Mitä on tehtävä?

Eduskunnan ulkopuolisten rekisteröityjen puolueiden kannattaisi perustaa yhdistys ajamaan heidän etujaan. Vaikka pikkupuolueita on laidasta laitaan, niin ongelmat ovat samoja.

Yhdistyksen ajamia asioita voisi olla esim.

-Koko maan vaatiminen yhdeksi vaalipiiriksi. Tämä takaa demokratian. 0,5% kannatuksella pitää puolueen saada eduskuntapaikka.

-Puoluetuen ja mahdollisten puolueille ennen vaaleja jaettavien vaaliavustusten pitää koskea myös eduskunnan ulkopuolisia puolueita. Rahat on jaettava edellisissä eduskuntavaaleissa saatujen äänimäärien perusteella riippumatta siitä onko puolue saanut eduskuntaan läpi edustajia.

-Ylen pitää kohdella vaalilähetyksissään puolueita täysin tasapuolisesti riippumatta puolueen koosta tai siitä että onko kyseessä eduskuntapuolue.

Kun mahdollisimman moni pienpuolue olisi hankkeessa mukana yhdistys saisi painoarvoa ja se saisi mediassa ajamilleen asioille julkisuutta.

Mitäs mieltä olette tästä ideasta?
20392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Tuntuu jotenkin hullulta että järjestetään jotain äänestysaktiivisuus-kamppanjoita jos esim. Pohjois-karjalassa ei voi päästä eduskuntaan kuin kolmesta suuresta puolueesta.

Oikeissa demokratioissa ei äänestämistä tarvitse kamppanjoida. Koko maan ollessa vaalipiirinä puolueet saavat juuri sen määrän paikkoja kuin kannatusmäärät ovat. Jokainen tietää silloin myös että pienpuolueilla on mahdollisuus saada edustajiaan läpi ja että ääni ei mene hukkaan.

Kenelläköhän on nyt SKP:lle 0,7% kannatuksella kuuluva paikka? SDP:llä, Kepulla vai ehkä Kokoomuksella.

Äänestä
  • Eihän SKP:n äänet menneet hukkaan viime vaaleissakaan. Niillä saatiin yksi kokoomuspaikka niin Helsingissä kuin myös Vaasassa.
    EU-vaaleissä SKP:n äänet takasivat vasureitten paikanmenetyksen RKP:lle.

    Joten ääni SKP:lle on ääni porvareille - tämä on kaikkien hyvä muistaa myös seuraavissa vaaleissa äänestäessään.

    .......................

    Äänestä

ei ne pienpuolueen äänestäjät kuitenkaan äänestä..kun se äänestämättä jättäminen on se paras ratkasu ja näkyvin protesti..tampiota kun ovat

Äänestä
  • niin senoripuolue ja skp olisivat saaneet kumpikin yhden paikan. Se olisi varmasti pistänyt äänestäjät huomaamaan että pikkupuolueillakin on mahdollisuus päästä läpi.

    Äänestä

vaalit jossa voi joltain uudenmaan isosta vaalipiiristä pienpuolue saada jonkun läpi, siellä kun on pienin äänikynnys. Sitä seuraavissa vaaleissa on ehkä sitten jo se 3% valtakunnallinen äänikynnys ja uusia puolueita eduskunnassa ei tulla enää näkemään.

Äänestä

Ne jotka eivät ole olleet ennen vaaleissa tai ainakaan edelisissä?

Ainoa tasapuolinen tapa on nykyinen jossa ne saavat varoja jotka ovat päässeet eduskuntaan. Jos joukolla on kannatusta niin ne pääsevät kuten Soinin porukasta voi nähdä. Jos taas kannatus on vain muutaman tuhat ympäri maata niin olisi parempi mennä jonkun isomman siipien suojaan.

Parastahan olisi jottei valtio antaisi mitään vaan vaalirahat kerättäisiin kannattajilta. Valtion jakaessahan voi käydä siten, että kokoomuksen kannattajan verorahoja annetaan kommarille, siis jos joku heistä sattuu menemään läpi jota suuresti epäilen.

Äänestä
  • "Ne jotka eivät ole olleet ennen vaaleissa tai ainakaan edelisissä?"

    Tuntuisi aika oudolta antaa rahaa siinä vaiheessa, kun saa kokoon 5000 kannattajakorttia. Voisi olla hyvä katsoa yhdet vaalit kannattaako heitä kukaan ja onko puoluetta edes olemassa seuraavissa vaaleissa.

    "Ainoa tasapuolinen tapa on nykyinen jossa ne saavat varoja jotka ovat päässeet eduskuntaan."

    Siinä käy vain niin että toiset kampanjoi verovaroin ja toiset omillaan. Ei se kovin tasapuoliselta tunnu.

    "Jos joukolla on kannatusta niin ne pääsevät kuten Soinin porukasta voi nähdä."

    Nythän ollaan ajamassa valtakunnallista 3% äänikynnystä. Persut sai 1999 1% ja 2003 1,6% kannatuksen. Eli näitä nykyisiä galluplukuja tuskin olisi nähty jos tuleva äänikynnys olisi ollut voimassa ja persut siis eduskunnan ulkopuolella. Tuskin 2007 vaaleissakaan persut olisi nousseet eduskuntaan, jos pariin edelliseen kauteen ei siellä olisi olleet.

    http://www.stat.fi/tk/he/vaalit/vaalit2003/vaalit2003_vaalitilastot_pkmenestys.html

    Äänestä

  • niin. kirjoitti:

    "Ne jotka eivät ole olleet ennen vaaleissa tai ainakaan edelisissä?"

    jos eivät olisi siellä missä ovat. Nyt on menty näillä ehdoilla eikä äänikynnys mitenkään huono olisi, sehän hieman viittaisi jo sosialismin suuntaan. Siellähän on yleisesti ollut yhden puolueen äänikynnys.

    Äänestä

mitä temppuja tehdään.

Paska on paska vaikka sille tekis mitä.

Äänestä
  • pysyy eduskunnan ulkopuolella.

    Edustajapaikkoja on 200 joten puolueen pitäisi saada 0,5% kannatuksella yksi paikka. Skp sai viime vaaleissa 0,66 % kannatuksen. Koska Suomessa on keinotekoisia äänikynnyksiä niin Skp:llä ei ole paikkaa, vaikka sille kuuluisi.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Eduskuntavaalit_2007

    Äänestä

  • tuo... kirjoitti:

    pysyy eduskunnan ulkopuolella.

    Edustajapaikkoja on 200 joten puolueen pitäisi saada 0,5% kannatuksella yksi paikka. Skp sai viime vaaleissa 0,66 % kannatuksen. Koska Suomessa on keinotekoisia äänikynnyksiä niin Skp:llä ei ole paikkaa, vaikka sille kuuluisi.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Eduskuntavaalit_2007

    Kuuluisiko SKP:lle eduskuntapaikka?
    Missähän vaalipiirissä se tuli?

    .................

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Kuuluisiko SKP:lle eduskuntapaikka?
    Missähän vaalipiirissä se tuli?

    .................

    muuttaa maatamme demokraattisempaan suuntaan, on asettaa koko Suomi yhdeksi vaalipiiriksi.

    Äänestä

  • tapa... kirjoitti:

    muuttaa maatamme demokraattisempaan suuntaan, on asettaa koko Suomi yhdeksi vaalipiiriksi.

    Oletko varma, että pohjoissuomalaiset katsovat näin demokratian lisääntyneen kaikkien kansanedustajien tullessa valituiksi etelän asutuskeskuksista ja yksikään kansanedustaja ei tule Tampereelta pohjoiseen?

    ..............

    Äänestä

  • tapa... kirjoitti:

    muuttaa maatamme demokraattisempaan suuntaan, on asettaa koko Suomi yhdeksi vaalipiiriksi.

    Niin, silloihan lappalaisetkin voisivat äänestää Soinia. Järjestelmä suosisi varmasti persuja.

    .....................

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Oletko varma, että pohjoissuomalaiset katsovat näin demokratian lisääntyneen kaikkien kansanedustajien tullessa valituiksi etelän asutuskeskuksista ja yksikään kansanedustaja ei tule Tampereelta pohjoiseen?

    ..............

    Jokainen tietenkin saisi äänestää ehdokkaita läheltä tai kaukaa. Jos Suomalaiset haluaisivat edustajansa Tampereelta etelään niin sittenhän se olisi niin.

    Tosin en usko näin käyvän.

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Niin, silloihan lappalaisetkin voisivat äänestää Soinia. Järjestelmä suosisi varmasti persuja.

    .....................

    mieleeni nykyjärjestelmän typeryys.

    Persut sai vaaleissa 4,1% eli heidän olisi pitänyt saada 8 paikkaa. kuitenkin heillä on vain 5 paikkaa. Nuo kolme on annettu suuremmille puolueille.

    Tosi demokraattinen maa tämä Suomi.

    Äänestä

  • tulikin... kirjoitti:

    mieleeni nykyjärjestelmän typeryys.

    Persut sai vaaleissa 4,1% eli heidän olisi pitänyt saada 8 paikkaa. kuitenkin heillä on vain 5 paikkaa. Nuo kolme on annettu suuremmille puolueille.

    Tosi demokraattinen maa tämä Suomi.

    Wikipedian mukaan persut sai 4,05%

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Eduskuntavaalit_2007

    Äänestä

  • sanoa. kirjoitti:

    Jokainen tietenkin saisi äänestää ehdokkaita läheltä tai kaukaa. Jos Suomalaiset haluaisivat edustajansa Tampereelta etelään niin sittenhän se olisi niin.

    Tosin en usko näin käyvän.

    valittiin edustajat. Demokratiaa vai epädemokratiaa ?

    EU taitaa kohta olla Bryssel lähialue. Tai "piiri pieni pyörii"- periaatteella toimivaa virkamies-poliitikko valtaa. Demokratiaa vai epädemokratiaa ?

    Politiikka on perseestä ja loppuu kohta, koska se vie tänä päivänä asioita väärään suuntaan, saatanallisine virkamies- ja poliitikkoarmeijoineen, joita kansa elättää. Ja tuolla porukalla on etuja, voi helvetti. Linnanjuhlat eivät ole ainoa etu. Nuo hipat ovat pienimmästä päästä rahallisia etuja.

    Äänestä

  • joista.. kirjoitti:

    että Suomihan voisi ajaa sinnekkin tätä samaa 3% äänikynnystä. Suomen ei tarvitse sen jälkeen järjestää eu-vaaleja lainkaan.

    Äänestä

Kommunistit ja natsit vain yhteistyöhön taas - onhan heillä kokemusta yhteistyöstä ja aikaisemmilta vuosilta.

.............

Äänestä

Kommentoi aloitusta

On perustettava yhdistys. kirjoitti:

Eduskunnan ulkopuolisten rekisteröityjen puolueiden kannattaisi perustaa yhdistys ajamaan heidän etujaan. Vaikka pikkupuolueita on laidasta laitaan, niin ongelmat ovat samoja.

Yhdistyksen ajamia asioita voisi olla esim.

-Koko maan vaatiminen yhdeksi vaalipiiriksi. Tämä takaa demokratian. 0,5% kannatuksella pitää puolueen saada eduskuntapaikka.

-Puoluetuen ja mahdollisten puolueille ennen vaaleja jaettavien vaaliavustusten pitää koskea myös eduskunnan ulkopuolisia puolueita. Rahat on jaettava edellisissä eduskuntavaaleissa saatujen äänimäärien perusteella riippumatta siitä onko puolue saanut eduskuntaan läpi edustajia.

-Ylen pitää kohdella vaalilähetyksissään puolueita täysin tasapuolisesti riippumatta puolueen koosta tai siitä että onko kyseessä eduskuntapuolue.

Kun mahdollisimman moni pienpuolue olisi hankkeessa mukana yhdistys saisi painoarvoa ja se saisi mediassa ajamilleen asioille julkisuutta.

Mitäs mieltä olette tästä ideasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu