Eduskunnan ulkopuolisten rekisteröityjen puolueiden kannattaisi perustaa yhdistys ajamaan heidän etujaan. Vaikka pikkupuolueita on laidasta laitaan, niin ongelmat ovat samoja.
Yhdistyksen ajamia asioita voisi olla esim.
-Koko maan vaatiminen yhdeksi vaalipiiriksi. Tämä takaa demokratian. 0,5% kannatuksella pitää puolueen saada eduskuntapaikka.
-Puoluetuen ja mahdollisten puolueille ennen vaaleja jaettavien vaaliavustusten pitää koskea myös eduskunnan ulkopuolisia puolueita. Rahat on jaettava edellisissä eduskuntavaaleissa saatujen äänimäärien perusteella riippumatta siitä onko puolue saanut eduskuntaan läpi edustajia.
-Ylen pitää kohdella vaalilähetyksissään puolueita täysin tasapuolisesti riippumatta puolueen koosta tai siitä että onko kyseessä eduskuntapuolue.
Kun mahdollisimman moni pienpuolue olisi hankkeessa mukana yhdistys saisi painoarvoa ja se saisi mediassa ajamilleen asioille julkisuutta.
Mitäs mieltä olette tästä ideasta?
Pienpuolueille äänitorvi
7
1609
Vastaukset 7
- perussuomalaisiin
Ja sillä selvä.Nytkin olisi saatu yksi paikka lisää,jos senioripuoluelaiset olisivat äänestäneet persuja.-Vaikka ANSSI JOUTSENLAHTEA.
- vähäänpä tyydyt.
Jos koko maa olisi ollut yhtenä vaalipiirinä perussuomalaiset olisivat saaneet 8 paikkaa.
200 paikasta 4,1% oikeuttaa demokratiassa 8 paikkaan.
Suomalaisessa kansandemokratiassa se oikeuttaa 5 paikkaan.
Senoripuolue olisi saanut paikan 0,6% kannatuksellaan. Siis demokratiassa, ei nykyisessä kansandemokratiassa jossa paikka annettiin jollekkin kolmesta suuresta. Ja kolmella suurelle on myös ne perussuomalaisillekkin kuuluvat 3 lisäpaikkaa.
Eli koko maa vaalipiiriksi ja demokratia toteutuu. - jugi
vähäänpä tyydyt. kirjoitti:
Jos koko maa olisi ollut yhtenä vaalipiirinä perussuomalaiset olisivat saaneet 8 paikkaa.
200 paikasta 4,1% oikeuttaa demokratiassa 8 paikkaan.
Suomalaisessa kansandemokratiassa se oikeuttaa 5 paikkaan.
Senoripuolue olisi saanut paikan 0,6% kannatuksellaan. Siis demokratiassa, ei nykyisessä kansandemokratiassa jossa paikka annettiin jollekkin kolmesta suuresta. Ja kolmella suurelle on myös ne perussuomalaisillekkin kuuluvat 3 lisäpaikkaa.
Eli koko maa vaalipiiriksi ja demokratia toteutuu......menee aina yksi paikka lakisääteisesti Ahvenanmaalle !
- vaalirengas
jugi kirjoitti:
.....menee aina yksi paikka lakisääteisesti Ahvenanmaalle !
....70-luvulla Liberaalinen Kansanpuolue hallitukseen osallistumisen yhdeksi ehdoksi asetti vaalirengaslain. Siinä puolueitten väliset vaaliliitot olisi sallittu, mutta edustajapaikat eivät jakaantuisi yksittäisten ehdokkaitten saamien äänimäärien perusteella, vaan ne jaettaisiin puolueitten saamien äänimäärien mukaan.
- pöliisi
tervehdys...
olet oikeassa.. vaan pelottaahan tua...
vaan sille ei voi mitään...
montako % suomenkansalaisista
on esim lestaadiolaisia...
*hyrisee kauhusta*
vaan liberaalina minun pitää sekin hyväksyä...
öö... - tätä.
Suuremmat jättävät mielellään pienet keinotekoisen äänikynnyksen taakse piipittämään.
- Kelol
Ehdotuksia, yksi vaalipiiri on oikein, mutta koko puoluetuki voitaisiin lopettaa. Puolueet voisivat toimia vain rahoituksilla ja jäsenmaksuilla. Kannatan ylen poismyymistä valtiolta joten lopulta annan ylen tehdä oman päätöksensä ketä se kannattaa yksityistyttyään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21796Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha528737- 67661
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561