistämään ja levittämään tuollaista paskaa.Työnantajat kyllä tietää että mikään yritys ei pysyisi pystyssä jos kokoomuslaiset joutuisi työt tekemään.

    Äänestä

Ihan kuin olisit ollut vain yhdellä työpaikalla? Minä ainakin (koluttu seitsemässä eri duunissa) olen huomannut, että kyllä niitä lusmuilijoita on ollut kokoomuslaisissa lestadiolaissa, jos niitä on ollut muidenkin puolueiden kannattajissa. Ja eikös teidän Suomen Toivojen mukaan vastakkainasettelun aika pitänyt olla jo ohi?

Äänestä

Kuvailusi perusteella kyseinen työkaverisi on perussuomalainen. Sinänsä on kyllä ihme, että hän ylipäätään käy töissä. Ilmeisesti olette varastomiehiä? menis eduskuntaan ja työskentelisi siellä pari päivää, niin saisi sen jälkeen 3000 euroa sairaseläkettä kuussa.

Äänestä

Hyvin tiedetty tosiasia on, että "kommareiden" täytyy olla muita ahkerampia ja tunnollisempia, sillä työnryöstäjät eivät epäröi hetkeäkään sanoa irti tiedostavia työntekijöitä.

Äänestä
  • Milloin olet nähnyt ahkeran kommarin, salli minun nauraa.

    Äänestä

  • kuvaa kirjoitti:

    Milloin olet nähnyt ahkeran kommarin, salli minun nauraa.

    raukka tainnut itse edes kommaria nähdä.Onko isi kertonut sellaisesta.Vaikka itse en heihin kuulu niin tiedän että heidän kanssaan on turha lähteä kilpasille työnteossa.Lisäksi heillä on yleensä valtava kannatus luottamustehtäviin.Jopa kristilliset äänestävät heitä työpaikkojen luottamushenkilöiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


työkaverini kirjoitti:

aatetoverit!
Kuuluuko ideologiaanne yleisestikin jatkuva narina ja uhittelu työpaikalla?
Mun työpari uhoo päivittäin, miten hän ei tee sitä eikä tee tätä.Kaiken lisäksi on tämän tästä turhilla sairaslomilla, kun ei työnteko nappaa.
Lapsensa sairastumistakin se ryökäle oikein odottaa, että vois taas olla pois töistä (on itse sanonut niin).
Joka päivä hän kertoo menevänsä NYT HETI irtisanomaan ittensä. Huomenna sanon, että mee kuule! Tosin kaveri on jo etukäteen evästänyt meidät muut, että hän tekee heti ilmoituksen työpaikkakiusaamisesta, jos joku sanoo hänelle poikkipuolisen sanan.
Siis oikea tyranni, kenties persoonallisuushäiriöinenkin, mutta kaiken kattaa ajattelu: mulla on oikeus!(Mutta ei velvollisuus)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu